Viikko pulkassa, jalat jumissa

Juokseminen on varmaan parasta, mitä sunnuntaisin voi tehdä. Kroppa ja mieli kiittävät, kun kiireisen työviikon ja rankkojen treenien jälkeen pääsee tuulettamaan aivojaan ulkoilmaan ja vieläpä valoisaan aikaan.

dscn0478.jpg

Lenkki sujui kestävyyden ja muun puolesta ihan mainiosti, mutta jalat tuntuivat onnettoman painavilta ja jäykiltä. Onneksi on foam roller! Himaan päästyäni rullailin pohkeita ja sääriä auki. Kissa on hirvittävän kiinnostunut osallistumaan kehonhuollollisiin toimenpiteisiin ja meinasi jäädä rullan alle useammankin kerran tänään. Sitä luulisi, että katti oppisi kerrasta, mutta opetus ei taida mennä meidän jättiläiskatin kaaliin.

Koko viikko sujui hyvissä fiiliksissä. Töissä riitti puuhaa enemmän kuin tarpeeksi, mutta pitkästä aikaa tuli täysi treeniviikko sen tasapainoksi. Vain torstaina jouduin jäämään ylitöihin ja skippaamaan kauhistuttavan ilahduttavalta kuulostaneen treenin, johon olisi kuulunut muun muassa käsinseisontapunnerruksia ja porrasjuoksua CrossFit Central Helsingin bunkkerin portaita.

 

Tämän viikon liikunnat näyttivät tältä:

Maanantai: crossfit, 1 tunti: rinnallevetoja + työntöjä, Fran

Tiistai: crossfit, 1 tunti: maastavetoja (5 x 10 x 50 kg), punnerruksia (5 x 9), boksihyppy-yleisliikkeitä jne.

Keskiviikko: sali, 1,5 tuntia: ojentajia, olkapäitä

Perjantai: crossfit, 1 tunti: tempauksia, kyykkyjä (20 x 50 kg, kerran minuutissa)

Lauantai: crossfit, 1 h 30 min: open gymissä tuplahyppynaruhyppyjä, toes to bareja, uudet käsilläseisontaennätykset ja kehonhuoltoa

Sunnuntai: juoksu, 1 h 1o min, 10,2 km: turinalenkki kaverin kanssa ympäri Töölönlahtea + kehonhuoltoa kotona

Tajusin tässä päivänä muutamana, että liikun myös ihan kohtuullisen paljon muutenkin kuin oikeasti treenimielessä. Treenipäivinä tulee käveltyä reilu tunti, kun summataan yhteen duunimatkat ja reitti salille ja takaisin. Lisäksi portaita tulee kavuttua monta settiä päivässä, kiitos hissittömän kotitalon ja duunissa käynnistetyn porraskampanjan, jonka innoittamana kipitän konttoritalon ylimpään kerrokseen jalan. Ei huono!

Toivottavasti teillä on ollut yhtä reipas viikko, ja jos ei, niin ensi viikolla sitten!

Suhteet Oma elämä Liikunta

Perjantain kroppainspis

Piti kirjoittaa lihaksista ja niiden arvostamisesta, mutta jos yksi kuva sanoo enemmän kuin tuhat sanaa, niin tässä monta tuhatta sanaa siitä, miksi urheilulliset naiset ovat kauniita ja miksi lihas sopii kaikille:

natasha_kai.

Yhdysvaltalaisen futarin Natasha Kain koko olemuksesta huokuu jotenkin ihan älyttömän hyvä fiilis. Kun joskus itsekin tuntisi itsensä noin kaikin puolin täpäkäksi!

camille_lb.

Crossfit-urheilija Camille Leblanc-Bazinet on toinen esimerkki siitä, kuinka säkenöivältä urheilijat voivat näyttää. Lisäksi mimmi on aika kova luu noin urheilumielessäkin.

ronda1.jpg

Ronda Rousey, ensimmäinen nainen vapaaottelun kovimassa liigassa UFC:ssä, on idolini sekä suorituskykynsä että asenteensa puolesta. Supermimmi muuten ottelee viikon päästä UFC 157:ssä, jossa nähdään myös suomen Anton Kuivanen!

kike.

Viimeisimpänä mutta ei vähäisimpänä: Kike Elomaa! Tuosta asusta en ole ihan varma, mutta onhan Kike vuodesta toiseen yhtä sympaattinen.

Yhteistä useille ihailemilleni naisvartaloille on sopusuhtaisuus ja se, että fanitan paitsi sen muotoa myös suorituskykyä. Urheilullinen olemus, hyvä ryhti ja pilke silmäkulmassa tekevät kyllä lähes kenestä tahansa superkauniin.

Ja ettei tämä menisi pelkäksi naiskauneudeksi, laitetaan mukaan vielä yksi inspiraatiomieskuva. Kuten meidän kuntopiirissämme sanotaan, ”no pain, no Bane”. Tom Hardy, järjetön selkä ja pieruverkkarit, olkaa hyvä:

tom_hardy.

Sekalaista inspiraatiokuvaa ja kissakuvia löytyy muuten Pumpuin Pinterestistä!

Hyvinvointi Liikunta Höpsöä Uutiset ja yhteiskunta