En tiedä onko muista tuntunut samalta, mutta mielestäni marraskuu on sujahtanut ohi ihan huomaamatta. Niin kävi itseasiassa myös lokakuun kanssa ja tuntuu aika ihmeelliseltä, että ensi viikolla alkaa joulukuu ja ihanan pitkään lomaankin on aikaa enää kolmisen viikkoa. Uskaltauduin jo ripustamaan loputkin jouluvalot ja vaihtamaan kotiin tummempia tekstiilejä. Koska olen kovin ympäristöahdistunut ja lisäksi melko minimalistiin taipuvainen, vaihdoin vain vanhat tummat verhot paikalleen ja pyöräytin koko huushollin matot huoneesta toiseen. Heti alkoi näyttää erilaiselta. Joulukodista kirjoittelen taas lisää tuonnempana, kun olen ensin tehnyt perinteisen siivouksen ja kantanut peräkärryllisen havuja maljakoihin. Marraskuuhun mahtui parin todella myrskyisän illan lisäksi myös muutama ihanan aurinkoinen päivä. En ole tänä vuonna kokenut minkäänlaista marraskuumasennusta, vaikka yleensä jatkuva sade, pimeys ja hiipivä kylmyys saavat mielen matalaksi. Ainoat kaipuuta aiheuttavat asiat ovat lumen puuttuminen ja vähentynyt valo, jonka vuoksi polkujuoksuilu ei enää luonnista arkisin. Onneksi on viikonloppujen valoisat aamut, jolloin nautin touhusta vieläkin enemmän. Yllätyin itsekin, että kävin ihan virallisesti marraskuun puolella uimassa, vaikka entinen vilukissa sisälläni olis pyörtynyt pelkästä ajatuksesta. Uskon sillä olleen kuitenkin merkitystä, että kävin sinnikkäästi kesän jälkeen uimassa viilentyvässä vedessä. Jos avantouinti ei olisi niin suosittua ja ruuhkaista puuhaa nykyään, voisin mielelläni kokeilla sitäkin.
Kirjoittelin muutaman syyn siihen miksi marraskuu on tuntunut yllättävän mukavalta, vaikka perinteisesti se tuntuu kuukaudenmittaiselta maanantailta.
Ensilumi ja joulutuksen aloitus
Mainittakoon tärkein ensin, nimittäin olen ollut lapsesta asti ihan äärimmäinen lumisadehypettäjä. Ei ole viattomampaa ja kauniimpaa asiaa maailmassa, kuin hiljainen lumisade metsäpolulla. Sydämeni särkyi viime vuonna, kun koko talvi jouduttiin elämään ilman lunta. Lumisateesta johtuen, jossakin syvällä uinunut joulumieli heräsi ja olen kuunnellut jo marraskuussa enntäyspaljon joululauluja. Jouluvalmiselut alkavat yleensä varovasti työpaikalla valojen ripustamisella, koska se on puolueetonta maaperää. Toivottavasti saataisiin valkoinen joulu.
Vesivärikurssi etänä
Vesivärikurssi on innostanut taas maalaamaan enemmän, mutta siltikin siihen ei ole niin paljon aikaa kuin haluaisin. Olen ollut taitavan ammattilaisen opissa ja oppinut uusia tekniikoita. Vesiväreistä ja maalauksesta olisi joskus kiva ehtiä kirjoittamaan enemmänkin. Mietin, josko käyttäisin uusia oppeja hyödyksi joulukorttien kanssa. Maalaaminen on yksi niistä harvoista asioista, johon voi uppoutua niin syvälle, että ympäröivä maailma hämärtyy. Palaan ehkä ainakin joulukorttiasian kanssa vielä tänne bloginkin puolelle, kunhan maltan aloittaa niiden väkerryksen.
Islantilainen villalanka
Olen neulonut villapaitoja tähän asti vain sukkalankojen kanssa, mutta nyt marraskuussa ostin vihdoinkin kunnon paksua islantilaista lankaa, koska koen olevani tarpeeksi taitava kalliin langan kanssa. Olen tarkoituksella vähän pantannut tämän langan ostamista, koska olisi kurjaa, jos se menisi hukkaan osaamattomissa puikoissa. Istexin Alafosslopi on aika paksua ja jämäkkää, joten siitä on ollut ihana neuloa uutta paitaa. Jännityksellä odotan mitä siitä vielä tulee.
Aikaa parisuhteelle
Myös marraskuussa meillä on ollut mieheni kanssa mahdollista viettää vähän aikaa kahdestaan. Olen ollut siitä tosi iloinen, sillä koronamaailmassa se ei ole ollut pitkään aikaan mahdollista, kun lapsi ei käy toisella vanhemmalla laisinkaan. Kun lapsi lähti viettämään aikaa isovanhempiensa kanssa, me suunnattiin metsään ja haettiin take awayt kotiin. Parasta on aamuisin herätä tyhjässä kodissa.
Juoksutreenit yksin ja ystävän kanssa
On ollut mahtavaa, että juoksu on jatkunut vaikka eletään vuoden pimeimpiä aikoja. Polkureiteille ei ole asiaa, kuin viikonloppuisin, mutta se on tehnyt niillä juoksemisesta entistä arvokkaampaa ja yritän aina nauttia touhusta mahdollisimman paljon, kun sinne satun pääsemään. Välillä juoksen yksin kuunnellen lempisoittolistaa tai kirjaa ja välillä mukanani juoksee kaveri, jonka iloisesti pulppuavasta höpötyksestä saa lisää virtaa. Toivottavasti juoksua pystyy jatkamaan läpi talven jossakin muodossa ja sitten kevään koittaessa pääsee taas kunnolla metsään.
Metsäretkiä ja karpaloita
Löysin eräällä metsäretkellämme paljon karpaloita ja vitsit, että ne maistuivat. Minulla ei ollut mitään astiaa, mihin olisin voinut noita suon vitamiineja noukkia talteen, joten tyydyin keräämään kourallisen mukaani. Kirpeät karpalot poksahtelevat ihanasti suussa ja ovat parhaita kaurapuuron päällä. Metsäretket ovat olleet marraskuussa parasta, sillä vehreät sammaleet ja kuusikot ovat ikivihreitä. Pääsimme mieheni kanssa onneksi kiertelemään tuttuun kansallispuistoon juuri lumisena lauantai-aamuna, kun luonto oli niin kaunis, että alkoi melkein itkettää. Lumen lisäksi bongasimme lintutornista maakotkapariskunnan, jotka lentelivät suon yllä ja laskeutuivat välillä vaivaisiin männynkäppyröihin.
