Joulun ehdoton kolmikko
Joulu on jo melkein täällä, ja vuoden kiireisin aika käsillä. Olen tehnyt Lahden joulukylään myyntiin Plat du week-end -herkkuja, muun muassa jouluista granolaa ja tryffeleitä. Muutenkin joka päivä on tullut kokattua ja leivottua useampaan otteeseen. Jouluostokset on onneksi melkein tehty. Kävin sekä eilen, että tänään Helsingissä hoitamassa viimehetken hankintoja. Ehdin eilen Ondan yhdelle viimeisistä brunsseista ja voin sanoa, että ikävä tulee, kun paikka vuoden lopussa sulkeutuu. Toivotaan, että uudet tilat löytyisi mahdollisimman pian!
Joulun alla on kiva rentutua leipomalla perinteisiä herkkuja. Joulutortut ja ”lussekatit” luovat tunnelmaa, eikä mikään voita paksuhkoa ja vaaleaa, omatekemää piparkakkua. Ne voittavat paperinohuet Anna’s pepparkakorit mennen tullen.
Maukkaat ja perinteiset piparkakut
- 4 1/2 dl luomuruokosokeria
- 3 luomumunaa
- 400 g voita
- 1 dl siirappia
- 3 tl soodaa
- n. 9 dl perunajauhoja
- 1 rkl kanelia
- 1/2 tl neilikkaa
- (1/2 tl inkivääriä)
- (ripaus pippuria)
Sekoita kuivat aineet (pl. sokeri) keskenään. Vaahdota sokeri ja munat. Lisää sula voi ja siirappi. Lisää kuivat aineet, sekoita. Anna taiinan levätä yön yli. Leivo piparkakuiksi ja paista 200 asteessa kauniin värisiksi.
Paras luumutäyte torttuihin syntyy keittämällä soseeksi puolitoista desiä vettä ja 200g kuivattuja luumuja. Mausteeksi sopii esim. kaneli ja vanilja sekä tietenkin pari rkl konjakkia tms. Jos kaipaat lisää makeutta lisää pari lusikallista esim. vaahterasiirappia tai hunajaa. Voitaikinakin torttuihin kannattaa tehdä itse. Se on kaupan versiota parempaa ja lehtevyyttä voi säädellä oman maun mukaan. Netistä löytää googlaamalla hyviä ja selkeitä ohjeita.
Lussekatit eli lusiapullat
- 50 grammaa hiivaa
- 5 dl maitoa
- luomumuna +toinen voiteluun
- 1 pussi sahramia
- 1 tl kaardemummaa
- 1/2 tl suolaa
- 1-2 dl sokeria
- 9-11 dl jauhoja
- 200 grammaa voita
Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Sekoita joukkoon muna, mausteet ja sokeri. Lisää vähitellen jauhoja ja alusta taikinaa niin että taikina jää pehmeäksi. Lisää alustamisen loppuvaiheessa huoneenlämpöinen voi. Kohota taikinaa n. 40 min, kunnes se on lähes kaksinkertainen. Leivo taikina mieleiseen muotoon ja koristele rusinoilla. Kohota pullia hetki ja voitele ne munalla. Paista 200 asteessa kullanruskeiksi, uunista riippuen.
Kaunista ja rentouttavaa joulua kaikille!