Pienet parsapiirakat
Kevät on jo pitkällä ja parsa-aika parhaimmillaan. Tykkään käyttää kausituotteita keittiössä. Tänä vuonna olen käyttänyt parsaa erilaisissa resepteissä enemmän kuin koskaan ennen, vaikkei parsa kuulukaan suosikkikasvisteni kärkijoukkoon.
Olen huomannut, että parsa on parhaimmillaan lohiruokien seurassa, uunissa paahdettuna ja sitruunan mehulla maustettuna. Lisäksi se sopii esimerkiksi erilaisiin piiraisiin. Jaan nyt reseptini pieniin parsa-rikotta piirkoihin, jotka ovat omiaan vaikka iltapalalla.
Parsapiirakat n 4 kpl
pohja:
- 2 dl vehnäjauhoa
- 1 dl ruisjauhoja
- suolaa oman maun mukaan ( n. 1/2 tl)
- 1/2 dl oliiviöljyä
täyte:
- n. 1/2 dl ricotta juustoa
- 4 rkl gruyère juustoa
- puolikkaan (luomu)sitruunan raastettu kuori ja mehu
- n. 12 vihreää parsaa
- mustapippuria ja suolaa
Huuhtele parsat ja leikkaa niistä puisevat päät pois. Paloittele sopiviksi, n. 4 cm pituisiksi paloiksi. Sekoita kaikki pohjan ainekset kulhossa tasaiseksi ja venyväksi taikinaksi. Jaa taikina neljään osaan ja kauli palat ohuiksi, pyöreiksi pohjiksi. Sekoita ricottaan raastettu gruyère juusto, sitruunan kuori ja mehu, pippuri ja suola. Levitä täyte piirakkapohjille ja asettele parsat niiden päälle. Taittele reunat rennosti täytteen päälle. Paista 200 asteessa (parsojen paksuudeta riippuen) 10-20 min kunnes piirakat saavat kauniin värin.
Hyvää vappua kaikille! :-)