Rakas, minusta on tullut pullukka

”Tiesit kai, että yleensä sitä painoa tiputetaan ennen bikinikautta?” leukaili mies kun aamuna muutamana kauhistelin vaa’an lukemia. Kevät tuli, ja tuli näemmä myös muutama yllätyskilo siinä samalla. Eivätkä nuo kilot ole mitään muskelia, vaan ihan ehtaa fättiä. Pitäisiköhän sitä oikeasti pistää stoppi tälle massakaudelle?

Tässä vaiheessa joku on varmaan ehtinyt jo ulvahtaa, että peiliähän sitä pitäisi katsoa eikä vaakaa. Vaan ihan samaa se peilikuvakin näyttää: rakas napaläski voi erinomaisen hyvin.

Monilla muutaman kilon painonnousu ei näy muuna kuin kivana naisellisena pyöreytenä. Minulla vaan läski kertyy yksin- ja nimenomaan vatsanseudulle niin tehokkaasti, että duunipaikan harkkari luuli minun olevan raskaana. Menisipä rasva edes tisseihin. On kyllä erinomaisen tyhmää olla vartalomalliltaan hoikka tyttö, jolla on isompi maha kuin daisarit.

Syypää painonnousuun on helppo löytää. Kevät on mennyt kiireiden ja pienen motivaationotkahduksen takia normaalia vähäliikunnallisemmissa merkeissä kuin olisin halunnut, ja samaan aikaan olen syönyt ihan mitä huvittaa (hiilareita) ja niin paljon kuin napa vetää (ihan hemmetisti). Nämä asiat fiksaamalla palautuu varmasti painokin normaaleihin lukemiin.

Ilolla jo ajattelen elämää viikon päästä, kun kevään ehdottomasti pahin duunisuma on saatu purettua ja crossfit-tahti palautettua ihanteelliseen kolmeen neljään kertaan viikossa. Vaikka olenkin vuosien varrella omaksunut melkoisen hyvin liikunnan ja järkevän syömisen vakituiseksi osaksi elämääni, löytyy edelleen sudenkuoppia, joihin osuessa kurinalaisuus hyvinvointiasioiden suhteen katoaa. Kun työpäivät venyvät ja stressi kasvaa, tekee mieli palautua makaamalla eikä huhkimalla. Tämä vain on ikävä kierre, koska kun en liiku, unenlaatuni kärsii huomattavasti, ja olen entistä väsyneempi ja stressaantuneempi.

Kesäkuntoa kyllä löytyy, mutta sitä voisi hieman kuoria paremmin esiin. Katsotaan miten käy!