Pumpui matkustaa: Zell am See

Vuoria, hikeä ja omenastruudeleita.

Palasin viime viikolla Itävallan-reissulta kotiin, enkä ole vieläkään oikein päässyt arkeen ja tasaisella asumiseen kiinni. Miksei voisi vain koko ajan olla kesä ja loma ja ikkunan takana huikaisevan hienoja vuoria? Kirjoittelinkin jo ensitunnelmia heti matkan jälkeen Alppireissun top 3 -postauksessa, mutta alla tarkemmin vielä siitä, missä, miten ja miksi:

Lensimme Itävallan sijasta Saksaan Müncheniin, josta pääsee näppärästi junalla tai bussilla naapurimaiden vuoristoihin. Vietimme kaupungissa hieman aikaa sekä mennessä että tullessa, ja kaupunki vaikutti syvemmänkin tutustumisen arvoiselta. Samalla syveni entisestään tuntemani kateus Keski-Euroopassa asuvia kohtaan: kuinka mahtavaa olisi, jos kotikaupungista voisi vain hypätä vaikka maastopyörän kanssa junaan ja olla muutamassa tunnissa mahtavissa mestoissa?

Reissun paras breku Münchenissä Cafe Westendissä: proseccoa, munia, viikunoita, parmankinkkua…

Mekin hyppäsimme siis junaan ja puksuttelimme muutaman tunnin verran etelään Salzburgin ja Tirolin osavaltioiden rajamailla sijaitsevaan Zell am Seehen. Koska toteutimme matkan ex tempore (lennot varattiin viikkoa ennen lähtöä ja lopullinen päätös kohteesta tehtiin kolme päivää ennen matkan alkua, osin vaatimuslistamme mukaisesti ja osin koska sääennuste Zelliin oli parempi kuin muutamaan muuhun ehdokkaaseemme), oli kohde jonkinasteinen yllätys kaikille – ja mikä positiivinen sellainen! 

Junantuomat Teräsmeduusat tiimipaidoissaan perillä kohteessa.

Zell-järven ympärillä on useampikin kylänen, ja alueen keskustana toimii Zell am See. Itse majoituimme Seespitzissä muutama kilometri varsinaisen keskustan eteläpuolella. Kaupunki itse oli sievä ja melkoisen tyypillinen Alppien sievä turistikylä, jossa on enemmän urheiluliikkeitä kuin matkamuistomyymälöitä sekä säällinen tarjonta ruoka- ja juomapaikkoja. Patikoijien ja pyöräilijöiden lisäksi kaupunki oli yllätykseksemme myös Lähi-idästä tulevien varakkaiden nuorten muslimiperheiden suosiossa. Kylässä itsessään ei ole varsinaisesti näkemistä, vaan kiinnostavinta on luonto sen ympärillä.

Semisti kuumottavia sorkkaeläimiä oli joka puolella. 

En osaa kuvailla kuinka hyväntuulinen voinkaan olla saadessani tetsata vuoristossa. Tässä kuvassa ollaan matkalla tankkaamaan Schmittenhöhen ravintolaan.

Moni varoitteli Zellin olevan haastava paikka autottomille, mutta hyvin pärjäsimme ilmankin. Reittejä lähtee runsaasti myös suoraan kylän liepeiltä, ja ensimmäisen tunkkauksen aloitimme suoraan Seespitzistä. Reittikombomme oli lähestulkoon pelkkää ylämäkeä Schmittenhöhen (1965 m) huipulle. Olin niin fiiliksissä nousemisesta että olisin kernaasti kävellyt vielä toisen samanmoisen setin, mutta huipulla nautitun oluen ja omenastruudelin jälkeen alkoi tuntua että eiköhän kävely yhdelle päivälle riittänyt, ja laskeutuminen hoitui hiihtohissillä. (Hissejä pääsee veloituksetta käyttämään Zell am See -kortilla, jonka saa valikoiduista majoitusliikkeistä. Yleensä olen suhtautunut penseästi tällaisiin kortteihin, mutta nyt sen saaminen kannatti: pääsimme mälläämään hiihtohisseissä ja järvenrannan lidoissa ja ajelemaan huokeammin julkisilla.) 

Kitzsteinhornin karumpaa vuoristomaisemaa. 

Jokin sitä päässä viiraa, kun pitää kesälomalla väkisin mennä lumeen puljaamaan.

Toinen päiväretkemme alkoi hieman kauempaa Kaprunin kylän liepeiltä, jonne pääsi näppärästi bussilla Zellistä. Kipusimme useamman hiihtohissin kombolla Kitzsteinhornille (3203 m). Ylhäällä oli melkoinen vilske, ja porukkaa riitti laskettelijoista hissillä liikkuviin hämmästelijöihin. Hetken maisemia ihailtuamme aloin käydä niin levottomaksi, että oli pakko lähteä patikoimaan. Reitiksemme valikoitui aivan huikea Alexander Enziner Weg, jonka kuvauksesta ei käynyt millään tavalla ilmi, kuinka hieno ja hetkittäin pelottavakin kapeita harjanteita pitkin kulkeva reitti oli. Alkureitti oli hyvinkin juostavaa, mutta itse en ole niin varmajalkainen, että kapeikoissa ja rinteissä uskaltaisin kulkea kävelyvauhtia nopeampaa. 

Alkumatka Alexander Enziner Wegistä ja yksi lukuisista purojen ylityksistä.

Miia osoittaa juuri laskeutumaamme polkua. 

En tiedä mikä vuoristokääpiö olen ollut edellisessä elämässäni, kun tunnen oloni niin kotoisaksi Alpeilla. Olisin voinut vain kulkea määrättömiä matkoja tai istua rinteessä tuijotellen kaukaisuuteen. Onneksi seuralaiseni pitivät huolta siitä, että muistimme myös käydä pulikoimassa ja juoda olutta tarpeeksi, jos homma minusta olisi ollut kiinni, olisimme vain kolunneet rinteitä yöt läpeensä.

Fillarilla kohti Kaprunia.

Zellin seutu on myös mainiota pyöräilyaluetta, ja maantie- ja maastopyöräilijöitä oli joka paikassa. Yhtenä päivänä vuokrasimme mekin mankelit ja lähdimme ajelemaan. Suhailimme helteessä ensin Kapruniin ja sitten Taxenbachiin, jossa kävimme kävelemässä yhdessä alueen isoimmista rotkoista. Kun rotkoretken jälkeen istuimme siemailemassa radlereja, ajatus paahtavasta helteestä ja alkumatkan luulot pois vievästä 15-20 % noususta tuntui masentavalta, mutta niin vain hyppäsimme takaisin fillarin selkään ja Zelliin päästyämme ajelimme vielä Thumersbachin uimalan kautta kiertoreittiä takaisin majapaikkaamme (järven ympäri pääsee juosten tai fillarilla 11 kilometrin ringin). Päivän aikana kilometrejä taisi kertyä yli kuusikymmentä. Fillarireittejä on runsaasti, mutta niiden merkintä on välillä hieman puutteellista, ja mekin poukkoilimme väärällä tiellä ennen kuin löysimme oikean suuntiman.

Kitzlochkamm tarjosi kaivattua varjoa ja viilennystä pyöräilyn lomassa. Rotkon yläseinämillä olisi saanut myös kiipeillä. 

Reissumme ajoitus oli mitä mainioin. Vuoristossa sää saattaa olla melko arvaamaton, ja hellepäivänä ukkosmyrsky saattaa livahtaa vuorien takaa päälle hetkessä. Meidän reissumme ajan sää oli pääosin helteinen, mutta pari päivää lähtömme jälkeen laaksossa lämpötila oli enää 12 ja korkeammilla huipuilla nollan liepeillä. Vuorihammasta jäi pahasti kolottamaan, ja haikeana katselin paluujunan ikkunasta, kuinka maisemat muuttuivat jylhistä tasaisemmiksi. Vaikka Münchenissä oli mahtavaa ruokaa ja erinomaista olutta, olisin mieluusti jäänyt Alpeille pidemmäksikin aikaa.

Lisätietoa alueen vaellus- ja fillarireiteistä löytyy täältä.

Lukijatoiveena tulossa lähipäivinä myös postaus Alppimatkan suunnittelusta!