Eli sananen siitä, miten ja miksi sovittaa fillari omalle kropalleen.

Olen muutamankin tyypin kuullut valittelevan että pyöräily olisi kivaa mutta kun se on niin kivuliasta. ”Pyöräily ei vain sovi minulle.” Vai olisiko niin, että pyörä, ei pyöräily, on huono mätsi oman kropan kanssa?

Seuratkaapa joskus kanssapyöräilijöitänne sillä silmällä: hämmästyttävän moni suorastaan vaappuu pyörällään, kun jalat hädintuskin yltävät polkimille, ja polkeminen tapahtuu lantiota vispaten. Fillarin sovittaminen omiin mittoihin on yksinkertainen ja takuuvarma tapa parantaa polkemismukavuutta (ja säästää housuja, kun farmarien takalisto ei kulu puhki hetkessä).

Miten sitten tulee toimia? Tärkeimmät asiat on hoidettava ensin:

Merkittävintä fillarin sovittamisessa on tietenkin rungon koko, joka mitataan polkimien kampien kiinnityksen etäisyydestä rungon pystyputken päähän. On olemassa paljon taulukoita siitä, minkä mittaiselle minkäkin kokoinen pyörä sopii, mutta ne ovat aina suuntaa-antavia, ja oma fysiikka ja kunkin pyörän speksit määrittävät paljon yhteensopivuutta. Jos empii kahden erikokoisen rungon välillä, kannattaa koeajaa molemmat ajatuksella. Eikä missään nimessä kannata ostaa nettikaupan alesta huokeaa mutta paria numeroa liian isoa mankelia, siitä ei seuraa kuin itkua ja särkyä.

Toiseksi tärkein juttu – ja usein se missä mennään mönkään – on satulan korkeus. Hyvä nyrkkisääntö on kokeilla, yltääkö kantapää polkimelle kun poljin on ala-asennossa (kuten yllä olevassa kuvassa havainnollistetaan). Jos ei, on satula liian korkealla. Jos taas jalka jää kovasti koukkuun, on usein syytä nostaa satulaa hieman. Omat haasteensa korkeuden määrittämiseen tuovat yhdistelmäpolkimet (joissa on siis toisella puolella lukot ja toisella tavan poljin), joissa jalka saattaa koukistua enemmän lukkopolkimia käytettäessä, sillä lukko nostaa jalkaa hitusen korkeammalle. 

Kaupat tehty? Nyt alkaa nysväys:

Kun uusi sotaratsu on talutettu kaupan pihasta pois, alkaa varsinainen sovitustyö. Ensimmäisillä lenkeillä kannattaa pitää työkalusettiä mukana, niin pyörää voi säätää tarvittaessa tien päälläkin. Jokaisen säädön jälkeen kannattaa ajella muutama kilometri ja tunnustella säädön sopivuutta ja muuttaa sitä tarpeen mukaan.

Korkeuden lisäksi satulan asento vaikuttaa paljon ajomukavuuteen. Usein satula on hyvä pistää vaateriin vatupassin avulla ja katsoa tarkkaan että satula on muutenkin suorassa runkoon nähden. Saattaa myös olla, että omalle kropalle on parempi jos satula on hieman kenollaan eteen- tai taaksepäin, riippuen taas fysiikasta sekä satulan mallista ja materiaalista. Säädä, aja, ja toista. Ja jos tuntuu siltä että satula ei vain sovi omaan berberiin, aina voi hankkia erilaisen. (Pro tip: satulaa vaihtamalla saattaa säästää myös noin neljät pillifarkut vuodessa, kun vanha ritskusatula hankasi satulan muodon takalistoon hetkessä.)

Huomiota kannattaa kiinnittää myös stongan asentoon. Jos kädet tuppaavat puutumaan tai asento on muuten hankala, saattaa pieni säätäminen tehdä ihmeitä. Koko painon ei pitäisi tulla ranteille. 

Nysvääminen ja alituinen säätäminen saattaa tuntua turhauttavalta, mutta palkintona on entistä mukavammin taitetut lenkit. Uskokaa minua, sillä muutama vuosi sitten ajelin vielä surutta aivan liian korkealla satulalla ja valittelin kuinka pidempiä lenkkejä on ikävä ajaa kun ranteet alkavat vihloa (ja ostin uusia farmareita harva se kuukausi). 

Kuvien pyörä on Pelagon naisille suunnattu maantiepyörä Saimaa, joka on minulla koeajossa kesän yli. Tarkempaa infoa pyörästä löytyy tästä postauksesta.