Kehitystä havaittavissa

Parasta tällä viikolla: olen huomannut oikeasti kehittyneeni urheilijana.

Crossfit-apukoulua (eli valmentajan minulle tekemän ohjelmoinnin tekemistä) on kestänyt pian viitisen kuukautta. Tällä viikolla on tuntunut poikkeuksellisen paljon siltä, että tuona aikana on tapahtunut huimasti kehitystä. Vaikka varsinaisia enkkoja en olekaan päässyt vielä paukuttelemaan putkeen tehtyjä punnerruksia ja lisäpainoleuanvetoja lukuun ottamatta, tuntuu että keho on voimakkaampi ja valmiimpi kuin koskaan aikaisemmin.

Ei ole oikeastaan harmittanut kertaakaan, että päätin palkata itselleni valmentajan. Treenaamisessa on enemmän järkeä ja tarkoituksenmukaisuutta. Välillä on kieltämättä turhauttanut vemputtaa erilaisia tukiliikkeitä ja kehon perushallintaa tukevia asioita, mutta ero entiseen on mieletön. Kyykkyasento on parantunut huimasti, painonnostoon on löytynyt uudenlaista luottamusta, ja lähtökohtaisesti heikot yläkropan voimatkin alkavat kehittyä.

Minulta on kysytty, mitä tarkoitusta varten treenaan valmentajan johdolla. En oikeastaan osaa vielä sanoa miksi. Minulla ei ole crossfit-kisatavoitteita, sen verran kaukana omat kyvyt ovat vielä siitä mitä niiden pitäisi olla että kisaamiseen olisi saumoja. Eikä tällä hetkellä oikeastaan muitakaan tavoitteita, ei voimailun eikä pitkänmatkanjuoksun suhteen. Tällä hetkellä voisin sanoa treenaavani siis pelkästä treenaamisen ja kehittymisen ilosta. Ja se on oikeastaan aika siistiä sekin.