Kun bloggaaja 15 kiloa elopainoa otti
Omaa kehitystään on vaikea huomata. Siksi välillä kannattaa pysähtyä tarkastelemaan, mistä on lähdetty liikkeelle.
Vaikka treenaankin pääasiassa suorituskyvyn ja taitojen vuoksi, ei käy kieltäminen, etteikö olisi tyytyväinen myös kropassa tapahtuviin muutoksiin. Siinä missä seuraan melkoisen tiiviisti tuloksien kehittymistä (kesäkuussa kirjoitin tästä viimeksi), en kiinnitä kovinkaan säännöllisesti huomiota siihen, missä tahdissa vanha mätisäkki reagoi ulkoisesti fyysiseen kurmuutukseen.
Tiedän kyllä, että ne kuuluisat epäkkäät ovat kasvaneet melkoisesti, mutta kokonaisuutena kroppansa muutosta on välillä vaikea hahmottaa. Jotenkin sitä edelleen olettaa olevansa 40-50 kilon painoinen narukäsi, vaikka vaaka onkin näyttänyt kuutosella alkavia lukemia jo muutaman vuoden. Törmäsin viikonloppuna elokuun alussa 2008 otettuun kuvaan, jossa kaljoittelen kavereiden kanssa Koffin puistossa. Leuka meinasi loksahtaa: Kuka tuo rimpula oikein on? Miksei sillä ole olkapäitä?
Vuonna 2008 urheilin vielä hirmuisen epäsäännöllisesti. Kävin välillä lenkillä ja salilla sekoilemassa. Thainyrkkeilynkin taisin vasta aloittaa seuraavana talvena, jos oikein muistan. Tavoitteellista treenaaminen ei vielä ole montaa vuotta ollut, eikä tavoite ole koskaan ollut bulkata tai muutenkaan hankkia sporttista ulkomuotoa. Mieltymykset ja muu vain ovat muuttuneet vuosien myötä.
Kuvien välillä on tapahtunut siis paljon. Urheiltu on niin pirusti, mutta niin on myös kerätty massaa, noin viitisentoista kiloa. Kaikki siitä ei varmaankaan ole lihasta, mutta melkoisen iso siivu kyllä. Muistan kuinka aikoinaan kauhistelin, kun vaaka näytti ensimmäistä kertaa yli viittäkymmentä kiloa. Nyt ihan naurattaa, että miten sitä onkaan voinut painaa joskus 40 tai 45 kiloa. En ole koskaan ollut yhtä tyytyväinen kroppaani kuin nykyään, vaikka painoindeksin (joka muuten kannattaa heittää romukoppaan jos yhtään urheilee) mukaan olenkin varteeni nähden niin hyvässä lihassa, että olen jo tukevasti ylipainon puolella.
Kannattaa siis kaivaa vanhoja valokuvia naftaliinista ja katsoa, millaisia muutoksia on tapahtunut. Haukkari ei kasva yhdessä yössä, eikä epäkkäitä rakenneta yhdellä eikä kahdella munakkaalla. Aikaa menee, mutta jossain välissä sitä huomaa kehittäneensä olkapäät. Ja muutenkin muuttuneensa kalvakasta parikymppisestä hyvinvoivan näköiseksi kolmekymppiseksi. Ei hassummin.