Älyhousuja ja unenmittausrannekkeita
En tiedä tuleeko tämä puoli esille tarpeeksi blogissa, mutta muistutettakoon taas, että olen melkoisen iso nörtti. Kävin viime keskiviikkona Future Femalen ”Wearable Wednesday” -illassa kuuntelemassa hirmuisen mielenkiintoisia luentoja siitä, millaista on nykyhetken ja tulevaisuuden puettava teknologia, wearable technology. Sen piiriin lasketaan niin Googlen lasien kaltaisia vinkeitä keksintöjä kuin vaikka älykelloja, joiden avulla voi esimerkiksi saada tarjouksia kaupassa käydessään. Myös monelle treenaajalle tutut vipstaakit ovat juurikin sitä konkreettisella tavalla puettavaa tekniikkaa.
Puettava tietotekniikka on hauska scifi-ajatus ja näemmä loputtoman kikkailun lähde, mutta hienointa on, jos sillä saadaan tuotettua relevanttia ja merkityksellistä tietoa jollekulle. En oikein tiedä, haluaisinko välttämättä, että piilolinssini olisi langattomasti yhteydessä verkkoon ja pistäisi verkkokalvoille näkyville paikallisia palvelua ja hyperlokaaleja tarjouksia, mutta muutamia hyviä käyttötarkoituksia puettavalle teknologialle löytyy. Ja mikä parasta, ne ovat jo kaupoissa.
Pääsin hiplailemaan GoExpossa Garminin Vivofit-aktiivisuusranneketta. Erilaisia aktiivisuutta, askelia sun muuta mittaavia tikkuja on ollut tarjolla pitkään, mutta vihdoin tuli vastaan sellainen, jota mieluusti kokeilisinkin, koska tuote ei tunnu vain ylihintaiselta askelmittarilta. Vivofit on hieman rannekellon näköinen pulikka, joka mittaa aktiivisuutta, sykeyvön kanssa sykettä, unen laatua sun muuta – ja näyttää myös kellonajan, mitä muutama vastaava ei jostain käsittämättömästä syystä tee. Datan saa sitten kännykkäänsä tai Garminin saitille tiirailtavaksi.
Toinen messututtavuus, josta tosin olin lukenut jo useammasta lehdestä, oli Mbodyn älypöksyt, jotka mittaavat jalkojen isojen lihasten työskentelyä ja lähettävät tietoa vaikka reaaliajassa kännykkään. Suomi on melkoinen innovaatiomaa tällaisissa jutuissa. Mbodyn lisäksi vuoden liikuntatuote -kisassa oli vuonna 2013 mukana shortlistalla melkoisen monta puettavan teknologian piiriin luettavaa asiaa (ja se kauhea Selätin-muovilauta, jonka päällä twistataan, joka muuten oli yleisön suosikki….). Voittajaksi julistettiin Polarin Polarloop-aktiivisuusmittari.
Käyttötarkoitus on toki näissä se tärkein kriteeri. Haluaisin hirmuisesti tietoa omasta aktiivisuudestani ja etenkin unen laadusta, mutta en tiedä olisiko tällaiselle tavan treenaajalle hirmuisesti vielä hyötyä siitä, että tietäisi miten lihakset toimivat. Huippu-urheilijalle asia voi olla taatusti eri. Olisipa se varmaan mainiota laittaa joka päivä treeneihin älypöksyt jalkaan ja saada vaikka valmentajan puhelimeen reaaliaikaista tietoa siitä, miten eri osat kropasta tekevät työtä. Itsensä mittaaminen tai muodikkaasti ilmaistuna quantified self -ajattelu on hirmuisen kiinnostavaa, mutta datan louhimiselle pitäisi olla mielestäni jokin syy ja selkeästi itselle asetetut rajat, ettei koko elämä muutu käppyröiden seuraamiseksi itse tekemisen kustannuksella.
Kun olin muutama vuosi sitten mukana niin kutsutussa V-käyrätutkimuksessa, ei vilissyt tutkijan puheissa nykyisiä trenditermejä. Laitteissakin toki oli eroja, silloin käytettiin kauheaa tavara-arsenaalia, siinä missä nykyään monenlaiseen mittaukseen riittää yksi pulikka ja älypuhelimeen ladattava ohjelma. Teknologia on siistiä ja kehitys kehittyy, ja mikäs sen parempaa, jos sen avulla voi tutustua itseensä vähän paremmin. Kunhan ei vain liikaa lipsuta sinne terveyshipsterismin puolelle.