Liikuntalajien viisi lempparia

IMG_7284.JPG

Kävely: Suosikkini numero yksi, koska sitä voi tehdä melkein milloin ja missä vain. Käveleminen ei maksa mitään ja sitä voi tehdä yhdessä ystävän kanssa tai omassa rauhassa. Omilla lenkeilläni on usein mukana äänikirja ja aika kuluu kuin siivillä silloin kun on jännittävä tarina kesken.

Uinti: Tämä on sellaista perinteistä rintauintia enkä ole mikään kovin nopea uimari, mutta olen aina tykännyt vedenalaisesta maailmasta ja sukeltelusta, joten uiminen on aika kivaa myös aikuisiällä. Ja tietysti se, että pääsee saunaan uinnin jälkeen. Pimeään aikaan se on myös varsinaista valohoitoa ja jouluisin osallistun aina ihanan tunnelmallisiin kynttiläuinteihin.

Ryhmäliikunta: Tähän minulla on sellainen viha-rakkaus-suhde. On ihanaa käydä pumpissa kun sitä tekee säännöllisesti, mutta kun joutuu pitämään taukoa vaikka sairastelun vuoksi, on tunneille lähteminen aivan kamalaa! Siihen touhuun pitää vain saada sellainen kunnon rytmi. Kivoilla ohjaajilla on myös suuri vaikutus.

Metsäily: En oikein tiedä lasketaanko tämä liikuntalajiksi, mutta menköön. Olen metsäihminen. Se on lempipaikkani maailmassa. Syksyisin kun sienikausi on parhaimmillaan, häviän moneksi tunniksi tuttuihin metsiin ja kerään sieniä enemmän kuin sukulaiset jaksavat syödä. Metsissä kulkeminen on rentouttavaa. Olen miettinyt, että suunnistus tai geokätköily voisivat olla minun juttujani.

Haluaisin sanoa, että viides suosikkilaji on hiihto, koska se näyttää vaan niin nautinnolliselta. Pitkän hiihtolenkin jälkeen on ihana tulla kotiin syömään kuumaa keittoa tai mennä viluisena saunaan. Mutta totuus on, että olen aivan surkea hiihtämään! Joka talvi suunnittelen hiihtolenkkiä ja intoilen sitä jo etukäteen, mutta se on aina ihan kauheaa. Olen lapsesta asti harrastanut sellaista hiihtotekniikkaa jossa mennään yksi liuku eteenpäin ja kaksi taakse. Olin aina hiihtokisojen viimeinen. Kerran voiton kisoissa hopeaa, koska ikäluokassani oli vain kaksi osallistujaa. Mutta ehkä tämä laji on sellainen jonka aion vielä joskus oppia. Ja nyt puhun siis hiihtämisestä luonnon helmassa tai vähintään maaseudun hiihtokeskuksessa eikä missään kamalassa kaupungin hiihtomadossa, yöks. En yhtään ihmettele, että laturaivo yllättää hiihtäjät kun kilometrin lenkille tunkeutuu samanaikaisesti 500 ”osaajaa” ja myös ne vähemmän lajia harrastavat. Meidän nykyisen kodin vieressä on tällainen latu ja olen käynyt siellä kerran. Se on kuin yrittäisi mopoautolla moottoritielle..

Hyvinvointi Liikunta Mieli

Minäkö aikuinen?

IMG_7330.JPG

Mietittiin pikkutyttöinä parhaan ystäväni kanssa aina välillä, että miltä me näytetään sitten aikuisina naisina tai miltä meidän siskot ja veljet tulee näyttämään. Näin itseni sellaisena jakkupukuisena toimistotyöntekijänä, jolla on nuttura. Me usein myös leikittiin siskon kanssa toimistoa, jossa naputettiin kirjoituskoneella ja faksattiin tärkeitä papereita ja meillä oli omat passit. Kaikilla aikuisilla piti olla passi.

Silloin 8-vuotiaana aikuisuus tuntui sellaiselta hillityltä ja hallitulta. Uskoin pitkään, että aikuiset ei koskaan juokse. Ei edes silloin jos talo palaa. Ne vaan hölköttelisi sellaista hillittyä vauhtia.  Aikuisilla on sellainen sisäinen neuvopankki jokaiseen tilanteeseen ja kysymykseen. Niillä ei myöskään ole aikaa katsoa elokuvaa loppuun. Ne syövät kaikkia ällöttäviä ruokia suurella nautinnolla, kuten esimerkiksi suolakurkkuja tai kaalilaatikkoa, ne eivät syö ollenkaan karkkia. Aikuiset naiset istuvat AINA jalat ristissä. Aikuiset pukeutuvat pitkiin kalsareihin ja tuulipukuihin joka päivä.  Aikuisten lempipuuhaa on siivoaminen. Aikuiset kyläilevät toistensa luona vain, jotta voivat istua ja puhua toisilleen. Määrittelin lapsena, että aikuisia olivat kaikki yli 20-vuotiaat ja vanhoja ihmisiä olivat kaikki yli 30-vuotiaat. Paras ikä oli 16v.

Tietysti lapsen käsitystä aikuisuudesta muokkaavat eniten omat vanhemmat ja läheiset aikuiset. Lapset matkivatkin usein omien vanhempien tekemiä juttuja omissa leikeissään. Nyt kun alan lähestyä jo itselaatimassani aikajanassa vanhuutta, minua alkaa mietityttää se aikuisuus. Koska muutuin aikuiseksi? En osaa määritellä sitä tarkkaa aikaa sille, koska nuoruus loppui ja aikuisuus alkoi. Tiedän kuitenkin, että käyttäydyn pääsääntöisesti kuten aikuinen. Ulkoilemaan lähtiessäni näytän nykyään hyvin paljon omalta äidiltäni ja olen alkanut ymmärtää pitkien kalsareiden ihanuuden. Pukeudun mukaviin vaatteisiin enkä voisi kuvitellakkaan liihottelevani ympäriinsä epämukavissa housuissa, joissa tulee heti kylmä. Käytän kesäisin aurinkorasvaa. Ruuan kanssa meillä syödään salaattia. Luen sanomalehden viikonloppuaamuisin.

Mutta henkisesti en koe aina olevani sellainen hillitty ja hallittu kansankynttilä, jollaiseksi itseni lapsena kuvittelin. Minulla on lyhyt pinna, inhoan muutoksia ja mökötän saadakseni huomiota. Ärsyynnyn helposti ja olen välillä itsekäs. Piilotan mansikat jääkaapissa salaattien taakse, koska haluan syödä kalliit herkkupalat itse. Syön herkkuja sohvalla sen jälkeen kun lapsi on mennyt nukkumaan vaikka ei ole karkkipäivä. Rakastan niitä pieniä hetkiä, jolloin voin olla kotona yksin ja ottaa päikkärit. Välillä kauhistelen sitä, että miten tällaisena keskenkasvuisena osaa sitten kasvattaa lasta oikein. Niin, että hänestä tulee ystävällinen ja muita kunnioittava ja arvostava yksilö. Olen huomannut, että tässä touhussa kasvaa itsekin aika paljon samalla.

Kun työskentelen pienten koululaisten kanssa ja yritän olla roolimallina heille päivittäin, ei energiaa enää riitä aina kotiin asti. Teen kuitenkin parhaani ja tunnen onnistuvani silloin kun lapsi kertoo minulle murheensa tai kysyy neuvoa, vaikka en olekkaan hänen äitinsä. Tunnen itseni eniten aikuiseksi silloin kun juon teetä ja luen sanomalehteä tai menen hakemaan lapsen päiväkodista. Enkä edelleenkään tykkää suolakurkuista, vaikka olenkin jo melkein vanha ihminen. 🙂

Lapsellista maanantaita!

Puheenaiheet Ajattelin tänään Höpsöä