Viisi päivää ja 2000 kilometriä. Niihin mahtui aika paljon naurua ja onnellisia huokailuja viimeisen viikon aikana. Meidän tämän kesän roadtrip oli vähän niinkuin lohdutuspalkinto  menetetylle Italian matkalle, mutta loppujen lopuksi se jää muistoihini yhtenä hauskimmista reissuistamme yhdessä R:n kanssa. Uskallan jopa väittää, että kotimaan kohteet, joita avaan tässä matkakertomuksessa, vetävät ihan mainiosti vertoja ulkomaanmatkoihin, joita vuosien saatossa on tehty. Päätimme etukäteen vain kaksi kohdetta, joissa halusimme piipahtaa ja loput valitsimme spontaanisti matkan aikana. Mukaan pakattiin teltta, reissumuonaa ja kaikki kamppeet kumisaappaista uikkareihin. Ja voi sitä tunnetta kun auton renkaat ylittivät oman tontin rajat ja tiesin, että seikkailu oli vasta edessä päin! Koko reissun ajan meillä oli käsittämätön tuuri sään puolesta ja vaikka saimme matkalla muutaman kerran mojovan rankkasateen päällemme, oli kohteessa aina aurinkoista ja lämmintä.

Pikapyrähdys Kolilla

Ensimmäinen etukäteen suunniteltu etappi oli Kolin kansallispuisto. Lähdimme aamupäivän aikana kotoa ja olimme Kolilla vasta illansuussa, joten kunnollisen (lue: yksityisen, omassa rauhassa sijaitsevan) leiripaikan löytämiselle ei jäänyt juurikaan aikaa. Niinpä suuntasimme Kolin Holiday campingiin, joka on ihan mukava leirintäalue Pielisen rannalla. Teltan kanssa on se hyvä puoli, että sen saa pystytettyä vähän mihin väliin vain ja pääsimmekin leiriytymään suhteellisen lähelle rantaa. Kokkailtiin vielä savulohisalaatit auton takakontissa ja lähdettiin Kolin rinteille. Väsymys katosi saman tien, kun päästiin huippujen kierrokselle, joka on vain 1,4km pitkä reitti, mutta josta näkee kaikki parhaimmat maisemat . Olen niin tyytyväinen, että kierrettiin kaikki kolme huippua klo 22 jälkeen, koska paikalla oli vain muutama muu auringonlaskun ihailija. Päivisin Koli on todella ruuhkainen, koska se taitaa olla nyt kotimaan matkakohde numero 1. Jos et ole ennen käynyt ihailemassa tuota Suomen kansallismaisemaa, niin suosittelen ehdottomasti käymään. Huipuista Paha-Koli oli oma suosikkini, koska sieltä avautuu sama maisema kuin Ukko-Kolilta, mutta ilman muita retkeilijöitä. 🙂 Seuraavana aamuna tehtiin pikapulahdus Pieliseen ja jatkettiin aamupuuron jälkeen matkaa.

Hiidenportin kansallispuisto ja Oulu

Automme kulki tasaisesti kohti Oulun seutua ja matkalla kävimme kiertämässä Hiidenportin kansallispuiston Hiidenkierroksen 5km, jonka varrella oli upeita kallioita. Reitiltä löytyi myös järkyttävä määrä hyttysiä, joten kierrettiin loput reitistä aikamoista vauhtia. Palolammella oli hyvä mahdollisuus leiriytymiseen, syömiseen ja uimiseen. Meidän määränpäänämme oli kuitenkin Oulu. Kiertelimme sen keskustaa illalla samalla, kun etsimme ravintolaa, joka olisi arkena vielä 21 aikaan auki. Söimme pastat ravintola Pannussa, joka oli ihan ok paikka, mutta melko pienten annosten saaminen kesti vähän turhan kauan.

Olin etukäteen kuullut Oulun Laplands hotellista ja erityisesti sen aamupalasta paljon kehuja ja vannoutuneina aamupalaherkuttelijoina suuntasimme yöksi sinne. Huoneessa ja koko hotellissa oli ihanasti Lapin tuntua, joka sai luonnollisesti kaipaamaan vielä enemmän pohjoiseen. Emme aikataulullisesti kuitenkaan sinne asti enää halunneet lähteä, joten Lappi-fiilistä saatiin vähän mukaan hotellilta. Aamupala oli täys kymppi ja erityismaininnan ansaitsee täydellisin aamupuuro, mitä olen koskaan ikinä maistanut. Voisin lähteä Ouluun uudestaan jo pelkästään tuon kaurapuuron perässä. Aamupalan jälkeen kerättiin kimpsut ja suunnattiin kohti Hailuotoon lähtevää lauttaa.

Sympaattinen Hailuoto

Lauttakyyti Hailuodon saarelle kesti 25minuuttia ja on ilmainen. Hailuoto kuuluu myös osaksi Suomen kansallismaisemaa eikä turhaan, sillä meren kuohuista haalentunut Marjaniemen kalastajakylä oli hyvin samanlainen kuin Utössä (joka on yksi suosikkipaikoistani). Lauttarannassa pääsi lähietäisyydeltä katselemaan myös valtavia tuulimyllyjä, joita olen itse seurannut aina vain horisontissa. Marjaniemen sataman majakka, punaiset pienet mökit, kuohuva meri ja pehmeä hiekka saivat meidät jäämään Hailuotoon koko päiväksi. Söimme lounasta rannalla ja nautimme kauniista päivästä ilman kiirettä. Emme olleet vielä tässä vaiheessa päättäneet roadtripin jatkosta enempää, kuin että haluamme pysyä rannikolla ja edetä oman aikataulun mukaan. Vihdoin kun raaskimme sanoa satamalle, majakalle ja luotsiveneille heipat, lähdimme ajelemaan kartalla alaspäin. Saimme nimittäin netistä vihiä unelmien telttapaikasta lähiseudulla.

Unelmien telttaretki Vattajalla

Ohitimme Kalajoen hiekkasärkät ja sen täyteenahdetut parkkipaikat silmiämme pyöritellen ja jatkoimme matkaa kohti Ohtakaria ja Vattajaa. Paikka on suhteellisen tuntematon ja siksi erittäin rauhallinen. Vattaja on osaksi sotilasaluetta ja se saattaa saada osan retkeilijöitä epäröimään. Lisäksi leiriytyminen on sallittua ainoastaan teltalla. Vattaja on täynnä ihania pieniä niemiä, joissa on pehmeää hiekkaa ja kirkasta vettä. Uskallan sanoa, että se on paljon upeampi paikka, kuin turismilla pilattu Kalajoki. Leiriydyimme autiolle rannalle kaikessa rauhassa , keittelimme kalakeittoa ja nautimme kauniista auringonlaskusta. Korvatulpat on hyvä telttailijoiden ottaa mukaan, sillä linnut pitävät konserttia läpi yön. 🙂

Aamulla tapahtui jotakin ihmeellistä, sillä puuroa keittäessä eteeni rantakivelle kiipesi ihan oikea Perämeren norppa! Jouduin hieromaan silmiäni monta kertaa, mutta siinä se vain olla loikoi ja saimme seurata sen touhuja kiikarilla pitkän tovin. En olisi malttanut lähteä tältä rannalta millään, sillä nautin niin paljon omasta rauhasta, upeasta luonnosta ja norpan kiikaroinnista.
Ohtakarin saari näkyi leiripaikastamme ja kävimme aamupalan jälkeen pikaisesti ihailemassa sen uinuvia punaisia mökkejä. Sieltä jos jostakin voisin itselleni haluta unelmien kesäpaikan!

Raippaluoto ja Unescon maailmanperintökohde

Matkamme jatkui saaristotietä Kokkolan ja Pietarsaaren kautta kohti Vaasaa. Halusimme käydä Raippaluodossa, joka on osa Merenkurkun saariston kaunista kansallispuistoa. Lisäksi Raippaluotoon johtaa Suomen pisin silta. Suuntasimme Raippaluodossa suorinta tietä Svedjehamniin josta löytyy myös kauniita punamullattuja taloja ja saaristotunnelmaa. Lounaan jälkeen lähdimme kiertämään maailmanperintökohteidenkin listalla olevaa 3km pitkää luontoreittiä pitkin saaristomaisemaa. Sen varrella on kauniita niittyjä, vehreitä metsiä ja venevajoja menneiltä ajoilta. Reitti huipentuu Saltkaretin näköalatorniin. Merenkurkun saaristo on muuten Suomen ainoa luonnonperintökohde ja siksi vierailun arvoinen paikka. Näköalatornista sekä reitillä oli mahdollisuus seurata monien vesilintujen elämää, joita suorastaan kuhisi joka paikassa joihin kiikarit osuivat.

Meteoriitin kraatteri ja unenomainen Kylmänmyllynlähde

Viimeinen retkipäivä koostui monesta paikasta matkalla kotiin. Vaasasta lähdettiin Söderfjärdeniin katsomaan Egenlandissa vilahtanutta peltoaukeaa, joka on seurausta 350 miljoonaa vuotta sitten sinne pudonneesta meteoriitista. Muuttokaudella se on levähdyspaikka yli 10 000 kurjelle.
Kun kraatteria oli ihmetelty riittävästi käänsimme auton nokan vielä kohti Kristiinankaupunkia, jossa söimme lounasta. Kun olimme vierailleet hauskalla Kissanpiiskaajankujalla, suunnistimme sisämaahan.

Vierailimme matkalla lähteille Lauhanvuoren kansallispuiston näkötornissa ja Kivijatalla, joka on valtava 800m pitkä pirunpelto. Molemmat olivat vierailun arvoisia paikkoja. Näkötornilta voi selkeällä säällä nähdä Porin Tahkoluodon voimalan piiput n. 70km päässä.

Kylmänmyllynlähde ja Uhrilähde sijaitsevat lähellä Jämijärveä. Siskoni linkkasi kyseisen paikan meille matkan aikana ja päätettiin lähteä tutkimaan paikkaa tarkemmin. En ole koskaan nähnyt Suomen luonnossa mitään vastaavaa, vaikka olen ehtinyt seikkailla aika monenlaisissa paikoissa. Lähteellä jos jossain tuli tunne siitä, että hiidet, menninkäiset ja keijukaiset voisivat hyvinkin olla totta. Lähteen pohja pulppusi ja piirsi uusia erilaisia kuvioita jatkuvasti ja tunnelma ympäröivässä metsässä oli mystinen. Sitä toimitusta olisi voinut seurata tuntikausia silti kuitenkaan ymmärtämättä, miten kaikki tapahtuu. Se oli kuin taikuutta. R innostui seuraamaan paikalla käyneitä vierailijoita (he ehtivät viipyä vain yhden somehetken verran), sillä myös eräs tunnettu julkkis oli käynyt paria päivää aikaisemmin lähteellä. Omien sanojensa mukaan R ehti nähdä aika monet ”doctormartensit”, sillä aikaa kun itse haistelin, maistelin ja lumouduin itse lähteestä. 🙂 Otettiin Uhrilähteestä vielä matkamuistoksi pullot täyteen raikasta vettä ja ajeltiin iloisina, mutta vähän haikeina kohti kotia.

Meidän kesän roadtrip oli niin onnistunut, että vähän harmitti tulla takaisin kotiin. Onneksi lähdetään jo heti huomenna taas teltan kanssa reissuun ja tällä kertaa suuntana on ulkosaaristo. Syyslomalle ja joululomalle ollaan hiukan tehty varovaisia suunnitelmia Lapin/Norjan suuntaan, mutta kaikki on vielä auki. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä varmempi olen siitä, että kaupunkien sijaan kohteissa minua kiinnostavat enemmän niiden luonto. Onneksi toinen puoliskoni on yhtä luontoihminen kuin minäkin, niin ei tarvitse kinata matkakohteista sen enempää. Jos pitäisi valita yksi ehdoton must see- kohde meidän matkalta, valitsisin joko Hailuodon tai Vattajan. Molemmat olivat sitä perinteistä Suomen saaristomaisemaa ja jättivät lämpimän tunteen sisälleni. Paras kohtaamisena reissussa oli tietysti norpan kanssa aamutuimaan!

Suomi ja sen luonto ovat uskomattoman upeita, joten suosittelen ihan jokaista tutkimaan kotimaan ihania paikkoja. Toivottavasti meidän reissusta joku sai hyviä vinkkejä kesälomareissulle. Kuvat puhukoon puolestaan!