Kavereista (ja vähän jumppaamisestakin)

terasmeduusat_palkinto.png

”Eikö susta koskaan tunnu uhraukselta se, että vietät niin paljon aikaa treeneissä?” kysyi joku joskus. Hetken mietittyäni vastasin yksiselitteisesti ei. Koska treenaaminen on parasta sosiaalinen funktio jonka tiedän. Aikuisiällä on vaikeampaa saada kavereita, mutta hikoilu, kärsimys ja nauru kyllä yhdistävät tehokkaasti entuudestaan tuntemattomia. 

Näin ystävänpäivän kunniaksi ajattelin listata kolme suosikki-ihmistäni/porukkaani:

cfch_.jpg

Crossfit-kamut

Muistan, kuinka kolmisen vuotta sitten saavuin crossfit-salille täysin ummikkona. En tuntenut ketään, en tajunnut mitään enkä osannut mitään. Siitä huolimatta minut otettiin iloisesti vastaan ja apua sai joka pulmassa. Olen saanut kunnian tutustua aivan mahtaviin tyyppeihin, joita ilman ei varmastikaan tulisi kivuttua Bunkkerin rappusia yhtään niin usein. Oikeastaan välillä harmittaa että en ole kaikkiin päässyt tutustumaan lähellekään niin hyvin kuin haluaisin. 

Tietenkin on myös mainittava kaikkien muidenkin salien erinomaiset tyypit, joihin olen päässyt ilokseni tutustumaan eri yhteyksissä, kisoissa ja kinkereissä!

kuvankaappaus_2016-2-14_kello_18.23.23.png

Aki

Elämänkumppani, kanssapöhköilijä, treenikamu ja perseellepotkija par excellence. Toiset treffimme pidettiin Malminkartanon jätemäessä juoksukisan merkeissä. Jos en tuota ennen vielä tiennyt että eiköhän tämä ole nyt jotain isoa ja merkittävää, niin tuolloin viimeistään. Juoksemme paljon yhdessä, ja höntsäilemme erilaisten lajien kanssa kun vain kerkeämme. Mikä olisikaan parempaa parisuhdepuhdetta kuin huidella menemään ympäri metsiä?

 

terasmeduusat_joulujuoksu_2.jpg

Teräsmeduusat

Juuri eilen illalla jälleen mietin, kuinka onnellinen olenkaan, kun olen saanut tutustua näin mahtaviin, älykkäisiin ja täysillä kaikenlaisiin hullutuksiin heittäytyviin naisiin! Miian olen tuntenut jo sirkusvuosista lähtien ja Sofiaan tutustuin muutama vuosi takaperin bloggaamisen merkeissä, mutta kolmikkona olemme seikkailleet vasta kesästä alkaen. Mikä ilo onkaan urheilemisen ohella heittäytyä hullutuksiin ja keskusteluihin, jotka voivat siirtyä korkeista sfääreistä hölmöimpiin alatyylisyyksiin nanosekunneissa.

Käykää muuten Sofian blogissa tyyppaamassa proto-meduusat, eli Sofian äidin äidin äiti omien kamujensa kanssa! Ja käykää muuten seuraamassa Teräsmeduusoja Instagramissa (@terasmeduusat). Siellä on Hunksitkin! Halusivat eilen Citycenterin Elixian avajaisissa fanikuvaan meidän kanssa. 

kuvankaappaus_2016-2-14_kello_18.32.43.png

 

Suhteet Rakkaus Ystävät ja perhe Liikunta

Tapojen muodostamisesta ja valintojen vähentämisestä

Miten hyviä tapoja muodostetaan? Miten huonot tavat voi kitkeä pois? 

teesiitatapa.jpg

Suhtaudun hyvin skeptisesti kaikenlaiseen oma-apukirjallisuuteen, mutta Gretchen Rubinin kohdalla olen tehnyt poikkeuksen. Onnellisuusprojekti oli oikeasti kiva kirja, jossa onnea lähdettiin etsimään arkisista tavoista ja teoista eikä mistään yksisarvisenkelihuuhaasta tai aarrekarttojen näpertelystä. Vieläkin vaikuttuneempi olen oikeastaan ollut Rubinin Tee siitä tapa -opuksesta, jota olen lukenut aina iltaisin ennen nukkumaan menoa (varmasti pitkäikäisin tapani, jota olen noudattanut nelivuotiaasta heti kun opin lukemaan: nukkumaan ei mennä ilman pientä lukuhetkeä). 

tapojen_muodostaminen2.png

Yksi pinttyneimmistä tavoistani. Lue iltaisin, lue montaa kirjaa samaan aikaan. Onneksi yöpöydän virkaa toimittaa tukeva designklassikko!

 

Tapojen muodostaminen on pohjimmiltaan sitä, että valintojen määrä elämässä vähenee. Tämä oli merkittävä ahaa-elämys itselleni kirjaa lukiessa. Olen melkoisen penseä omaksumaan uusia hyviä tapoja, mutta niiden omaksumisesta tulee helpompaa, kun niillä on jokin konkreettinen hyöty (muukin kuin se syy miksi tavan olen halunnut muodostaa). Laiska ja mukavuudenhaluinen ihminen hyötyy tällaisesta tavanmuodostusmallista merkittävästi. Alla muutamia hyviä esimerkkejä. 

Olen ihminen, joka käy innolla jättimäisten projektien kimppuun, mutta jolle pienet rutiininomaiset tehtävät tuntuvat välillä liian massiivisilta aloittaa. Hyvänä esimerkkinä treenikassin pakkaaminen. Mangun ja märisen väsyneisyyttäni ja tehtävän kolossaalisuutta mieluummin vartin, ennen kuin saan itseni laittamaan palkkarit ja trikoot reppuun aamua varten jo illalla. Tämä on tietenkin järjetöntä, sillä treenikassin pakkaamiseen menee illalla maksimissaan kaksi minuuttia, kun taas aamulla kiirepäissään homman hoitamiseen menee kymmenen minuuttia ja unohtuneiden kamojen riski vähintäänkin triplaantuu. Nyt voin jo toiveikkaan varovaisesti sanoa, että kassin pakkaaminen illalla alkaa olla jo lähes automaattinen tapa. Samalla valitsen seuraavan päivän duunivaatteet (mikä säästää tolkuttomasti aikaa aamusta!) kun kerran olen vaatekaapilla ja laitan aamun vitamiinit ja aminohapot pöydälle valmiiksi, kun samasta kaapista löytyvät myös valmiiksi miehen miksaamat palkkarijauheet (joiden neroudesta lisää täältä).

pillerit2.png

Lisäravinteet ovat muuten jälleen yksi tavan muodostamista vaativa asia. Jos en laita pillereitä illalla valmiiksi pöydälle, joudun aamulla valitsemaan, otanko vitskuni vai en. Ja kun kyseessä on valinta, voi hyvinkin olla, että nappulat jäävät purkkiin, koska vaivalloista ja ikävää. Näin on taas yksi turha valinnan paikka poistettu arkirutiineista. 

Valinnan mahdollisuuden eliminointi pätee myös huonoihin tapoihin. Lopetin aikoinaan tupakanpolton melkoisen kivuttomasti (kertoilinkin asiasta aikoinaan tässä postauksessa) – pääosin. Välillä kuitenkin lipsahdin takaisin röökipolulle. Vaarallisinta oli, kun olin baarikeikkaa varten ostanut topan tupakkaa, polttanut muutaman, ja jemmannut loput eteisen lipastoon. Siitä sitten oli turhankin helppo käydä hakemassa yksi savuke illalla. Ja toinen seuraavana iltana. Ja sitten tekikin mieli tupakkaa jo iltapäivällä. Paras keino tämän tavan muuttamiseen? Eliminoidaan valinnan mahdollisuus, eli ei tupakkaa asunnossa. Edelleenkin saatan polttaa muutaman joskus ulkona ollessa tai reissussa, mutta en muista milloin viimeksi olisin kotioloissa tupakoinut. 

Rubinin kirjaa tavatessani olen ruvennut tarkkailemaan kaikkia toimiani valintojen näkökulmasta. Ajatus siitä, että voisi säästää elämänsä kaistanleveyttä tärkeämpiin asioihin valintojen määrää karsimalla, kiehtoo kummasti. Ihan ehkä siihen en ryhtyisi että kaapissa olisi vain yhdensorttisia vaatteita valintojen helpottamiseksi, mutta pieniä juttuja on helppo tehdä ilman, että näyttäisi siltä että elämässä vallitsee saksalainen kuri. 

 

*Kirjan sain Kustannusosakeyhtiö Nemolta. Aloituskuvassa näkyvät lenkkarit sain Merrelliltä

Suhteet Oma elämä Terveys Ajattelin tänään