Kirjoitin tämän tekstin jo heti tammikuussa, mutta sen julkaiseminen jäi. Lopulta tuntui etten ehkä haluakaan kirjoittaa blogiin hetkeen mitään. Tauko oli ihan paikallaan, mutta nyt huhtikuun viilettäessä eteenpäin, olen taas alkanut mietiskellä useammin blogia ja sen jatkoa. Ja koska teksti oli jo valmiina, sen julkaisemisesta oli helppo aloittaa.

Tammikuu 2023

Ikkunasta avautuu melko harmaa ja sateinen maisema näin tammikuuksi. Uutta vuotta on eletty jo pari viikkoa, joten nyt on juuri sopiva hetki istua hetkeksi alas naputtelemaan ajatuksia tulevasta. Se onko niistä yksikään ajankohtainen enää vuoden lopulla on oikeastaan yhdentekevää, ihaninta on suunnitella ja unelmoida. Suunnitelmat tuntuvat olevan tällä kertaa hyvin pieniä, arkisia ja tavallisia, mutta mitään muuta en näiden hankalien vuosien jälkeen osaa edes kaivata, kuin tavallista ja rauhallista elämää. Vuosi 2023 alkoi hyvin erilaisissa tunnelmissa, kuin mikään aikaisempi, sillä raskaus on edennyt kuin varkain jo viimeisiin viikkoihin ja olen jäänyt töistä pois opettelemaan tätä uutta joutenoloa kotosalla. Ihmiselle, jolla on aina oltava kolme eri projektia käynnissä samaan aikaan, pelkkä olemisen ihanuus tuntuu vähän hankalalta. Mitä kuuluisi tehdä silloin, kun ei tarvitse elää koko ajan kuin viimeistä lomapäivää? Odotan malttamattomana, että pääsen uuteen arkeen vauvan synnyttyä, jolloin päivät kuluvat ihan omassa rytmissä.

Ennen sitä on kuitenkin aikaa ottaa itselleen toinenkin kupillinen teetä ja suunnata katse kohti tätä uutta ja erilaista vuotta. Olkoon se onnellinen ja täynnä uusia asioita.

Vuosi 2023

Uusi taito jonka haluan oppia

Tänä vuonna toiveeni on kokeilla paljon uusia herkullisia reseptejä. Kerrankin on aikaa panostaa ruokaan eikä tarvitse keksiä pitkän työpäivän jälkeen jotain mahdollisimman helppoa ja nopeaa. Aion kerätä kaikista herkullisista resepteistä itselleni pienen kirjan, josta löydän vähemmän seesteisinä hetkinä helposti kokattavaa. Aion myös koota itselleni hienon listan, josta voi vain napata helposti ruokaideat toteutukseen.

Asia jonka haluan säilyttää myös tässä vuodessa

Hetket purjevene Siljan parissa ja saaristossa. Jouduin viime syksynä tekemään pienen surutyön siitä, ettemme voi laske sitä vesille ensi kesänä, sillä vanha kansanvene on liian hankala kulkupeli pienen vauvan kanssa. Haluan silti viettää kiireettömiä kesäpäiviä saaristossa, keinutella vauvan kanssa riippumatossa omenapuun varjossa ja huoltaa venettä yhdessä mieheni kanssa tulevia kausia silmällä pitäen. Olen päättänyt, että opetan lapseni joskus purjehtimaan ja nauttimaan saaristosta. Ihana kesä odotan sinua jo nyt.

Tapa josta haluan eroon

Minusta on tullut kyllästyjä, joka ei osaa enää tehdä asioita pitkäjänteisesti. Huomaan sen esimerkiksi kirjaa lukiessani, sillä juonessa pitäisi tapahtua koko ajan jotain uutta tai keskittymiseni herpaantuu. Haluan taas osata syventyä tarinoihin. Luulen, että syynä levottomuuteen on jatkuva viihdetarjonta joka on koko ajan käden ulottuvilla ja vaihdettavissa nappia painamalla. Siihen olen itsekin koukuttunut ja loputtomassa vaihtoehtojen viidakossa on välillä vaikea valita mihin keskittyy. Nyt kun aikaa on enemmän, tästä on hyvä opetella pois.

Asia jolle aion antaa enemmän aikaa

Puutarhan hoitaminen. Aikaisempina kesinä on ollut pakko valita purjehduksen ja kasvimaan välillä, sillä aika ei ole millään riittänyt töiden lomassa molempiin. Olen luonnollisesti valinnut purjehduksen, mutta tällä kertaa haluan nähdä mihin kunnon panostus puutarhassa voi johtaakaan. Hyötykasvit ovat onneksi aina olleet siitä armollisia, että ne kasvavat kyllä rikkaruohojenkin lomasta, mutta olisi ihanaa hoitaa piha kerrankin siistiksi.

Tämä saa jäädä viime vuoteen

Se, että on tuntenut kateutta toisten perhearjesta, jota itselle ei ollut suotu. Varsinkin alkuvuodesta olin todella kypsä kaikkeen lapsiin liittyvään eikä huvittanut tippaakaan osallistua niihin juttuihin. Viimeksi eilen kaupassa huomasin, että katson varsinkin vauvoja ja pieniä lapsia nyt ihan uudesta näkökulmasta, kun ne eivät aiheutakaan surua ja pahaa mieltä. Mieheni kanssa meille on tullut tavaksi bongailla pieniä vastasyntyneitä ja sitten hymyillä niiden perään hölmistyneenä. Se tuntuu ihanalta kaiken sen kiukun jälkeen mitä aikaisemmat vuodet ovat aiheuttaneet.

Enemmän

Rauhallisia ja kivoja päiviä kotona. Sellaista kiireetöntä olemista ja tekemistä. Vauvan nuuskuttelua ja yhteisiä hetkiä perheenä. Ja vaunulenkkejä lämpimässä kevätsäässä, niitä odotan tosi paljon.

Vähemmän

Ensimmäisen kanssa kaikki on niin uutta ja ihmeellistä, että äidillä pitäisi olla mahdollisuus haaveilla ja suunnitella tulevaa, vaikka todellisuus olisikin lopulta ihan jotain muuta. Haluan itse elää tulevan vuoden vähemmillä ennakko-odotuksilla ja katsoa minkälaiseksi meidän arki lopulta muovautuu. Ohjeita ja neuvoja tulee varmasti ympäriltä koko ajan, mutta jokaiseen niihin ei ole pakko tarttua.

3 tapaa lisätä hyvinvointia elämääni

• Monotaskingin. Opettelen keskittymään yhteen asiaan kerrallaan ja suljen arjesta pois ylimääräiset häiritsevät tekijät.
• Opettelen valmistamaan mahdollisimman monta erilaista terveellistä smoothieta.
• Palaan joogan pariin, kun keho on siihen taas valmis.

3 toivetta

• Saisin kerätä mahdollisimman paljon satokauden herkkuja talteen. Se on parasta!
• Uusi arki vauvan kanssa sujuisi hyvin.
• Pääsisin aloittelemaan loppuvuodesta taas pienesti juoksua.

3 tavoitetta

• Jatkan kylmäuintia.
• Vähennän punaisen lihan syömistä.
• Saan kodin järjestyksen valmiiksi, siten että kaikelle löytyisi oma paikkansa.

Vuoden päästä tähän aikaan

Toivon, että kanssani kotona puuhailee iloinen lapsi, joka tuo päiviin niin paljon enemmän sisältöä. Meillä on omat arkirutiinit ja hupsutteluhetket. Saan viettää aikaa myös liikunnan parissa ja pääsemme mieheni kanssa karkaamaan treffeille aina silloin tällöin, jos maltan jättää vauvan isovanhemmille.

Kaikki sinussa on niin pikkuista, paitsi se onni jonka meille toit.

Tuntuu, että viimekertainen blogiteksti on kirjoitettu valovuosia sitten, sillä sen jälkeen koko maailmani on muuttunut peruuttamattomasti. Se tuntuu hyvin luonnolliselta ja oikealta ja samaan aikaan pelottavalta. Meidän pieni kaunis tyttömme syntyi maaliskuussa ja on vienyt siitä lähtien niin sydämemme kuin kaiken aikammekin. En silti vaihtaisi päivääkään.

Vauvan syntymän jälkeen ja oikeastaan jo ihan loppuraskaudessakin koin, että halusin kääntyä hiukan sisäänpäin ja pitää ajatukseni ja tunteeni vain omana tietonani. Blogi sai siis jäädä hetkeksi. Nyt kun olemme viettäneet jo kokonaisen kuukauden vauvan kanssa, olen alkanut pikkuhiljaa lämmetä taas kirjoittamiselle. Ei niin, että siihen edelleenkään löytyisi aikaa kovinkaan paljoa, mutta minulla on kova tarve säilöä muistoja tänne talteen.

Ensimmäinen yhteinen viikkomme oli vähän töyssyinen, mutta sen jälkeen kaikki on sujunut hyvin. Koin melko voimakkaan (ja onneksi ohimenevän) babybluesin, minulle tuli laskimotukos ja vauvan paino laski ensimmäisinä päivinä niin, että saatiin aikamoinen stressi kaikesta lisämaidosta ja painon tarkkailusta. Nyt hän on kuitenkin kasvanut jo oikein hyvin ja oma maitoni näyttää riittävän hänelle, joten olen päässyt laskemaan hartioita hiukan alas. Onneksi kaiken sen sairaalassa ravaamisen, oman itkuisuuteni ja uuden arjen edessä kävimme kuitenkin ottamassa vauvasta newborn-kuvat taitavalla Noora Koskisella (@noorakphotography) ja saimme aivan ihania muistoja talteen ensimmäisistä hetkistä vauvan kanssa. Pyysin häntä ottamaan kuvat myös vartalostani synnytyksen jälkeen ja olen jokaisesta arvesta ja kurvista enemmän kuin ylpeä. Postauksen kuvat ovat kaikki Nooran käsialaa.

Toivoin omaa vauvaa vuosia, kävin läpi rankkojakin hoitoja, odotin, toivoin ja petyin yhä uudelleen. Nyt hän on viimeinkin täällä ja hän on täydellinen jokaista pienintäkin yksityiskohtaa myöten. Pysähdyn edelleen välillä peilin edessä katsomaan itseäni vauvan kanssa, enkä meinaa aina uskoa sitä todeksi. Haluan kirjoittaa ajatuksiani tästä kaikesta vielä enemmän sitten kun minulla on aikaa. Sillä vauva-arki lapsettomuuden jälkeen aiheuttaa monenlaisia tunteita eikä kaikki ole välttämättä niin yksinkertaista. Mitä sitten kun ei enää tarvitsekaan valmistautua odottamaan seuraavaa vaihetta? Käytin neljä vuotta elämästäni tavoitellakseni ja odottaakseni jotakin , joka ei ollut lainkaan omissa käsissäni. Mitä sen jälkeen kuuluisi tuntea? Näistä kaikista sitten ajan kanssa lisää. Halusin vain palata nyt hetkeksi takaisin tänne blogin pariin sillä aikaa kun vauva nukkuu mahani päällä päiväunta. Nyt hän on vihdoin tässä ja teki elämästäni täydempää kuin koskaan. <3