Lankalauantai ja päiväreissu Porvooseen

Leppoisaa lankalauantaita!

Lähdettiin aamulla huristelemaan kohti Porvoon vanhaa kaupunkia ja sen pieniä putiikkeja,kahviloita ja ravintoloita, joista olin kuullut jo etukäteen paljon hyvää. Sää on hellinyt meitä koko viikon eikä lankalauantai ollut poikkeus, vaan reissulle sai vetää jo kevät-takin niskaan. Vanhaan kaupunkiin oli helppo tulla omalla autolla ja ilmaisia parkkipaikkoja oli paljon. Aloitettiin kiertelemällä kaduilla ja haistelemalla yleistä tunnelmaa ja vaikka kaupunkiin oli tullut jo jonkun verran turisteja, kaikkialla oli silti mukavan rauhallista.

Muutamia ihania kauppoja joissa ehdin vierailla, olivat mm. maailman ihanin lelukauppa Riimikko sekä suomalaista designia myyvä Design Deli. Lisäksi tutustuimme siirtomaatavaraliike Skafferin herkkuihin, joista jäin kaihoisasti kaipaamaan herkkuja, teetä ja kahvia kotiinviemisiksi. Kävimme myös Brunbergin tehtaanmyymälässä katselemassa, mutta en ostanut sieltäkään mitään (mikä minua oikein vaivaa?!). Kaupungista löytyi myös upeita antiikkikauppoja ja monenlaista sisustustavaraa myyviä puoteja. Jokainen putiikki oli nähtävyys jo itsessään ja narisevissa puutaloissa vaan on sitä jotakin. Kaikkien liikkeiden tavarat oli laitettu kauniisti esille ja tällaiselle visuaaliselle tyypille ihailtavaa ja hypisteltävää olisi ollut vaikka ja kuinka! Vanhassa Porvoossa on myös pari kiinnostavaa museota, jotka olisi kiva kiertää ajan kanssa. Kiinnostavia kohteita olivat esimerkiksi Raatihuoneen museo, Runebergin koti sekä nukke- ja lelumuseo.

Nälkä yllätti matkalaiset myös tälläkin reissulla ja aluksi olimme harkinneet nauttivamme brunssin esimerkiksi Vanhan Porvoon Glassikossa, josta olen kuullut paljon kehuja. Päädyimme kuitenkin kellon vilistäessä kauheaa vauhtia Brazzerie L’amouriin herkuttelemaan pizzoilla eikä kaduta yhtään. Pizzat olivat todella hyviä ja kohtuuhintaisia. Jälkkärit haettiin mistäs muualtakaan kuin Porvoon jäätelötehtaan pienestä kojusta. Suosittelen ehdottomasti, sillä reilulla 4 eurolla sai valita montaa makua pieneen kippoon. Itse kokeilin hasselpähkinä-, rubiinisuklaa- ja mustikkajäätelöä ja jokainen maku vei kielen mennessään. Muita ravintoloita ja kahviloita, joita olisin halunnut kokeilla, olivat esimerkiksi Café Postres, Porvoon Paahtimo ja  Meat District.

Vanhassa Porvoossa vieraillessa kannattaa ehdottomasti olla ajoissa liikkeellä ja varata reilusti aikaa, jotta ehtii nähdä kaikki ihanat paikat. Vaikka alue on suhteessa melko pieni, nähtävää on silti paljon ja minun olisi tehnyt mieli herkutella useammassa kahvilassa, koska ne kaikki olivat niin houkuttelevia. Liikkeet menevät viikonloppuisin kiinni jo 15-16 aikaan ja me olimme tällä kertaa paikalla vasta klo 13 aikaan, joten kiertelyyn ja putiikeissa  vierailuun jäi aikaa vain pari tuntia.

Olen jo pitkään suunnitellut omaa kesälomareissua, johonkin kotimaan kohteeseen, joten Porvoo on kyllä ehdottomasti hyvä vaihtoehto pienelle irtiotolle. Olen matkustanut yksin tosi vähän ja jostain syystä haluan ensi kesänä toteuttaa tällaisen ”vain kirja ja minä”-omatoimimatkan, jossa voin kupeksia kahviloissa ja eksyä pikkupuotien uumeniin koko päiväksi.

Kulttuuri Ravintolat Matkat Suosittelen

Metsän tuoksu

Vihdoinkin!

Tänään se vihdoinkin tapahtui. Metsässä kävellessäni tunsin ensimmäistä kertaa pitkän talven jälkeen häivähdyksen kesäisen metsän tuoksua. Tiedättekö sen tuoksun, kun aurinko on lämmittänyt neulasia ja sammalmattoa koko päivän? Kevään ensimmäiset muuttolinnut laulavat ja hyttyset poukkoilevat auringonsäteissä ylös ja alas. Metsän varjoissa on jotakin maagista ja se onnentunne saa sydämeni pakahtumaan, kun voin vaeltaa metsään vailla huolta kellosta tai arjen kiireistä. Hiirenkorvia ei ollut vielä havaittavissa, mutta näillä lämpöasteilla siinä kestää tuskin viikkoakaan. En olisi malttanut lähteä sieltä millään, mutta yhden hieman epäonnistuneen puron ylityksen jälkeen oli pakko luovuttaa ja lähteä vasen kenkä märkänä kotiin. Lupaan kuitenkin palata sinne heti huomenna.

Lähdin metsään itseasiassa nautiskelun lisäksi testaamaan uutta kamerajalustaa ja täytyy sanoa, että jokaisesta nappaamassani kuvassa kasvoiltani paistaa se onni ja rauha, joka minut metsässä aina valtaa. Vähän kuin saapuisi kotiin pitkän matkan jälkeen. Suhteeni metsään ja luontoon on ollut lapsesta asti voimakas ja en ole koskaan arkaillut kulkea siellä. Olen ennenkin kirjoitellut tänne rakkaudestani metsään ja pari uutta postausta on jo mielessä tulevaa kesää ajatellen. Suomen luonto on niin mahtava, että toivottavasti sinäkin pääset nauttimaan siitä näinä lämpöisinä kevätpäivinä!

Hyvinvointi Hyvä olo Mieli