kun on pakko hiljentää

Olen viimeaikoina huomannut, että stressi on mulle jopa rasite. En vielä vuosi sitten olisi osannut aavistaa, mihin pisteeseen stressi voi mut ajaa. Lukioaikoina stressi oli positiivinen juttu. Sain hommat hoidettua ja aina kun stressasin, se liittyi jotenkin opiskeluun. Tiesin mitä mun piti tehdä, tunnistin omat vahvuudet ja olin hyvä koulussa. Nyt tilanne on toinen. Stressin aiheet ja mittasuhteet on erilaisia ja niiden käsittely on selvästi hankalampaa. Mikä pahinta, kroppa on alkanut reagoimaan heti, kun aletaan ylittää tietty stressaamisen raja. (Ja olisikin edes niin, että ykskaks finniä ilmestyis sinne tänne, mutta tää mun reagointi on eri luokkaa.) Ja ikävä kyllä, tämä raja on viimeaikoina myös alentunut huomattavasti.

No mistä mä sitten stressaan? Raha-asioista, töistä ja asumiskuvioista näin aluksi. Siihen kun lisää opiskelun ja niitä itseaiheutettuja aiheita niin aikamoinen soppa on valmis. Kuviot on muuttuneet niin paljon viimeaikoina… Oikeastaan viimeisen neljän kuukauden aikana kaikki on kääntynyt päälaelleen ja mun vihaama kassielämä on alkanut uudestaan. Tuntuu, että viikonloput ei mene levätessä, vaan panikoidessa uutta viikkoa ja töitä ja sitten taas viikot menee odottaessa ja suunnitellessa viikonloppua. Jatkuvaa kierrettä ei ole vähään aikaan päässyt katkaisemaan kunnolla. Lisäksi joudun olemaan viikot yksin Turussa ja taas lähtemään pois viikonlopuksi. Tiedän, että niin se on ennenkin joskus ollut ja sitä elämää elää moni muukin opiskelija, mutta jotenkin en sopeudu tähän niin, että saisin mielen ja kropan rauhoitettua ja nollattua.

IMG_20150728_154214.jpg

Noin kuukausi sitten tilanne oli pahimmillaan. Ja onneksi mun kroppa reagoi siihen. Vaikka tilanne oli kamala ja ärsyttävä, olen kuitenkin kiitollinen siitä, että se avasi mun silmät ja sai laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. En nyt lähde sen enempää analysoimaan mitä tapahtui, mutta sen verran pysäyttävää se oli, kun omasta kehosta huomasi, että seinä on tullut vastaan ja jostain pitää saada jarrua päälle. Usein mun stressi on myös sellaista turhaa suunnittelua ja pohtimista että mitä jos… Kaikki se pienikin turha kerääntyi isojen aiheiden kanssa vain liian suureksi taakaksi ja oli pakko alkaa järjestämään elämää uudelleen.

Tässä viikkoja myöhemmin alkaa näyttää taas kohtuulliselta ja kuviot ovat selkiytyneet. Muutos on pysyvää ja ehkä munkin on vihdoin siihen totuttava. Kaipa suurinta stressiä aiheuttaa tällaisissa epävakaissa elämäntilanteissa se, ettei tiedä varmuudella mitä on edessä. Joistakin ihmisistä se on vain hienoa, että jokainen päivä on uusi ja jännittävä, mutta tällaiselle multisuunnittelijalle se on kamalaa.

20150728_141122.jpg

 

Viime kesää on ikävä. Ja sen ehkä kuvistakin huomaa. Ensi kesä tulee olemaan muutosten aikaa myös ja sekin hieman stressaa. Olen kuitenkin viimeaikoina oppinut, että jokainen odotettu päivämäärä tulee kyllä joskus, vaikka sitä miettisi viikkoja putkeen tai antaisi kokonaan olla. Olen myös oppinut, että täydellinen asioiden suunnittelu ei takaa, että ne menisivät niin kuin olen suunnitellut. Elämällä on tapana yllättää ja asiat ja tilanteet muuttuvat. Olen ehkä hitusen päästänyt irti perfektionismin kahleista ja lopettanut turhaa suunnittelua pikkuhiljaa. 

Kommentit (1)
  1. Niin totta! Muutamia vuosia sitten kouluaikoina stressi oikeasti oli hyvä juttu, se sai lukemaan läksyt ja tekemään tehtävät, mutta nyt kun 25 on mittarissa on stressi ihan kokonaan eri juttu ja vaatisi jo kokonaan eri sanankin. Mulla ainkin stressi voisi olla paremmin pelko/ahdistus, sillä kokoluokka on sitä ettei saa nukuttua ja välillä on suorastaan pakokauhu kun tehtävää on niin paljon ja menoja on niin paljon. Varsinkin raha-asiat on välillä todella ahdistavia.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *