Olin todella katkera siitä, että ennen niin kovin paljon rakastamani juhla tuntui niin pahalta. Yritimme kyllä larpata, että edelleen nautimme kahdenkesken aikuisten joulusta kaikkien näiden tyhjien vuosien jälkeen. Että on kivaa herätä aattoaamuun kaikessa rauhassa ja syödä puuroa kahdestaan.
Toivotin koko joulun viime vuonna suoraa päätä hiivattiin. En kokenut enää neljän vuoden odottamisen ja toivomisen jälkeen minkäänlaista halua juhlistaa tuota typerää perhejuhlaa. Suljin somen, kävin pakolliset sukupäivälliset ja ilmoitin miehelleni, että käperrymme loppupyhiksi kotiin. Ainoa ilonaiheeni oli kaunis luminen luonto, avantouinti ja edessä häämöttävä tapaaminen lapsettomuuspolilla. Olimme vihdoinkin puolessa vuodessa edenneet jonon häntäpäästä kohti kärkisijoja. Mutta hommaa hidasti tietysti sairaalan tilojen muuttourakka. Kuinkas muutenkaan. Olin todella katkera siitä, että ennen niin kovin paljon rakastamani juhla tuntui niin pahalta. Yritimme kyllä larpata, että edelleen nautimme kahdenkesken aikuisten joulusta kaikkien näiden tyhjien vuosien jälkeen. Että on kivaa herätä aattoaamuun kaikessa rauhassa ja syödä puuroa kahdestaan. Haikeudella mietin sitä vilinää muissa kodeissa. Miltä tuntuisi istua pieni uninen lapsi kainalossa ja katsoa jouluohjelmia. Lähteä katsomaan isovanhempia ja odottaa joulupukkia. Viime jouluna tajusin, että mittani on nyt täynnä ja ajattelin, että ensi vuonna en aio olla paikalla aattona. Halusin palavasti vaihtaa maisemaa jo viime jouluna, uida vaikka jossakin uima-altaassa etelän lämmössä. Silti katsoin kiltisti, kun sukulaislapset avasivat lahjansa, oli hälinää ja vilinää ja kaiken jälkeen palasimme lopulta hiljaiseen kotiin. Seuraavana vuonna ei tulisi kuusta tai koristeita. Ei mitään.
Miten onnellinen olisinkaan ollut, jos joku olisi voinut kertoa minulle viime jouluna, että ensi vuonna tähän aikaan olet jo viimeisellä kolmanneksella raskaana.
Vähänpä tiesin. Tänä vuonna marraskuu on jo edennyt puoleen väliin ja on todella harmaata ja pimeää. Paksu sumu on laskeutunut näköjään pysyvästi ja painavana koko tienoon ylle. Silti mietin eilen varovaisesti, että onkohan jouluradio jo aloittanut toimintansa. En ihan vielä kääntänyt kanavaa. En olisi ikinä voinut uskoa, että toiveeni raskaudesta toteutuisi niin pian klinikan suunnittelukäynnin jälkeen. Miten onnellinen olisinkaan ollut, jos joku olisi voinut kertoa minulle viime jouluna, että ensi vuonna tähän aikaan olet jo viimeisellä kolmanneksella raskaana. Olisin kestänyt paremmin sen kaiken onnen, mitä muilla oli.
Tästä joulusta tulee erilainen. Ensimmäistä kertaa neljään vuoteen joulu tuntuu kevyeltä ja hyvältä. Ei ole sitä näkymätöntä surua, jonka molemmat kyllä tuntevat, mutta eivät enää viitsi sanoa ääneen. Kun istutaan aamulla kahdestaan ja Joulupukin kuumalinja höpisee taustalla. Ei jakseta piilottaa enää puuroon mantelia tai kuusen alla on pari vaivaista lahjaa, aikuiselta toiselle. En osaa edes sanoin kuvailla miten ihanalta tuntuu,kun painava kivi on pudonnut sydämeltäni. Kun tiedän, että meitä on kolme, vaikka yksi onkin vielä turvassa kohdun uumenissa. Ettei minun tarvitse enää koskaan antaa tilaa niille ajatuksille, jotka tekivät minusta niin yksinäisen jouluisin. Olen niin onnellinen tästä kaikesta.
Pienin askelin taidan asetella itseäni tulevaa joulukuuta kohti ja suunnittelen vihdoinkin joulua joka on oikeasti viimeinen joulu kahden kesken.
Tuntuu pikkuhiljaa siltä, että joulumieli on alkanut hiipiä ajatuksiini. Saan vihdoinkin luoda ihan uusia perinteitä, joita oma lapseni tulee tulevina vuosina kokemaan ja millaisena hän omat lapsuutensa joulut tulee muistamaan. Saan pitää lasta kainalossa aamuisin sohvalla, paketoida hänelle muutaman huolella valitun lahjan kauniisti, etsiä kuusen metsästä ja leipoa. Se saa joulufiiliksen kohoamaan jo tänä vuonna, vaikka tuo kaikki onkin vasta edessä päin. Vannoin ettei meille tule koristeita tai kuusta, mutta ehkä sittenkin kaivan nisset laatikosta ja käymme hakemassa pienen kuusen. Toivon, että blogiinkin alkaa ilmestyä lisää jouluista sisältöä nyt, kun se tuntuu taas pitkästä aikaa juhlimisen arvoiselta. Pienin askelin taidan asetella itseäni tulevaa joulukuuta kohti ja suunnittelen vihdoinkin joulua joka on oikeasti viimeinen joulu kahden kesken.
