Miten hyviä tapoja muodostetaan? Miten huonot tavat voi kitkeä pois? 

Suhtaudun hyvin skeptisesti kaikenlaiseen oma-apukirjallisuuteen, mutta Gretchen Rubinin kohdalla olen tehnyt poikkeuksen. Onnellisuusprojekti oli oikeasti kiva kirja, jossa onnea lähdettiin etsimään arkisista tavoista ja teoista eikä mistään yksisarvisenkelihuuhaasta tai aarrekarttojen näpertelystä. Vieläkin vaikuttuneempi olen oikeastaan ollut Rubinin Tee siitä tapa -opuksesta, jota olen lukenut aina iltaisin ennen nukkumaan menoa (varmasti pitkäikäisin tapani, jota olen noudattanut nelivuotiaasta heti kun opin lukemaan: nukkumaan ei mennä ilman pientä lukuhetkeä). 

Yksi pinttyneimmistä tavoistani. Lue iltaisin, lue montaa kirjaa samaan aikaan. Onneksi yöpöydän virkaa toimittaa tukeva designklassikko!

Tapojen muodostaminen on pohjimmiltaan sitä, että valintojen määrä elämässä vähenee. Tämä oli merkittävä ahaa-elämys itselleni kirjaa lukiessa. Olen melkoisen penseä omaksumaan uusia hyviä tapoja, mutta niiden omaksumisesta tulee helpompaa, kun niillä on jokin konkreettinen hyöty (muukin kuin se syy miksi tavan olen halunnut muodostaa). Laiska ja mukavuudenhaluinen ihminen hyötyy tällaisesta tavanmuodostusmallista merkittävästi. Alla muutamia hyviä esimerkkejä. 

Olen ihminen, joka käy innolla jättimäisten projektien kimppuun, mutta jolle pienet rutiininomaiset tehtävät tuntuvat välillä liian massiivisilta aloittaa. Hyvänä esimerkkinä treenikassin pakkaaminen. Mangun ja märisen väsyneisyyttäni ja tehtävän kolossaalisuutta mieluummin vartin, ennen kuin saan itseni laittamaan palkkarit ja trikoot reppuun aamua varten jo illalla. Tämä on tietenkin järjetöntä, sillä treenikassin pakkaamiseen menee illalla maksimissaan kaksi minuuttia, kun taas aamulla kiirepäissään homman hoitamiseen menee kymmenen minuuttia ja unohtuneiden kamojen riski vähintäänkin triplaantuu. Nyt voin jo toiveikkaan varovaisesti sanoa, että kassin pakkaaminen illalla alkaa olla jo lähes automaattinen tapa. Samalla valitsen seuraavan päivän duunivaatteet (mikä säästää tolkuttomasti aikaa aamusta!) kun kerran olen vaatekaapilla ja laitan aamun vitamiinit ja aminohapot pöydälle valmiiksi, kun samasta kaapista löytyvät myös valmiiksi miehen miksaamat palkkarijauheet (joiden neroudesta lisää täältä).

Lisäravinteet ovat muuten jälleen yksi tavan muodostamista vaativa asia. Jos en laita pillereitä illalla valmiiksi pöydälle, joudun aamulla valitsemaan, otanko vitskuni vai en. Ja kun kyseessä on valinta, voi hyvinkin olla, että nappulat jäävät purkkiin, koska vaivalloista ja ikävää. Näin on taas yksi turha valinnan paikka poistettu arkirutiineista. 

Valinnan mahdollisuuden eliminointi pätee myös huonoihin tapoihin. Lopetin aikoinaan tupakanpolton melkoisen kivuttomasti (kertoilinkin asiasta aikoinaan tässä postauksessa) – pääosin. Välillä kuitenkin lipsahdin takaisin röökipolulle. Vaarallisinta oli, kun olin baarikeikkaa varten ostanut topan tupakkaa, polttanut muutaman, ja jemmannut loput eteisen lipastoon. Siitä sitten oli turhankin helppo käydä hakemassa yksi savuke illalla. Ja toinen seuraavana iltana. Ja sitten tekikin mieli tupakkaa jo iltapäivällä. Paras keino tämän tavan muuttamiseen? Eliminoidaan valinnan mahdollisuus, eli ei tupakkaa asunnossa. Edelleenkin saatan polttaa muutaman joskus ulkona ollessa tai reissussa, mutta en muista milloin viimeksi olisin kotioloissa tupakoinut. 

Rubinin kirjaa tavatessani olen ruvennut tarkkailemaan kaikkia toimiani valintojen näkökulmasta. Ajatus siitä, että voisi säästää elämänsä kaistanleveyttä tärkeämpiin asioihin valintojen määrää karsimalla, kiehtoo kummasti. Ihan ehkä siihen en ryhtyisi että kaapissa olisi vain yhdensorttisia vaatteita valintojen helpottamiseksi, mutta pieniä juttuja on helppo tehdä ilman, että näyttäisi siltä että elämässä vallitsee saksalainen kuri. 

*Kirjan sain Kustannusosakeyhtiö Nemolta. Aloituskuvassa näkyvät lenkkarit sain Merrelliltä.