En olekaan pitkään aikaan kirjoittanut viikonloppujuttuja, mutta nyt osui kohdalle niin ihanat talviset vapaapäivät, että kirjoitettavaa riittää vaikka ja kuinka.Alkuviikon lumisade sai maisemat näyttämään niin upean kauniilta, että ihan sydämeen sattui. Käytin jokaikisen valoisan tunnin ulkoiluun, hiihtämiseen ja metsissä käyskentelyyn. Retkillä kulki onneksi mukana myös kamera, joten lumisista päivistä jäi aika ihana muisto. Vähän olisin kaivannut vielä retkeilemään eväsrepun kanssa, mutta yksinkertaisesti aika ei nyt riittänyt kaikkeen kivaan. 🙂

Perjantaina täällä etelässä oli hyisen kylmää ja mittari lähenteli illalla pariakymmentä pakkasastetta. Väsyneenä raskaasta työviikosta heitin kuitenkin uimakamat niskaan ja lähdin testaamaan uutta pientä saunaa ja avantoa, jotka on avattu äskettäin tähän lähelle. Saunan portailla oli pieni kahvipannu osallistumismaksua varten ja sauna oli sympaattinen. En ole käynyt koskaan näin kylmällä avannossa, joten hiukan jännitti. Itseasiassa avantoon meneminen paukkupakkasilla olikin paljon helpompaa, kun ilma oli kylmempää kuin vesi. Tunne avannon jälkeen on mahtava! En osaa kuvailla sitä muuten kuin koko kropan läpi kulkevana rentoutena. Itseäni alkoi tosin hiukan huimata ensimmäistä kertaa aina kastautumisen jälkeen. Se oli epämiellyttävää, mutta meni melko nopeasti ohi.

Olin ehtinyt odottaa vapaapäiviä jo koko viikon, koska tiesin että pääsen vihdoinkin retkiladulle suksieni kanssa. Täällä ei ole ollut tälläisiä määriä lunta pitkään aikaan ja valoisalla kelillä metsään on ihana lähteä. Hiihtelin kaikessa rauhassa lenkkiä ja ihailin maisemia. En ole mikään kauhean kova kuntohiihtäjä vaan enemmänkin sellainen metsien-nuuskija, joka nauttii vauhdin sijaan maisemista. Olin ehtinyt unohtaa millaiselta tuntuu, kulkea läpi talviunisen metsän, jota peittää raskas lumivaippa. Kaikkialla on niin äänetöntä, että korvissa humisee. Lähdettiin heti sunnuntaina uudelleen ladulle mieheni kanssa ja suusta taisi päästä vain 500 kertaa ”Voi miten kaunista!”.

Nykyään, kun talviset kelit eivät täällä etelässä ole mikään itsestäänselvyys, niitä osaa arvostaa ja ihastella jotenkin ihan eri tavalla. Viime talven pimeät ja sateiset kuukaudet ovat vieläkin liian hyvin muistissa. Arvostan sitä, että täällä maalla jaksetaan tehdä myös meille retkihiihtäjille latuja ja mahdollisuus on päästä oikeasti kunnolla  koskemattomaan metsään suksilla. Aion nyt arki-iltaisinkin karata hiihtämään, mutta retkiladulle ei ole pimeällä asiaa. Kuulin lisäksi huhua, että latua yritetään saada tehtyä yhteensä 40km lenkin verran, mikä olisi unelmien täyttymys! Kuhankuonon alueelle on suunnitteilla taas mukava laturetkipäivä, jolloin matkan varrella on tarjolla kuumaa mehua ja makkaranpaistoa.

En tiedä teistä muista, mutta itse aion iloita tästä talvesta ihan täysillä, koska onhan se nyt aika kivaa, että vuodenaikojen vaihtuminen näkyy meillä tälläisinä kinoksina lunta. Toivottavasti saadaan vielä lisää lumisateita!