Nyt sitä oikeesti mennään!

Meidän hääviikko starttasi sunnuntaina. Ollaan onneksi jo tehty niin paljon asioita valmiiksi, että tällä viikolla on aikaa myös fiilistellä ja valmistautua rauhassa suureen päivään. Olen aamuisin lenkeillä miettinyt paljon uutta sukunimeä, avioliiton merkitystä ja tunnustellut omia tunteitani asiaa kohtaan ja tunnustellut tätä suurta elämänmuutosta ja sen tuomia ihania asioita. Kirjoittelen näistä vielä lisää tällä viikolla kun on aikaa ja saa rauhassa keskittyä. Olen niin onnellinen, että valittiin hääpäivä syyskuulta, koska luonto on vaan niin paljon kauniimpi ja värit ovat tummempia, kuin esimerkiksi kesäkuussa.

Tällä viikolla on kuitenkin vielä pientä puuhaa tiedossa, ettei ihan pääse laiskistumaan. Viikon tärkein tehtävä on kirjoittaa puhe tulevalle aviomiehelleni. Huomenna pidetään palaveri valokuvaajan kanssa. Torstaina pakataan auto valmiiksi ja perjantaina lähdetään koristelemaan juhlapaikkaa. On vähän jännittävää nähdä nyt vihdoinkin miten konkreettisesti ne kaikki ideat rakentuvat juhlapaikalle, koska tähän asti ne ovat vain olleet omassa päässäni. Eniten jännittää koristelut, koska niitä on suunniteltu ihan fiiliksen pohjalta. Meillä on onneksi ihan superihana häätiimi auttamassa meitä.

Jännitys kasvaa koko ajan mitä lähemmäksi lauantaita mennään ja tänään olen seuraillut jo loppuviikon säätiedotteita mielenkiinnolla, mutta olen oikeasti tajunnut, että sillä ei ole mitään merkitystä ja tulen todennäköisesti rakastamaan jokaikistä hetkeä meidän hääpäivänä, vaikka sataisi taivaantäydeltä kissoja ja koiria. Sisälläni kuplii niin paljon erilaisia tunteita, etten oikein saa niitä edes järjestykseen tai ulos suustani. On vain sellainen olo, että haluaa olla koko ajan toisen lähellä, hymyilyttää ihan hölmöissä paikoissa ja tuntuu niin onnelliselta. En osaa oikein teillekkään kertoa haluamallani tavalla miltä tämä kaikki tuntuu. Välillä unohdan koko lauantain ja se tuntuu epätodelliselta ja kaukaiselta. Se ärsyttää suuresti, koska ei löydä sitä odotuksen fiilistä ja välillä taas leijun jossain hääkuplassa ja odotan kuumeisesti, että hääpäivä tulisi pian.

Odotan eniten sitä hetkeä, kun lähdetään kaasojen kanssa kampaajalle ja kilistellään skumppaa. Odotan sitä, että saan kauniin ja ainutlaatuisen, juuri minulle sopivan mekon päälleni ja tuoksutella kaunista kukkakimppua. Odotan sitä jännitystä, kun kävelen tapaamaan aviomiestäni meidän hääpäivänä kuvauspaikalle. Sitä reaktiota kun nähdään toisemme ensimmäistä kertaa. Odotan sitä kun kävelen isäni kanssa alttarille ja voin puristaa hänen käsivarttaan ja tunnistan hänen tutun partaveden tuoksunsa. Odotan sitä kun saan sanoa parhaalle ystävälleni tahdon ja lupaan olla aina hänen. Odotan näkeväni kaikki meidän läheiset ja ystävät ja heidän kasvonsa kirkon ulkopuolella. Odotan sitä, että pääsemme juhlimaan sitä maailman parasta päivää, jolloin ollaan kerrankin vain me kaksi. Ja toivomaan ettei se päivä koskaan lopu. Odotan sitä ensimmäistä aamua, kun voidaan vaan tuijotella toisiamme peiton alla ja nauraa epäuskoisena tälle kaikelle.

En malta odottaa <3