Ystävämme Cooper

cooper testi hyvä tulos.png

Kävin tänään juoksemassa Cooperin testin. Ihan vapaaehtoisesti.

Monelle Cooper oli koululiikunnan kauhein hetki: kaksitoistaminuuttinen, johon ei harjoiteltu yhtään vuoden aikana, jonka perimmäistä periaatetta kukaan ei kertonut ja johon ei koskaan neuvottu minkäänlaista taktiikkaa tai tavoitematkaa. Sen kun juostiin kovaa ja toivottiin että a) ei tule kuolema b) huonoa arvosanaa liikunnasta todistukseen (koska Cooper ja muut kuntotestit muodostivat ainakin meillä ison osan liikkanumerosta.) 

Itselleni Cooper ei ikinä ollut mikään mörkö, vaan olen aikuisiälläkin muutaman kerran juossut sen hupimielessä. Tällä kertaa suhtautumiseni oli kuitenkin osaksi myös vakava: oli kiinnostavaa tietää, millä tasolla olen nyt. Vanha ennätykseni muutaman vuoden takaa oli 2700 metriä, sen halusin ainakin ylittää. Toisin kuin koulussa, nykyään myös ymmärrän taktiikan ja vauhdinjaon merkityksen. Lähdin juoksemaan hieman yli neljän minuutin kilometrejä, ajatuksena pitää samaa tahtia yllä ja mahdollisesti kiristää hieman loppua kohden. 

Kaksitoista minuuttia on samaan aikaan todella lyhyt ja todella pitkä aika. Ajattelulle ei oikeastaan ole sijaa. Ainoa miete, joka päässäni pyöri ”älä vain nyt lopeta” -mantran lisäksi oli se, että kuka helvetti on Cooper ja miksi meistä niin moni kärsii hänen takiaanKotona sitten googlailin hieman. Selvisi, että testin takana on tohtori Kenneth H. Cooper, joka kehitti maksimaalista hapenottokykyä mittaavan testin vuonna 1968 Yhdysvaltain armeijalle. Tulostaulukko luotiin keskivertoihmisten hapenottokykvyn ja heidän 12 minuutissa kulkemansa matkan pohjalta. Ja jostain syystä metodia on harjoitettu suomalaisessa koululaitoksessa 1970-luvulta alkaen. (Ja meidän koulussa myös uintiin ja luisteluun soveltaen.)

Oma uusi tulokseni oli ihan kelvollinen 2850 metriä. Omassa ikäluokassani, 30-39-vuotiaissa naisissa, tulokseni on erinomainen, ammattiurheilijoidenkin taulukossa yllättävää kyllä hyvä. Kauheaa se oli yhtä kaikki, mutta myös motivoivaa: 3000 metriä on jo lähellä mutta samalla niin kaukana. 

 

Kommentit (4)
  1. Hatun nosto! Itse olen juossut tänä vuonna Cooperin vapaaehtoisesti kaksi kertaa. Kesäkuussa yksin extrempore ja syyskuussa kahden taistelijaparin kanssa. Näiden välissä treeni oli kolmisen kuukautta käytännössä juoksua ja potkupyöräilyä (intervallia, vetoja, tasavauhtia 3-4x viikossa) ja olikin shokki, että tulos olisi parantunut vain 10m. Järkytyksestäni hieman toettuani aloin epäilemään, että olisin kesäkuussa laskenut yhden kierroksen liikaa ja oikea parannus 410m…
    Tavoitteenani olisi pystyä juoksemaan Cooperissa ”vähän huonompanakin” päivänä 2600-2700m, ko. testi on nimittäin valitettavasti karsiva tekijä itseäni kiinnostavaan alaan/hommaan.

  2. Aika kova! 🙂 Itselläkin olisi haaveissa kolmen tonnin rikkominen, mutta se vaatisi vähän ehjempää treenikautta kuin mitä nyt olen pystynyt tekemään. Täytyisi kyllä käydä testaamassa onko tuo tavoite tällä hetkellä kuinka kaukana.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *