Salipersoonia on monenlaisia, mutta hämmentävimmän niistä kohtasin taas tänään: seksinaaman.

Seksinaamaksi nimeämäni naistyyppi ei ole se ”katsokaa minua, olen seksikäs” -salillakävijä. Seksinaama treenaa keskittyneesti ja hartaudella, mutta hänen kasvoillaan on jatkuvasti pehmopornosta ja miestenlehdistä tuttu seksi-ilme (huulet töröllä, silmät pikkaisen sirrillään).

Tänään kohtaamallani salimimmillä oli paitsi seksinaama, myös seksiääni. Hirveää kyytiä crosstrainerilla lasetellessaan hän päästi supernaisellisia, ehkä joistain muista tilanteista ja interiööreistä tuttua huokailu- ja ähinä-äännähtelyä. Olimme kahden lämmittelymasineille varatussa huoneessa, ja huokailu kuului komeasti laitteiden hurinan ylitse meikäläisen kuulokkeiden alle saakka.

Seksinaama ei ole seksikäs tahallaan, mutta saa silti kanssanaisensa (tai ainakin minut) tuntemaan itseni vieläkin vähemmän tolkullisen näköiseksi. Minä taidan olla salilla sen seksinaaman vastakohta, punakka ja hikinen, naama irveessä treenaava tyyppi, jonka tunnistaa naiseksi jos ei muusta niin painojen vähäisestä määrästä. Mutta seksinaaman seksikkyydestä ei saa suuttua, sillä se ei ole tahallista ja seksinaama on seksinaama myös elämän kaikissa muissa tilanteissa.

Mutta entä miehet? Onko miehissä seksinaamoja? Eipä oikeastaan. Tosin se testo-naama saattaa toki olla myös se seksinaama, mistä sitä tietää.

(Kuvan jouduin tähän hätään urhoollisna googlen ”sexy girl at gym” -tuloksia uhmaten netistä kaivamaan, en kehdannut pyytää seksinaamaa kuvaankaan)