Kämppiksen kanssa asuminen on mahtavaa! Erityisen mahtavaa on se, kun torstaina kotiin tullessa käynnissä on täydet bileet ja ovella joku auttaa minulta takin pois, toivottaa tervetulleeksi ja kysyy haluanko glögini terästettynä vai ilman. ”Ilman, kiitos”, vastaan ja lisään vielä ettei minua tarvitse toivottaa tervetulleeksi omaan kotiini. Hämmentynyt hiprakkainen naurahdus ja ovimies painuu keittiöön laittamaan minulle glögiä. Odotellessa ajattelen käydä vessassa, ja koska vessamme ovessa ei ole lukkoa, koputan varmistukseksi. Ei vastausta, joten avaan oven todetakseni vain, että vessa on täynnä ihmisiä sniffailemassa absinttia. Tällä kertaa humalainen naurahdus ja minut vetäistään helinäkeijuluolaan. Istahdan ja joku alkaa hieroa hartioitani. Koputus oveen ja ovimies tuo glögini. Sniffailijat ovat tuoneet mukanaan vihreän ledivalon. Laitan silmät kiinni, nautin hieronnasta ja juon glögiäni. En ole ennen pitänyt glögistä, mutta nyt se maistui kummallisen hyvältä (ei, siihen ei oltu laitettu mitään terästettä).

Kun tulen ulos vessasta, kämppikseni kapsahtaa kaulaani. ”Voi onpa siistiä että oot just mun kämppis!” Vastaan että niinpä ja sanon että puolen vuoden päästä ei ehkä enää olla. Kämppis suree hetken ja hörppää sitten muovimukistaan. ”Kohta on joulu!” kämppis huudahtaa ja vetäisee minut kanssaan tanssimaan joululaulujen tahtiin. 

Parasta tässä kaikessa on, että kello on 17, vaikka ihmisten humalatason perusteella se voisi olla 23. Toiseksi parasta on se, kun haluan mennä nukkumaan ja juhlavieraat ymmärtävät olla hiljempaa. Ainakin 10 minuuttia.