Tunnelmallisen hetken paahdetut kastanjat
Ennen inhosin marraskuuta. Loska, pimeys ja erityisesti kylmenevät ilmat olivat masentavia. Viime vuosina olen kuitenkin alkanut tykkäämään tästä kiireen täyttämästä ajasta. Tajusin vihdoin, että koleat, synkät illat = tunnelmalliset hetket kynttilän valossa. Joulukin lähestyy, ja sen odotushan on vuoden ihaninta aikaa! Marraskuu on siis yksi parhaista kuukausista -ainakin tympeään tammikuuhun verrattuna.
Oman loppusyksyni jokaiseen viikonloppuun kuuluvat ehdottomasti illanvietot hyvän ruuan ja juoman sekä jouluisten herkkujen parissa. Eilen leivoin illaksi hyvää, siemenistä leipää ja tein saksukaa. Haastoin itseni kokeilemaan myös jotain uutta. Päätin paahtaa kastanjoita. Nämä pienet, ruskeat herkkupalat houkuttelivat minua nostalgisuudellaan. Ne ovat aina tuoneet mieleeni kuvan iloisesta ja tuoksuvasta keski-euroopplaisesta joulutorista, jossa pienenä ajelin karusellissa ja maistelin isoja pipareita ja brezeleitä. Kastanjoita en ollut ennen edes maistanut, vaikka minä ja pikkuveljeni kerättiinkin niitä ahkerasti, kun asuimme Frankfurtissa, reilu kymmenen vuotta sitten.
Suomessa kastanjat ovat, harmi kyllä, aika vähän käytettyjä, mutta muun muassa ranskalaiseen joulunaikaan ne kuuluvat erottamattomasti. Siellä niitä käytetään muutenkin monipuolisesti erilaisiin ruokiin, soseisiin ja makeisiin leivonnaisiin. Korsikalla niistä jauhetaan jopa jauhoja ja pannaan olutta.
Paahdetut kastanjat olivat juuri sellaisia, kuin odotinkin; hieman makeita ja sopivan pehmeitä.
Paahdetut kastanjat
- kastanjoita
- karkeaa merisuolaa
- tarjoiluun: sitruunalla ja timjamilla maustettua voita
Huuhtele kastanjat. Tee kuoriin ristiviillot, jotta ne eivät räjähtelisi uunissa. (Varo liukkaalla kuorella lipsuvaa veistä.) Asettele kastanjat uunipellille, suolapedille. Paahda 200 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia. Kuori lämpiminä ja nauti höyryävän juoman kanssa.