Hikeä, höntsää ja oikeita tavoitteita

Mitäs sitä keksisi tänä vuonna?

crossfit_tavoitteet.png

Joka vuosi jokin tuntuu menevän uusiksi. Tällä hetkellä treeni ja yksityiselämä rullaavat sen verta mukavasti, että niitä en lähde ihan heti mylläämään, joten kenties isoimmat muutokset tapahtuvat tämän vuoden aikana työrintamalla. Kärsin jonkinmoisesta kolmenkympin kriisistä, jonka aikana olen joutunut miettimään, mitä oikein haluan tehdä isona. Sitä en vieläkään tiedä, mutta kenties vuoden aikana asia selviää ja uusia haasteita ja kehittyisen mahdollisuuksia tulee vastaan.

Vaikken suuria muutoksia treeniregiimiin ole tekemässä, ajattelin toki asettaa jonkinlaisia tavoitteita treenaamiselle vuodelle 2016. Tällaisia ajatuksia on päässä viime päivinä pyörinyt:

crossfit_jongleeraus.png

Constantly varied, indeed. Piti vähän leveillä kun osasin kävellä mobbausrullalla ja heitellä palloja samaan aikaan.

Crossfit on varmasti myös alkaneen vuoden tärkein laji. Paitsi että se itsessään haastaa ja innostaa ties kuinka monella tavalla, iloitsen myös siitä, kuinka paljon se tukee muita juttuja, joita haluan tehdä. Kehuskelin vuosisummauspostauksessa löytäneeni uuden rennomman asenteen treenaamiseen, ja samaa ajattelin jatkaa tänä vuonna. Spesifimpää tavoitelistaa olen luonut vasta alkuvuodelle: tempaustekniikan hiominen, maastaveto-ohjelma, leuanvedoissa kehittyminen. Ja tietty hauskan pitäminen.

hiihto_paloheina.jpg

Kävin aiheuttamassa ruuhkaa ja kaaosta Paloheinän laduilla. Juttua seuraa perästä. Hiihtokamat saatu blogin kautta Intersport Sellolta, Salomonilta ja Helly Hansenilta.

Toinen tärkeä osa-alue ovat kestävyyslajit. Juokseminen oli hirmuisen kivaa viime vuonna, ja sitä se on varmasti alkaneenkin vuoden aikana. Olen suunnitellut osallistuvani ainakin yhteen pidempään polkujuoksukisaan, kenties maratonmittaiseen, kesän tai syksyn aikana. Missä tai milloin tämän juoksen, siitä ei vielä ole tietoa. Tarvitsen tällaisiin hullutuksiin mukaan ystävän (lue: Sofia), mutta emmeköhän me joitain kisoja ensi kesälle keksi.

Talven kestävyysurheiluykkönen on varmaankin hiihto. Kuten loppuvuodesta kirjoittelin, olen pitkään haaveillut palaavani laduille ja kiitos Intersport Sellon, Salomonin ja Helly Hansenin, nyt on sellaiset kamat että oksat pois. Kävin verestelemässä hiihtomuistoja Paloheinässä eilen, tosin lähes kahden vuosikymmenen tauko hiihtohommista tuntui melkoisena kipuiluna kropassa. Lisää hiihtoasiaa tulossa talven mittaan! 

ilmajooga_helsinki.jpg

Kävin vuoden viimeisinä päivinä kiduttamassa itseäni ilmajoogassa. Such flexibility! 

Eikä sovi unohtaa uusia kokemuksia ja höntsäilyäkään! En sano kovinkaan usein elämässäni ei, joten luvassa on taatusti ties millaisia hullutuksia ja kokeiluja. Ehdottaa saa, ja kutsua mukaan! 

 

ps. Jos et vielä seuraa blogia somessa, kannattaa se tehdä pikimmiten Facebookissa ja Instagramissa, kliketiklik! 

Suhteet Oma elämä Liikunta

Juosten uuteen vuoteen

Ei taida vuosi ihan huonosti alkaa, jos se alkaa juoksemalla.

juoksu_vuodenvaihde.jpg

Vietin vuoden vaihtumista poikkeuksellisissa merkeissä: kotona, kalsareissa, kevytkokista juoden. Ja juosten! 

Edellisen kerran olen viettänyt vuoden vaihtumista kotosalla joskus 2000-luvun alussa, kun selkävaiva pakotti jäämään s-mutkalle sänkyyn. Aina on ollut kemut, jos en ole päässyt vuodenvaihteen hömpötyksiä pakoon tropiikkiin. 

Lienee iän mukanaan tuoma asia, että erilaiset juhlapyhät tulevat ns. pyytämättä ja yllätyksenä. Herään vapun, juhannuksen ja uudenvuoden tuloon muutamaa päivää ennen h-hetkeä ja luotan siihen, että jollakin tutulla on juhlat jossakin. Tänä vuonna en oikeastaan edes jaksanut kysellä, olisiko kemuja ja minne olisin tervetullut. Yhtäältä oli vapauttavaa olla kotona darrasuojassa, toisaalta tuntui siltä että entisestäänkin pienet sosiaaliset piirini pienenevät pian olemattomiin, jos en ikinä jaksa vääntäytyä hippaloimaan.

Lopulta juhla-aatosta tuli oikein rattoisa ja tarpeellinen. Lööbasimme koko illan, kunnes Aki sai idean: juostaan vuodesta toiseen! Sinnittelimme hereillä puoleen kahteentoista, kunnes vedimme lenkkikamat ylle ja painelimme ulos. Oli erinomaisen hauskaa hölkötellä rakettien paukkeessa ja pysähtyä seuraamaan juhlijoita. Lisäksi vuoden ensimmäisten hetkien käyttäminen liikuntaan tuntui mukavalta alkusoitolta toivottavasti erinomaiselle vuodelle 2016. (Tosin kuten yllä olevasta kuvasta käy ilmi, ei vuoden viimeinen ja ensimmäinen lenkki ollut kovinkaan pitkä ja nopea, kun jäimme useampaankin paikkaan seuraamaan ilotulituksia!)

En tehnyt sen ihmeempiä uudenvuodenlupauksia, koska en sellaisiin oikein usko. Vuoden vaihtuminen on mukavan symbolinen ajankohta muutosten aloittamiselle, mutta en keksinyt oikein mitään suurisuuntaista, jota olisin halunnut mennä lupailemaan. Ehkä se kertoo jotain siitä, että elämässä ovat asiat melkoisen hyvin. Treenitavoitteita toki olen itselleni suunnitellut, niistä sitten lisää tuonnempana! 

Suhteet Rakkaus Liikunta