Melkoisen hyvä vuosi

Painonnostokengistä se lähti.

Tuntuu melkoisen kreisiltä, että siitä on jo reilu vuosi, kun tuli puhetta eri nostokenkien ominaisuuksista erään tyypin kanssa. Ja sitten tuli puhetta vähän muustakin. Ja siitä on tasan vuosi, kun näimme ensimmäistä kertaa.

Melkoisen puuhakas vuosi on ollutkin. Olemme juosseet kaduilla, metsissä ja portaissa, uineet, patikoineet, pelanneet kössiä, surffanneet, kiivenneet vuorelle. Syöneet napojamme täyteen Helsingissä ja Vantaalla, Prahassa, Budapestissä ja ympäri Sri Lankaa. Perustaneet oman basecampimme Munkkivuoreen.

Liikunta on ollut aina keskeinen osa suhdettamme, aina alkaen painonnostokenkäasiasta ja toisten treffien kilpajuoksusta Malminkartanon rappusissa. Poikkeuksellista on ollut, kuinka ilolla olen liikkunut yhdessä Akin kanssa. Siinä missä yleensä pullikoisin poikaystävälle enkä kiusallanikaan ottaisi ohjeita vastaan, olen antanut Akin kannustaa, neuvoa ja ohjeistaa, oli kyseessä sitten juoksuasennon nyanssit, painonnoston hengitystekniikka tai fillarin ketjujen oikeaoppinen rasvaus.

Parasta on kyllä ollut Akin vankkumaton kannustus ja motivaatio. Kun alan epäillä itseäni, saan taatusti tsemppausta. Jos oma usko loppuu, Aki kyllä tietää mistä naruista vetää. Kerran sain kehitettyä salilla messevän henkisen blokin rivetyöntöjen kanssa ja olin itkun partaalla. Blokista päästiin yli, kun Aki huusi:

”Jos saat tämän ylös niin mennään kotimatkalla Mäkkäriin!”

Ja sieltähän se nousi. Taitaa mies tuntea minut melkoisen hyvin.

ps. Akin taustat esiteltiin muuten keväällä tässä postauksessa.