Kirjavinkki joulun odotukseen: Leila Lindholmin Sweet Christmas

Tein pari viikkoa sitten syyslomalla paljon (ehkä vähän liikaakin) ihania vaate- ja kirjalöytöjä Tallinnassa ja Tukholmassa. Mukaani tarttui mm. Leila Lindholmin uusin kirja…. , jonka löysin Leila’s General storesta. Ehdoton käyntikohde kaikille ruuanlaitosta innostuneille! Kyseinen kirja on toki ruotsinkielinen, mutta tuskimpa se suomeksi ennen joulua ehtii ilmestyä. Viime keväänä ostin Lindholmin edellisen kirjan The Fresh Foodien samaisesta kaupasta ja se suomennettiin  vasta äskettäin. Saanpahan ainakin treenattua kielitaitojani reseptejä selaillessa. Minkälainen ostokseni sitten oli? Monet reseptit houkuttelevat leipomaan ja suunnittelemaan pikkujouluja perheen tai kavereiden kesken. Tyylikkät ja tunnelmalliset kuvat inspiroivat ja saattelevat joulutunnelmaan. Valitettavasti useat herkut ovat kuitenkin melkoisia sokeripommeja verrattuna The Fresh Foodien raikkaisiin makuihin. Onneksi muutama aukeama kirjan lopussa esittelee sokerittomia raakaherkkuja. Niistä aloitinkin kokeiluni onnistuneesti. Tosin kuuluhan jouluun ja sen odotukseen myös piparkakut ja muut perinteiset herkut. 

le1.jpg

Tässä yksi kirjan mielenkiintoisimmista resepteistä:

Clean eating ”tryffelit”

Ainekset

  • 250 g kivettömiä taateleita
  • 200 g suolattomia cashewpähkinöitä
  • 2 hyppysellistä sormisuolaa
  • 1/2 dl paahdettuja seesaminsiemeniä
  • 300 g tummaa suklaata, 70%

1. Sekoita taatelit cashewpähkinät ja sormisuola massaksi blenderissä (käytin sauvasekoittimen silppuriosaa). Paahda seesaminsiemenet kuivalla pannulla. Sekoita ne massan joukkoon.

2. Hienonna suklaa ja sulata 100 g vesihauteessa (kulhossa kieuvan veen yllä). Siirrä kulho pois vesihauteesta ja lisää loput suklaat, anna sulaa.

3. Pyörittele pähkinämassa palloiksi ja kasta pallot suklaaseen. Anna kuivua leivinristikolla, jonka alla on leivinpaperi. Säilytä rasiassa, jääkaapissa.

 Suosittelen lisäämään joukkoon myös jouluisia mausteita; kanelia, neilikkaa inkivääriä, kaardemummaa…

 

P.S. Kävin viime lauantaina viettämässä veljen ja isän kanssa isänpäivää Ondan perulaisella brunssilla ja ihanaa oli! Suosittelen testaamaan vielä kun voi, Onda on nimittäin tulevan remontin takia auki enää joulukuun loppuun. Toivottavasti ehdin kokeilemaan vielä kehuttua lounasta ja raakakakkuja. 

hyvinvointi mieli kirjat ruoka-ja-juoma