Ei vitsit kun mulla on hyvä mieli tänään! Kävin äsken kävelyllä poiketen samalla kirjastossa ja kaupassa, nautin auringosta, kuuntelin ällöttävän iloista musiikkia, hymyilin typerästi vastaantulijoille ja olin ekstrakohtelias asiakaspalvelijoille. Kotiin tullessa eteisen lattialla odotti ihana kirje, jossa sanottiin mm. ”Life is not a job, it’s much more than this! You are honest, kind, sweet, curious, adventurous and lovely… no matter what you do, you could never be a failure in life.” ja joka sai minut samanaikaisesti sekä liikuttumaan että hymyilemään kahta kauheammin. Seuraavaksi tilasin innostuspuuskissani pääsykoekirjan – hui! (Tämä suunnitelma on vielä melkoisen alkutekijöissään ja hataralla pohjalla, enkä ole yhtään varma siitä, pääsenkö ikinä pääsykokeisiin asti. Aion siitä huolimatta lukea tuon teoksen, ihan vaikka puhtaasti siitä ilosta, että sen aihe kiinnostaa minua enemmän kuin mikään. Mutta niin, kyllä kaikki selkenee jossain vaiheessa, pakko luottaa siihen.) Voiko tästä päivä enää paremmaksi muuttua?

Nyt syömään vähän välipalaa, että jaksan myöhemmin alkaa laittaa ruokaa. (Ööö?!)

//www.youtube.com/embed/DThOW5Zxmv8

Aurinkoa päivääsi! ♥

Viime yönä hetkeä ennen nukahtamista ärsytti. Yritin kääntyä kyljeltä selälleni, mutta en pystynyt, koska olin jumissa jo nukahtaneiden miehen ja kissan välissä. Kumpikaan ei hievahtanutkaan, kun yritin varovasti pyörähtää parempaan asentoon. Hmph, pakkoko tuon kissan oli tulla tuohon kylkeen kiehnäämään, ku normaalisti nukkuu jalkopäässä. Ja miksi tuoki on jo niin unessa ettei tajua siirtyä, minun jalkoihin sattuu yhyy. No sitten mietin, että mitä jos ne ei oliskaan siinä. Mahtuisi kyllä pyörimään niin paljon kuin huvittaa, mutta olisi varmaan aika yksinäistä. Ja joo, olisihan se kivaa jos ei tarvitsisi herätä yöllä siihen, että jompikumpi on rohmunnut kaiken peiton (kyllä, kissakin harrastaa tätä toisinaan) tai että toinen mäiskii minua kyynärpäällä naamaan, mutta… niin. Parempi näin. Paljon parempi. (Rehellisyyden nimissä muuten todettakoon, että noin kahdeksassa tapauksessa kymmenestä minä olen se, joka käyttää kyynärpäitään holtittomasti toisen unirauhan rikkomiseen.)

Ja kyllä minä lopulta sain asentoakin vaihdettua, kun semisti väkivalloin raivasin itselleni tilaa. Arvatkaa vaan kumpi ei edelleenkään tehnyt elettäkään liikahtaakseen pois tieltä… No voin kertoa, se oli tää:

Peittorohmu itse.