Ajatuksia blogin tulevaisuudesta ja ihana raakakakku

Kokatessa tykkään kokeilla kaikenlaista uutta, ja haluan kertoa blogissa juuri niistä kaikkein onnistuneimmista kokeiluista. Plat du week-endin kantavana teemana jatkuu edelleen ranskalaisuus, mutta tulevaisuudessa reseptit ja aiheet vaihtelevat laajemmin eri kulttureiden välillä, enemmän kuin aiemmin. Myös arjen tervellisyys ja viikonloppujen herkuttelu korostuvat luultavasti tulevaisuudessa. Aion kirjoitella ajatuksiani luomusta ja haluan ottaa kaiken ilon irti hyvistä raaka-aineista. Tavoitteeni on häätää välillä ilmaantuvat suorituspaineet jokapäiväisestä kokkailusta. Mutta pidemmittä puheitta itse reseptiin!

Suuri rakkauteni, terveellinen ja maukas raakakakku, on parhaimmillaan tyylikkäässä kahvilassa, rennon tunnelman ja laadukkaan kahvin seurassa. Itse tehtynä se on helppo ja palkitseva viikonlopun kruunu. Resepti on Karita Tykän käsialaa viimevuodelta.

raakakakku2.jpg

Kuvassa on muutama viikko sitten tekemäni marjaisa kakku, jota on onneksi vielä muutama pala pakastimessa.

Raakakakku.jpg

 

Raikas raakakakku mustaherukoilla

Pohja:

  • 3-4 dl medjool-taatelia tai useampi pienempi taateli liotettuna ja kivet poistettuna
  • 1 dl pekaanipähkinöitä
  • 1 dl kookoshiutaleita
  • 1/2-1 rkl vettä

Täyte:

  • 3 dl cashewpähkinöitä, liota vähintään 4 tuntia, jonka jälkeen huuhtele ja valuta
  • 1 dl neitsytkookosöljyä sulana
  • 4 dl täysrasvaista kookosmaitoa
  • yhden luomusitruunan mehu ja kuori
  • yhden limen mehu
  • 1/3-1 dl hunajaa tai jotain muuta makeuttajaa oman makusi mukaan
  • ripaus suolaa
  • 1 rkl psylliumkuitua
  • 2 dl jäisiä marjoja + kourallinen mulperi-marjoja tai joitain muita kuivattuja marjoja

Prosessoi monitoimikoneessa pohjan raaka-aineet, kunnes massa alkaa tarttua yhteen. Lisää vettä vain sen verran, että massa on muovailtavissa, mutta ei liian kosteaa. Painele vuokaan.

PS. Voit halutessasi ottaa sivuun pienen määrän pohjan taikinaa ja ripotella lopuksi kakun päälle. PPS. Täyte pysyy vaaleana kun valitset vaalean makeuttajan. Voit ripotella myös kookospalmusokeria marjakerrokseen tuomaan lisää makeutta.

Tee täyte sekoittamalla kaikki pohjan raaka-aineet psylliumkuitua lukuun ottamatta tehokkaassa blenderissä tai monitoimikoneessa, kunnes massa on täysin sileää. Tarkista maku ja muokkaa makua tarvittaessa. Lisää sitten psylliumkuitu ja sekouta vielä kerran. Laita marjoja vuokaan pohjan päälle ja kaada sen jälkeen päälle osa täytteestä. Lisää marjoja ja kaada loppu täyte vuokaan. Lopuksi voit halutessasi murustella pohjan taikinaa kakun päälle.

Siirrä vuoka pakastimeen ja anna jähmettyä noin 4 tuntia tai pidempään.

Ota sulamaan noin pari tuntia ennen tarjoilua. (Itselläni sulatus kesti kauemmin.)

 

hyvinvointi mieli liikunta ruoka-ja-juoma
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.