Rentouttava joululoma alkaa lähestyä loppuaan ja huomenna on aika palata taas kiinni arkeen. Tänä vuonna tuntuu pitkästä aikaa siltä, että loma on ollut riittävän pitkä ja rauhallinen. Aamulla herätessä on voinut päättää mihin suuntaan sitä aikoo päivän aikana suunnata. Pitkiä yöunia, juoksulenkkejä valoisaan aikaan, avantouintia, neulomista, leffailtoja, retkeilyä ja nuotiomakkaroita. Siinä tämänkertaisen onnistuneen loman ainekset. Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tämä kirjoitus on odotellut kiltisti vuoroaan, koska en ole ehtinyt, viitsinyt tai jaksanut kirjoittaa sitä loppuun. Nyt loman viimeisenä iltana, kun on aika kääntää katse kohti tulevaa arkea, heräsi haluni kirjoittaa postaus valmiiksi. Luvassa vuoden 2021 toiveita ja tavoitteita.

Haluan liikkua jatkossakin hyvän olon vuoksi, en kaloreita kuluttaakseni.

Enemmän

Enemmän liikuntaa fiiliksen mukaan. Tajusin tänään, että ensimmäistä kertaa minulla ei ole tammikuussa sitä tunnetta, että pitäisi laihduttaa ja piiskata itsestään enemmän irti. Jokin oppi on siis mennyt perille. Olen löytänyt itselleni iloa tuovia liikuntalajeja, joita haluan harrastaa ympäri vuoden (enkä vain tammikuussa) ja ylittänyt itseni esimerkiksi kylmäuinnilla. On ihanaa olla tyytyväinen omaan tekemiseen. Haluan liikkua jatkossakin hyvän olon vuoksi, en kaloreita kuluttaakseni.

Enemmän retkeilyä. Luontopolut ja kansallispuistot ovat niin mahtavia paikkoja, että niissä ei voi viettää koskaan liikaa aikaa. Haluan löytää uusia kivoja reittejä niin retkeilyyn, kuin polkujuoksuunkin.

Enemmän kasvisruokaa.  Ollaan puhuttu kotona jo iät ja ajat siitä, että lihankulutuksemme on liian runsasta. Nyt olisi vihdoinkin korkea aika tehdä asialle enemmän, kuin ajatella sitä. Toivon, että tämän vuoden aikana kasvisruoka korvaa ainakin puolet nykyisestä lihamäärästä.

Enemmän käsillä tekemistä. Olen loppuvuodesta lisännyt neulomista, maalaamista ja piirtämistä, mutta haluaisin tehdä niitä vieläkin enemmän. Maalaaminen ja kutominen ovat ihanan rentouttavaa puuhaa, jonka avulla pääsen helposti olemaan läsnä hetkessä ja irti turhasta ajatustulvasta. Sitä taitoa tarvitaan nykyään yhä useammin.

Hyväksy se mikä on. Kenties tärkein noudatettava ohje itselleni tulevaan vuoteen.

Vähemmän

Älylaitteiden läsnäoloa. Äsyttää, että pitää olla koko ajan niin tavoitettavissa. Haluan päästä irti siitä tunteesta, että puhelin on oltava kaikkialla mukana. Ruutuaikaa seuraamalla olen vähentänyt puhelimella roikkumista jo paljon, mutta haluan viettää myös kokonaisia päiviä ilman älylaitteiden jatkuvaa läheisyyttä. Haluan opetella nauttimaan hetkistä ilman, että niitä tarvitsee ikuistaa mihinkään.

Stressiä turhista tekemättömistä töistä. Jos ulkona on upea sää ja pyykkikasa odottaa pesijäänsä, niin ne pyykit voivat odottaa vielä hetken. Olen ollut aikoinaan kova siivousintoilija, mutta jatkuva sohvatyynyjen särppiminen ei tuo minkäänlaista lisäarvoa elämälleni. Haluan käyttää vapaa-aikani itselleni tärkeisiin asioihin mielummin, kuin esimerkiksi puunata kotia hysteerisesti.

Murehtimista jutuista, joihin ei voi itse vaikuttaa. Hyväksy se mikä on. Kenties tärkein noudatettava ohje itselleni tulevaan vuoteen. Koronapandemia toi monelle lisää kykyä elää epämiellyttävän tunteen kanssa, jolloin ei pysty itse hallitsemaan tilannetta. Sen sijaan, että pilaa oman päivänsä märehtimällä sellaisten asioiden parissa, jotka eivät ole omassa hanskassa, voi sen sijaan mennä niin sanotusti ”go with the flow” ja katsoa mitä tulee tapahtumaan.

Uusi taito jonka haluan oppia

Tätä jouduin hetken pohtimaan, mutta sitten keksin sen! Haluan oppia lukemaan kirjoja yhtä keskittyneesti kuin mieheni. Hänellä on uskomaton taito uppoutua rivien väleihin ja itse olen löytänyt samanlaisen maailman ainoastaan Tylypahkasta. Haluan tulla itsekin imaistuksi tarinoihin yhtä syvälle ja ahmia kirjoja toisensa perään. Nyt kun älylaitteiden käyttö saa luvan jäädä vähemmälle, ylimääräisen ajan voisi käyttää vaikka kirjoihin.

Asia jota aion tuoda lisää elämääni

Kiireettömyys. Haluan sitä lisää sekä arkeen, että viikonloppuihin. Haluan tehdä juttuja kiireettömästi, olla läsnä ja nauttia itse tekemisestä. Puutarhan laittaminen, metsäretket, neulominen ja juoksu ovat kaikki puuhia, joita on ihana tehdä kaikessa rauhassa. Tunteja en voi saada päivääni lisää, mutta voin yrittää keskittyä kunnolla siihen mitä niiden olemassa olevien tuntien aikana teen.

Tapa josta haluan eroon

Sorrun välillä elämään ”sitten kun” elämää. Olen kova suunnittelemaan tulevaisuutta ja välillä se menee vähän liiankin pitkälle. Olisi parempi opetella fiilistelemään nykyhetkeä sen sijaan, että ajatuksissaan käy läpi jo ensi kesää. Toinen ärsyttävä tapa on selata puhelinta sängyssä. Se jääköön menneisyyteen!

3 toivetta

• Toivon pääseväni vuoden aikana reppureissuun mieheni kanssa.
• Toivon, että lapsettomuuteen löytyy apua.
• Toivon edelleen sitä lunta, että voisin ostaa itselleni retkisukset ja pääsisin hiihtämään metsään.

3 tavoitetta

• Osallistun juoksutapahtumiin. Suurimpana tavoitteena PNM-trail Valpperissa.
• Kehitän itseäni juoksijana. On varmasti korkea aika lähteä pois mukavuusalueelta.
• Huolehdin paremmin kehonhuollosta!

Onneksi tämä historiankirjoihinkin painettava vuosi alkaa olla lopuillaan. En olisi (eikä varmasti kukaan muukaan) voinut koskaan uskoa, miten tämä uusi vuosikymmen alkaa ja miten se koettelee jokaista omalla tavallaan. Suoraan sanottuna 2019 oli ihan paska. Eipä muuttunut elämä kovin paljon paremmaksi vuonna 2020, vaikka toiveet ja odotukset olivat korkealla. Olen kuitenkin kasvanut vuoden aikana ihmisenä melkoisen harppauksen ja siitä olen ihan tosi tyytyväinen. Tästä vuosikymmenen alusta on  paljon kirjoitettavaa ja vaikka se jää muistiin enimmäkseen tuntemattoman viruksen, epävarmuuden ja rajoitusten vuoksi,on siinä ollut onneksi paljon hyvääkin. Loppuvuotta kohti mieliala on noussut tasaisesti ja tällä hetkellä voin rehellisesti myöntää olevani onnellinen. Kävin vilkaisemassa tammikuussa kirjoittamaani postausta, jossa mainitsin muutaman tavoitteen ja toiveen tälle vuodelle. Suunnitelmat esimerkiksi Italian roadtripistä kaatuivatkin jo ennen kuin vuosi pääsi kunnolla käyntiin. Odotukseni tälle vuodelle olivat kuitenkin pääasiassa ihan simppeleitä ja pieniä. Haaveilin hyvästä juoksukunnosta, tuottavasta puutarhasta ja lumisesta talvesta. Syvällä sydämessäni toivoin myös, että vuonna 2020 olisi vihdoin meidän vuoromme saada lapsi.

Halusin lapsen, sain mielenterveysongelmia. Tämä Keskenmenoklubin instasta poimimani lause, kiteyttää mielestäni hyvin tämän vuoden ajatuksia. Kuvittelin, että vastoinkäymiset olisivat jääneet vuoteen 2019 ja nyt olisin jo äiti tai ainakin odottava sellainen. Mutta elämää ei pysty aina hallitsemaan ja tilanne ei ole toivomalla muuttunut miksikään. Vuosi lapsettomuuden kanssa on ollut vuoroin ylä- ja alamäkiä. Välillä murhe on pusertanut minut ihan kasaan ja taas toisena hetkenä olen ollut ihan tyytyväinen, että minulla ei ole lasta sillä hetkellä. En tiedä voinko puhua mistään vakavista mielenterveysongelmista, mutta olen huomannut, että ajatukseni maailmasta ja elämästä on muuttunut paljon. Myönnän, että olen vähän katkera. Kuka päättää ketkä täällä saa onnistua? Ympärilläni onnelliset äidit hehkuttavat uusia raskauksiaan, kun minun sylini on edelleen typötyhjä. Onneksi tilanteessani on paljon hyviäkin puolia, mutta ne eivät aina jaksa kannatella ja lohduttaa, kun kaipaus omasta lapsesta puristaa. Toisaalta taas olen juuri tämän vuoksi kasvanut tosi paljon. Loppuvuotta kohti olen mielestäni alkanut löytää rauhan tämän asian kanssa ja annan kaiken soljua eteenpäin omalla painollaan. Tunnen oloni huomattavasti arvokkaammaksi ja paremmaksi ihmiseksi kuin vuosi sitten. Uskon, että elämäni tulee olemaan hyvää, kuului siihen sitten lapsia tai ei.

Kourallinen uusia ystäviä. Ehdottomasti parasta, mitä tässä vuodessa on tapahtunut. Olen puhunut meidän kaveriporukasta aikaisemminkin, mutta en voinut olla tuomatta asiaa esille uudelleen, kun kokoan vuotta 2020 pakettiin. Upeita naisia, joilla kaikilla on omat elämänkokemuksensa ja tilanteensa. Siitä ryhmästä saan paljon voimaa ja toivon, että pystyn sitä antamaan myös heille. Ja mikä parasta, juoksulenkeille saa aina halutessaan seuraa!

Uusperheen uusi aikakausi. Meillä eletään uusperheen kehityksen vaiheista viimeistä, kun seitsemäs vuosi pyörähtää käyntiin. Koronan myötä meidän uusperhekuviot menivät uusiksi ja se vaati kaikilta vähän totuttelua. Mieheni tyttö muutti meille jo pari vuotta sitten, kun hänen toinen vanhempansa muutti toiseen  maahan. Reissukuvio on ollut alusta asti aika hankala,  mutta pandemia toikin taas ihan uuden mausteensa soppaan. Ollaan eletty tämä vuosi kesää lukuunottamatta hyvin lapsirikasta arkea ja väitän, että uusperheemme on hitsautunut yhteen tavalla, joka ei olisi ollut ilman niin tiivistä yhteiseloa mahdollista. Korona on tehnyt meille siis hyvääkin kaiken kurjan lisäksi. Samalla lapsen tilanne huolettaa, koska hän on ollut hyvin irrallaan toisesta perheestään koko vuoden. Pienelle koululaiselle vuosi on ikuisuus. Kevät oli vaikea, kun hänelle ei pystynyt kertomaan, koska näkee toista vanhempaansa taas uudelleen. Kesällä saatiin vähän koronasta taukoa ja tyttökin pääsi matkustamaan. Mutta syksyn myötä tilanne taas hankaloitui uudelleen ja lapsi on nyt ollut meillä paljon. Meillä eletään onneksi ihan tavallista arkea (niin hyvin kuin rajoitukset antavat myöten) ja päivät täyttyvät kavereista, harrastuksista ja perheen yhteisistä puuhista. Toivotaan, että tilanne helpottuisi ensi vuonna. Mahtavaa, että meidän perhe on kestänyt kaikki uusperheen kehitysvaiheet läpi ja tästä olisikin kiva kirjoittaa lisää kokemuksia ihan oman postauksen verran. Vertaistukena uskon olevani nimittäin aika verraton. 🙂

Seikkailujen kesä. Se oli siitä ihana, että kaikki tuntuivat saavan koronasta pienen hengähdystauon. Meille se oli lisäksi ihanaa parisuhdeaikaa, jolloin päästiin elämään tosi spontaanisti. Retkeiltiin, seikkailtiin, telttailtiin tai karattiin pyörillä uimaan keskellä yötä. Meidän Suomen roadtrip oli vähintäänkin yhtä hyvä, kuin mitä se olisi ollut Italiassakin ja löydettiin omasta kotimaasta paljon upeita luontokohteita. Jos haluat käydä vilkaisemassa, missä kaikkialla käytiin, pääset lukemaan jutun tästä.

Kärsin ilmastoahdistuksesta. Tämä asia on alkanut kalvaa mieltäni tämän vuoden aikana yhä enemmän. Myönnän, että ahdistun aika paljon maailman tilasta ja ihmisistä, jotka eivät ymmärrä tai halua ymmärtää, että maapallon varat eivät ole loputtomia. Omassa arjessani ympäristöstä murehtiminen on näkynyt tänä vuonna, sillä että kulutustottumukseni ovat muuttuneet. Tavaran osteleminen on vähentynyt radikaalisti ja suosin käytettyä aina kun mahdollista. Luonnossa kulkiessa sydämessäni on aina pieni haikeus, kun mietin, kauanko saamme vielä kulkea puhtaissa metsissä. Vuonna 2021 aion tehdä vielä enemmän, jotta ainakin omalta osaltani koen tekeväni riittävästi.

Oma pieni puutarhani. Ette voi edes uskoa, miten onnelliseksi se minut teki. Tosi usein hiivin jo heti aamulla kasvimaalle hellehattuni kanssa ja touhusin ulkona päivät pitkät. Kasvihuoneeni ylitti kaikki odotukset ja tuotti kurkkuja ja tomaatteja kottikärryllisen verran. Täältä blogista löytyy paljon juttuja kasvimaasta sekä hyödyllinen puutarhakalenteri. Ne löydät kätevästi avainsanoista. Toivon, että ensi kesänä puutarhastani tulee yhtä upea, kuin viime kesänä.

Vuosi on sisältänyt haasteita, mutta myös paljon ihania juttuja, joita voin muistella lämmöllä. Toivon todella, että nyt kun sanon toiveeni ääneen, se myös toteutuisi: Kiltti 2021! Ole parempi kuin edeltäjäsi!