Extreme Runilla
Lauantaina aamulla sitä taas mietti, miksi hemmetissä sitä on suostunut menemään jälleen kerran tapahtumaan, joka tarjoaa kylmää vettä, haisevaa mutaa ja pakaroita polttelevaa mäkijuoksua. Mutta kun tulin maaliin taas nopeammin kuin edellisenä vuonna, tuntui vaiva ja ikävyys vaivan arvoiselta. Näin meni allekirjoittaneen Extreme Run 2013:
Koska hupisarjalaiset ja hitaammin hölköttelevät muodostavat radalle melkoisen ruuhkan, lähdin kilpasarjaan ja asemoin itseni heti nopeimpien perään, jotta en jäisi pahaan sumppuun. Taktiikka osoittautui sinänsä toimivaksi, että sain alkuun hyvän vauhdin. Tosin kun kaksi ensimmäistä kilometriä oli taitettu reilusti alta yhdeksään minuuttiin, päätin että on syytä hidastaa tahtia hiukan ettei tulisi noutaja ennen aikojaan.
Päätös osoittautui hyväksi. Sain pidettyä yllä suht tasaista tahtia toisen kierroksen viimeiseen neljännekseen saakka, kunnes pohje rupesi kramppaamaan aina jalkaa reilummin nostaessa. Kun pääsin maaliin ajassa 1.48.12 (eli seitsemisen minuuttia edellistä kertaa nopeampana), sain kuulla, että rata oli ennakkotiedoista poiketen 18 eikä 16 kilometriä pitkä! Mikäs siinä, sitä enemmän voin olla tyytyväinen parantuneeseen aikaani. Ahteriin on ilmeisesti tullut lisää jerkkua, koska mäkienkin juokseminen sujui ihan kohtuullisesti.
Vaikka etukäteen manasinkin rataa, osoittautui uudistunut reitti entistä mielenkiintoisemmaksi. Pahimpien sumppujen välttämiseksi ensimmäinen este tulee vastaan vasta parin kilometrin jälkeen. Vaikka aloitus onkin siis dramaturgisesti melkoinen pannukakku, helpotti järjestely ruuhkia ainakin kärkipäässä. Lisäksi uudistuneet esteet tuottivat iloa. Lumikasassa möyriminen ja kerrankin oikeaa ryömimistä vaatinut mutaeste toivat mukavaa vaihtelua meille useampaan kertaan juosseille.
Vaikka aikani olikin ihan kelpo, ehdin silti jutustella mukavia useammankin kanssakisaajan kanssa. Koska omista juoksukavereistani toinen lähti kiitämään heti alussa ja toinen jätti leikin viisaasti kesken polvivamman takia, jouduin kiusaamaan tuntemattomia radan varrella. Pahoittelut kaikille, joiden seuraan tuppauduin yllättäen ja pyytämättä! Monen kanssa tuli puhuttua, että reitti voisi olla lyhyempi ja esteitä enemmän. Itse näkisin mieluusti kisan sekä kisaajien että yleisön mielenkiinnon yllä pitämiseksi radalla useita lähtöjä ja lyhyempiä apinaratoja.
Kisan jälkeen olikin aika raaputtaa mutaa irti ja pyykätä niin maan perkeleesti. Tältä näyttävät kengät ja sykemittari kahden käsinpesun jälkeen. Onneksi kengät voi heittää surutta pesukoneeseen muutamalle rundille, niin on taas puhtoiset popot täksi viikoksi. Jos kiinnostaa nähdä kuvia radan varrelta, kannattaa käydä lukemassa Saaran kisaraportti Elämäni kunnossa -blogista! Hyvä tsemppi, Saara!
Nyt on meikäläisen juoksut juostu ainakin tältä vuodelta. En ole mikään himohölkkääjä, ja nyt mieli palaa entistä kovemmin painonnoston pariin. Ehkä sitä voisi keksiä kivaa kisattavaa jonkun muun lajin tiimoilta!