Sitä ei meinaa vieläkään ymmärtää, että tämä ihana pieni vauva on minun omani eikä kukaan vie häntä meiltä pois.

Viikot vastasyntyneen kanssa olivat täynnä kiirettä, epävarmuutta, liikuttavia hetkiä ja oivalluksia. Aluksi kaikki oli yhtä kaaosta, kun saavuimme takaisin ”keskeneräiseen” kotiin sairaalasta pieni vauva mukanamme. Olin lähtenyt niin yllättäen hoitajan pyynnöstä verikokeeseen korkeiden verenpaineiden takia, ettei käynyt mielessäkään valmistautua jäämään sinne käynnistykseen. Tavarat olivat hukassa ja kaikkia juttuja (kuten hoitopöytää, pumppuja ja pulloja) ei oltu suunniteltu vielä loppuun asti. Mieltä painoi myös huoli vauvan pudonneesta painosta, imetyksestä, omasta jaksamisesta ja kokonaan uudesta elämästä, jossa on vastuussa niin pikkuisesta ihmisestä. Onneksi saimme viettää vauvan ensimmäiset viikot yhdessä kotona mieheni kanssa ja aika kului lopulta pikakelauksella. Aika kului ihan liian nopeasti.

Äitiys tuntuu vielä vieraalta. En ole sisäistänyt sitä, että olen tuon pienen ihmisen äiti. Silti hänen hoitamisensa on luonnollisinta mitä tiedän.

En ole tajunnut, että vauvat kasvavat niin nopeasti. Miten he muuttuvat jatkuvasti ja ihan yhtäkkiä huomaa, että vaatteiden hihat alkavat olla liian lyhyet. Samalla ei voi olla ihastelematta sitä, miten keskellä yötä vauva hymyilee ja hihkuu katossa leijuvalle vappupallolle pimeässä makuhuoneessa. Silloin sydän sulaa. Kaikki väsyneet hetket siltä yöltä pyyhkiytyvät saman tien pois.

Äitiys tuntuu vielä vieraalta. En ole sisäistänyt sitä, että olen tuon pienen ihmisen äiti. Silti hänen hoitamisensa on luonnollisinta mitä tiedän. Kaikki tapahtuu kuin itsestään ja otteeni tulevat päivä päivältä varmemmiksi. En kyllästy pussailemaan hänen pulleita poskiaan tai katselemaan, kun hän nukkuu. Myös minun sekä mieheni läheiset ovat aivan ihastuneita häneen ja kaikki tykkäävät pitää häntä sylissä. Parin viikon päästä hänellä on jo ikioma nimi. Käytämme sitä hänestä jo sukulaisten ja ystävien kanssa. Hän tulee silti olemaan aina myös äidin pieni sylikatti ja pappan pieni pippurisilmä. Niin pieni ja rakas.

Siellä me ihmettelimme ympäröivää luontoa itse neulomani villapaidat päällä ja en ollut pitkään aikaan ollut niin onnellinen.

Yhtenä päivänä vauvan ollessa 2 kuukautta vanha, menimme retkelle metsään. Oli ihanaa makoilla hänen vieressään lämpimillä sammaleilla ja katsella huojuvia kuusia.  Silloin olo oli melkein epätodellinen. Sitä ei meinaa vieläkään ymmärtää, että tämä ihana pieni vauva on minun omani eikä kukaan vie häntä meiltä pois. Miten kaikki on pienelle vielä uutta ja miten paljon minulla on hänelle  näytettävää ja opetettavaa. Siellä me ihmettelimme ympäröivää luontoa itse neulomani villapaidat päällä ja en ollut pitkään aikaan ollut niin onnellinen.

Yksi parhaista asioista äitiydessä on se, että kun vihdoinkin olen saanut oman lapsen, yksikään juhlapyhä ei tunnu enää tyhjältä. Minun ei enää koskaan tarvitse viettää niitä peitellen omaa suruani. Katkerana siitä, etten voi liittyä muiden perheiden mukana juhlintaan, koska olen heille niin kateellinen. Nyt saan juhlia niitä oman pienen perheeni kanssa.

En usko, että lapsettomuus häviää ihmisestä koskaan, vaikka hän tulisi vanhemmaksi.

Oman onneni kanssa oloni on silti myös välillä haikea. Vieläkin silloin tällöin alkaa itkettää se, miten paljosta olisin jäänyt paitsi, jos tämä ei olisikaan koskaan onnistunut. Ajatus on tosi pelottava, koska en olisi koskaan osannut täyttää sitä tyhjää koloa sisälläni. Samalla suren kauheasti niitä, joiden polku on vielä kesken. Se on niin raskas tie kulkea, vaikka loppu olisikin paras mahdollinen. En usko, että lapsettomuus häviää ihmisestä koskaan, vaikka hän tulisi vanhemmaksi. Niin suuren kriisin myötä arpia jää väistämättä. Olen niin kiitollinen siitä, että minusta tuli lopulta tämän pienen tytön äiti. Ja siitä miten voin katsella miten onnelliseksi yksi vappupallo hänet tekee.❤️

Mietin pitkään mistä edes aloittaisin, sillä nyt kun vauva on vihdoin täällä tuhisemassa, raskaus tuntuu enää vain kaukaiselta muistolta, kuin toiselta maailmalta. Kaikki meni paremmin kuin osasin kuvitella. Minulla oli vahva tunne jo hyvin aikaisessa vaiheessa, että raskausaika tulee tuntumaan hyvältä ja helpolta. Ja niin se totta vie oli. Jaksoin hyvin ihan loppuun asti liikkua maltillisesti, tavata ystäviä ja puuhailla kotona. Jouduin jäämään sairaslomalle pari viikkoa ennen raskausvapaalle siirtymistä selkäkipujen takia, mutta nekin helpottivat nopeasti, kun pääsi itse määräämään vauhdin ja aktiivisuuden päivälle. Tuntui todella oudolta sulkea työpaikan ovi viimeisen kerran tietäen, että paluu sinne olisi jossakin kaukana tulevaisuudessa. Vähän kuin olisi jäänyt taas lapsena ikuisuudelta kestävälle kesälomalle vailla aikatauluja.

Äitiyslomalla puuhailin paljon kotona, ostin luvattoman määrän ihania vaatteita vauvalle kirppiksiltä, kokeilin uusia reseptejä, tapasin muita äitejä, haahuilin ja otin rennosti. Liikunta pysyi pieninä määrinä mukana ihan loppuun asti, mistä olin tosi iloinen. Ei sillä, että siitä olisi enää ollut kauheasti hyötyä, mutta sain raitista ilmaa ja tuntui hetken siltä, että olisi vähän tehnytkin jotain. Vielä ihan raskauden loppumetreillä tänne satoi paljon lunta ja pääsin hiihtämään. Kävin viimeisen lyhyen hiihtolenkin vain pari päivää ennen synnytystä, mikä tuntuu näin jälkeenpäin aika hullulta.

Raskausaika oli ihanaa ja tulen varmasti muistelemaan sitä lämmöllä tulevaisuudessa. Onneksi, sillä matka raskauteen oli pitkä ja kivinen. Tunsin siis ansainneeni tämän helpon raskauden ja osasin siksi nauttia siitä alun jännityksen jälkeen. Jossain vaiheessa jopa tuntui, että aika menee liian nopeaa ja olisin halunnut olla siinä hetkessä vielä vähän kauemmin. Kun sisälläni kasvoi pieni ihminen ja pystyin silittelemään kasvavaa vatsaa. Arvailimme miltä vauva näyttäisi ja kaikki oli niin jännittävää. Nyt kun vauva on vieressäni ja voin nuuhkia häntä niin paljon kuin jaksan, en vaihtaisi enää takaisin raskausaikaan. En malttaisi olla enää erossa hänestä!

Viimeisen kolmanneksen

Herkullisimmat jutut: Olivat ehdottomasti uudet reseptit, joita kokeilin. Oli kivaa kokkailla oikein ajan kanssa ja yllättää mieheni töiden jälkeen. Yksi suosikeistani oli linssikeitto sekä focaccia. Ja tietenkin korvapuustit. Niitä leivoin ison kasan pakastimeen vieraita varten.

Ihaninta on ollut: Voida niin hyvin. Pieniä vaivoja lukuunottamatta nukuin kiitettävästi ja jaksoin puuhailla ihan loppuun asti. Raskausvatsani oli kaunis ja näytin mielestäni hyvältä sen kanssa.

Ei niin kivaa: Loppuvaiheessa minua kiusasi voimakas jalkojen turvotus ja kohonnut verenpaine, joka johti lopulta käynnistykseen. Olisin toivonut, että vauva saa tulla itse kun on siihen valmis.

Mieleenpainuvimmat hetket: Niitä oli monia, mutta mainittakoon hetket luonnossa yhdessä vauvan kanssa. Kauniit talvipäivät ja ajatus siitä, miten voin viedä oman pienen lapseni tulevaisuudessa samoihin paikkoihin, missä kuljimme hänen kanssaan jo raskausaikana. Tekstin kuvat on otettu näiltä retkiltä. Myös lasketun ajan ylittäminen oli jännittävää, sillä silloin tiesimme, että vauva saattaa syntyä koska tahansa.

Suosikkiliikunta: Rauhalliset kävelyt metsässä ja hiihtäminen. Olen tosi ylpeä hiihtoretkistäni, vaikka ne olivat aikamoista möyrimistä. Meillä kävi tuuri ja latu ajettiin ihan ikkunamme alle, joten hiihtämään (ja vessaan) pääsi ihan koska tahansa.

Kivoimmat retket: Loppuraskaudesta jäi mieleen yksi erityisen mukava päivä Ruissalossa, jolloin kiersimme pienen lenkin kansanopistossa ja kävimme syömässä hernekeittoa ja pannukakkua Honkapirtissä. Edellisenä yönä oli satanut valtavasti lunta ja tunnelma oli ihana. Ne yhteiset kahdenkeskiset hetket mieheni kanssa tulivat todella tarpeeseen.

Hauskoja muistoja:

• Mieheni kuvasi hiihtämistäni salaa ikkunasta ja voi jestas miten hölmöltä se näytti ison mahan kanssa!
• Kävimme muiden odottavien äitien kanssa useasti syömässä ulkona ja on ollut kiva tutustua heihin. Hauskaa, että vauvallani on monta pientä kaveria tulevaisuudessa.
• Olin mallina odotuskuvauksessa ja oli ihanaa päästä meikattavaksi ja kuvattavaksi. Muistoksi sain upeita kuvia odotusajalta.
• Haaveilimme usein tulevista kesistä yhteisen lapsemme kanssa saaristossa.
• Ystäväni järjestivät ylläribabyshowerit ja olin tosi liikuttunut siitä, miten he kaikki ovat olleet matkassa mukana niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä.
• Muutama päivä ennen vauvan syntymää nähtiin hienoimmat revontulet, mitä on kotipihalta nähty ja mietittiin, että tuleeko sieltä kenties sinä yönä joku tunturituulien kasvatti. Ei tullut 🙂