Dumarihommissa, osa 2
Masters 40-49-finaalia tuomitsemassa. Arvioitavan katseen alla jaetulle toiselle sijalle tullut Pete Auvinen. Kuva: Arttu Muukkonen
Viime vuonna istuin Karjalan kovin -kisakatsomossa superinnoissani, mutta en olisi osannut arvatakaan päätyväni seuraavana vuonna itse kentälle vahtimaan liikestandardeja ja vahtimaan toistomääriä. Vaan siellä sitä oltiin viime viikonloppuna, urakoimassa sekuntikello kaulassa ja tuloskortti kourassa.
Ensimmäinen isompi tuomarointikeikkani oli kesän alussa Box Battlessa. Joukkuekisa ei traumatisoinut sen kummemmin, joten lähdin hyvillä mielin dumarkiksi myös vanhalle kotiseudulle. Ja hyvinhän se sujui! Kuten viisas ylituomarimme totesi, jos tuomareita ei muisteta, he ovat tehneet työnsä hyvin. Itse olin kovin tyytyväinen koko tuomaritiimiin ja omaan suoriutumiseeni, eikä napinaa kaikunut lehtereiltäkään ainakaan omiin korviin saakka. Kiivaassa tahdissa ja pitkinä päivinä virhearviointeja voi toki sattua, mutta itse voin seisoa jokaisen hylkäämäni toiston takana enkä koe päästäneeni ketään liian helpollakaan. ”Helvetti, sä sait sen tiukan tuomarin”, kuului selän takaa yleisöstä ennen erään erän alkua. Kiitos, otan sen kohteliaisuutena!
Tekisi mieli lisätä tuomarihommat CV:hen, sen verran hyvä osoitus se on ihmisen multitaskauskyvyistä: finaalilajin viimeisten leuanvetojen aikana onnistuin samaan aikaan tarkkailemaan suoritusta, laskemaan ääneen toistoja, näyttämään yleisölle jäljellä olevien toistojen määrää ja ottamaan väliaikaa sekuntikellosta. Ja kaikki tämä tuloskortti kainalossa boksin päällä seisten. Normaalina työpäivänä korkeintaan särvin sumppia ja naputan viestejä samaan aikaan.
Tuomarointi on tällaiselle sääntönatsille ja äärimmäisen rajallisella säälintunteella varustetulle ihmiselle hirmuisen mukavaa hommaa. Mikäs siinä oli kilpailijoita kaitsea, kun lajit olivat kaikille selvät, sää muutamaa sadekuuroa lukuun ottamatta aurinkoinen ja yleisö hyvin messissä. Toimivat järjestelyt ja tehokas briiffaus heijastuivat varmasti myös kilpailijoihin, jotka olivat kaikki hirmuisen mukavia ja hyväntuulisia, jos eivät kisatilanteessa niin ainakin sen jälkeen. Erityisellä lämmöllä täytyy muistella yli 50-vuotiaiden masters-sarjan miehiä, joiden tuomaroiminen oli aivan hulvatonta. Mielettömiä urheilusankareita kaikki, ja millaisia huuliveikkoja! Alan vakavasti harkita oman isäukon pakottamista Crossfit Lappeenrannan alkeiskurssille, sopisi varmasti hyvin joukkoon.
Kiitos ja kumarrus vielä Crossfit Lappeenrannan porukalle erinomaisista järjestelyistä ja etenkin ylituomari Iiro Hirvelle kärsivällisestä kysymyksiin vastaamisesta ja kaitsemisesta pitkän viikonlopun halki. Hauskaa oli, otetaan uusiksi ensi vuonna! Kilpailijoiden näkökulmaa viikonloppuun voi muuten käydä lukemassa esimerkiksi super-Steffin blogista.
Viikonlopun jäljiltä allekirjoittanut oli aivan naatti. Univelka ja viikkoja jatkunut jatkuva häsellys kostautuivat flunssan puhkeamisena, ja tämä viikko on vedetty pitkälti sängyssä pötkötellen ja treenaamisesta haaveillen. Viimeviikkoinen naisellisuuspostaus on kirvoittanut hirmuisen hyvää keskustelua ja ehkä blogiurani yhden huippuhetkistä: sukupuolten markkina-arvoteoreetikko ja omaa verenpainettani suunnattomasti nostava bloggaaja Henry Laasanen ruoti kirjoitustani ja kroppaani blogissaan. Lisää merkintöjä ansioluetteloon! Henkan mielestä en ole lihaksikas, jos en nyt naisellinenkaan. Aivan mahtavaa. Ja vähän kauhistuttavaa.
