Kreikkalaiset liittyvät onnettomaan eristyskerhoomme huomenaamulla kello kuusi. Toivotan uusille jäsenille pitkää pinnaa ja  kaikenkattavaa huumorintajua. Sanomattakin on selvää, että eristyksissä elämä on pientä. Ihan uskomattoman pikkiriikkistä ja surullista, vähäiset ilot on todellakin kaivettava syvältä ja suurella vaivalla. Kun huomaat googlailevasi sängystäsi ”vuodepotilaan kalorintarve vuorokaudessa”ja toteat tänäänkin kaatavasi vielä yhden tuikun punaviiniä, tuntuu normaalielämään palaaminen aivan uusilla tasoilla stressaavalta. Miten ikinä palaan yhteiskuntaan? Miten turvonnot ja plösö olemukseni silloin on? Pitääkö silloin halata vai itkenkö jopa? Ei voi tietää.

Käkikelloissaan kahdeksalta kukkuvat maanmieheni ovat perustaneet tänne ryhmän Espanjan suomalaiset parvekekyttääjät, joka osoittautui parhaaksi viihteeksi sitten hmmmm… normaalielämän. Kun päivän kohokohta on kello kahdeksan taputus (ja onnekkaimmilla oman korttelin kattilakonsertti), on mitätönkin elonmerkki kultaa arvokkaampaa ja raportoinnin arvoista. Näissä oloissa näköpiiri kattaa vain sen oman kotikadun tai pihapiirin ja isolla osalla meistä lusijoista ei naapureita edes ole. Itse kaupunkivankina olen etuoikeutetussa asemassa, näenhän sentään ihmisen jossain päin näkökenttääni melkein joka kerta parvekkeellani ketjupolttaessani ja huokaillessani. Tänään pääsin seuraamaan liiankin tarkkaan ruotsinkielistä kovaäänistä perheriitaa.

Parvekekyttääjäryhmässä tänään minua ilahdutti erityisesti kommentti ”Mun terassilta ei näe mitään, mutta haluan kuulla mitä te näette.” Se kertoo kaiken tylsyydestä.

Lockdownia istuva brittiystäväni soitti tänään. Entinen naapurini lusii tyttärensä kaksilapsisen perheen kanssa naapurikylässä ja välitti empatiansa yksityisselliini. Ystäväni osasi nyt arvostaa sitä, että hän pystyi sentään riitelemään perheensä kanssa. Nykytilanteessani melkein kadehdin.

Espanjassa on nyt 29.000 sairastunutta ja viimeisen vuorokauden aikana virukseen on kuollut 394 ihmistä, mikä on tähän astisista synkin päivälukema. Asiantuntijoiden mukaan huippu on vasta tulossa. Uusien tapausten kasvu on sentään hieman hidastunut.

Aamulla saatiin odotettu ilmoitus hälytystilan ja samalla ulkonaliikkumiskiellon jatkamisesta toisella 15 vuorokaudella. Kukaan ei varsinaisesti yllättynyt ja harva varmasti odottaa todellisuudessa vapautuvansa vielä pääsiäisenäkään. Myös uusista rajoituksista on puhuttu, en tosin keksi mitä listalle vielä voisi lisätä, kenties uusia kieltoja niille harvoille, jotka vielä tekevät töitä. Sakkoja on somen mukaan annettu mm. maalin ostamisesta, se kun ei kuulu markettireissun välttämättömyyksiin. Uusimpana kiellettiin kaikenlainen vuokraustoiminta, mikä varmasti tekee monen maahan jumiin jääneen elämästä entistä kinkkisempää. Lisäksi ainakin Alicantessa sakot on tuplattu maksimisakon noustessa nyt 60.000 euroon.

Eristyksen hyvä puoli on se, että se on täysin tasa-arvoista. Kaikki on kielletty kaikilta. Jeesustelu omien menojen tärkeydestä ja muiden menojen turhuudesta on tarpeetonta eikä aiheesta tarvitse kanssalusijoiden kanssa edes keskustella. Lockdownilaiset keskittyvät vääntämisen sijasta tsemppaamiseen ja vertaistukeen, koska kaikki muu on voimavarojen tuhlausta. Viime päivinä olen käynyt vanhojen rakkaiden lisäksi keskusteluja puolituttujen ja tuiki tuntemattomien kanssa niin lämpöisessä vertaistukihengessä, etten pari viikkoa sitten olisi uskonut sen olevan mahdollistakaan. Moni on laillani täysin yksin asunnossaan vailla minkäänlaisia kontakteja ulkomaailmaan ja se käy raskaasti nupin päälle. Näissä oloissa kaikki kädenojennukset ovat arvokkaita <3