Muutoksista, arvomaailmasta ja työhyvinvoinnista
Voiko työelämän ja treenaamisen yhdistää? Saako ne yhdistää?
Eilen palautin avaimet, heitin loput paperit roskiin ja jätin hyvästit vanhoille työkavereille. Reilun viikon päästä aloitan uudessa duunissa, mikä samaan aikaan aiheuttaa innostusta ja jännitystä.
Ensimmäisenä uutta duunia valitessa minulla ovat tietenkin ammatilliset ja urakehitykselliset kriteerit (kiinnostava työ, mielenkiintoiset asiakkaat, toimiva työyhteisö, työskentelytapa joka sopii minulle, mahdollisuus kehittyä, palkka), mutta toisena tulevat ne astetta pehmeämmät mutta kovin tärkeät seikat, jotka määrittävät sitä, kuinka työ vaikuttaa kiinnostuksen kohteisiini.
Työmatkapyöräily on ihmisen parasta aikaa.
Hassua tunnustaa, että mietin työpaikkaa vaihtaessa niiden normaalien huijarisyndrooma-ajatusten lisäksi paljon myös sitä, miten uusi duuni vaikuttaa treenaamiseeni. Uusi työ ja uusien juttujen omaksuminen syövät varmasti alkuun hieman enemmän kaistanleveyttä päästä, mutta treenaaminen varmasti tuo niille kaivattua tasapainoa. Lisäksi on liukuva työaika ja vain parin kilometrin juoksu- tai fillarimatka treeneihin, joten syitä vanhojen regiimien hylkäämiselle ei ole. Olen myös miettinyt sitä, että kiireisinä päivinä voisin piipahtaa samalla sisäpihalla sijaitsevalla crossfit-salilla vaikka lounasjumpalla, jos muuhun ei yksinkertaisesti olisi aikaa.
Kerroin avoimesti hakuprosessin ja haastattelukierrosten aikana muistakin kuin ammatillisista intresseistäni. Pidän työnteosta ja kiivaasta tahdista, mutta niin pidän myös treenaamisesta, bloggaamisesta ja kodista, miehestä ja koirasta. Vastareaktio rekryäjän puolelta oli positiivinen, ja niin pitäisikin olla. Uskon, että taspainoista elämää viettävä ja muistakin asioista kiinnostunut työntekijä on parempi työntekijä.
Keppijumppa, hyväksi sekä konttorinäädälle että amatöörinostajalle.
Tiedän erään tyypin, joka ei saanut havittelemaansa työpaikkaa, koska rekryäjä epäili tämän urheiluharrastuksen vievän liikaa aikaa. Syy tähän oli se, että muutaman kuukauden työttömyyden aikana kaverini oli omistanut vapaata aikaansa ja energiaansa urheiluseuransa eteen ja valmennustyöhön. Palkkaajan mielestä olisi ilmeisesti ollut parempi olla kotona vaikka syrjäytymässä kuin puuhaamassa pro bono seuran ja etenkin junnutoiminnan hyväksi.
Minunkin vapaa-ajan valintojani on kerran kyseenalaistettu työhaastattelussa muutama vuosi sitten. ”Sulla on näitä liikuntaharrastuksia, että haittaako ne sun työntekoa?” kysyi haastattelija. Mikä pöljä kysymys! Olisi pitänyt kysyä, että haittaako potentiaalista työnantajaa se, että saa reippaan, hyvinvoivan ja selkä-hartiakivut selättäneen työntekijän, joka lähtee työpäivän jälkeen salille tai lenkille eikä esimerkiksi baariin. En saanut työpaikkaa, enkä olisi kyllä halunnutkaan.
(Tässä vaiheessa oletan että joku älähtää, että kaikki jumppaentusiastit ovat niitä huonompia työntekijöitä, aina menossa minne ties maratonille ja potkupallokisoihin. Ja kehtaavat pyöräillä töihin hikisinä. Ja voivat loukkaantuakin harrastustensa parissa, peevelit!) On tutkittu, että liikunnallisesti aktiiviset työikäiset ovat keskimäärin terveempiä kuin vähemmän liikkuvat. Sairauslomien kärkisyy ovat selkävaivat, joiden ehkäisemiseen suositellaan liikuntaa. Jopa Liikenne- ja viestintäministeriön kevyen liikenteen kehittämisen strategiassa otetaan huomioon liikkumisen vaikutukset jaksamiseen ja suoriutumiseen. Tässä valossa onkin jokseensa järjetöntä olla valitsematta pätevää tyyppiä siksi, että tämä omaehtoisesti parantaa näitäkin juttuja.
Minusta työntekijällä on myös velvollisuus katsoa, että työnantaja ei ainakaan heikennä mahdollisuutta voida hyvin. Kaikilla yrityksillä ei ole kenties haluja kannustaa porukkaa liikkumaan samalla mittakaavalla kuin Pekkaniskalla, mutta pienemmilläkin teoilla on merkitystä. Onko suoraan duunipaikan edessä katettu tupakkapaikka, mutta fillarit pitää jättää sateeseen syrjemmälle ilman mahdollisuutta lukita niitä johonkin? Voiko työläinen saada sähköpöydän jo ennen kuin selkä on lopullisesti rikki? Onko ergonomiasta huolehtiva tyyppi se naurunalainen naputtaja vai tärkeä lenkki siinä että tyypit tekisivät töitä vielä seuraavallakin viikolla?
Oikeastaan minun piti vain kertoa kuulumisia, eli että olen vaihtamassa duunia ja sitä ennen lähdössä Sofian kanssa Kanarialle juoksentelemaan, mutta näemmä innostuin paasaamaan sydäntäni lähellä olevasta aiheesta. Konttorinäätäilystä ja duunista on muuten tulossa mahtavaa projektia keväämmällä, pysykää kuulolla!
Aikaisempia kirjoituksia työstä: