Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta töissä ja lastenhoidossa (case kotihoidontuen tasajako)

Mun on ollut jo jonkin aikaa tarkoitus kirjoittaa niin paljon puhuttavista tasa-arvoasioista ja siitä, mitä mieltä itse olen näistä. Puutalobabyn Kristaliinan kotihoidontuen tasajakoa koskeva kirjoitus nosti nämä jälleen mielen päälle. Ja tästä syystä tämä teksti muotoutui myös jonkinlaiseksi vastineeksi tai vastakkaiseksi kannanotoksi kotihoidontuen tasajakoon liittyen. Ja kyse on nimenomaan kannanotosta, minun mielipiteestäni. En väitä olevani totuuden torvi ja varmasti oikeassa (vaikka tietenkin itse kuvittelen olevani fiksu ja oikeassa 😀 ). Tekstistä tuli melkoisen pitkä, kiireisille yritin summata oman kantani tuonne loppuun.

Mun mielestä tasa-arvo on tärkeää, tottakai. Olen kaikkien muiden kanssa tästä ihan samalla linjalla: Tietenkin haluaisin tienata saman mitä miehet vastaavalla työpanoksella. Tietenkin haluaisin, että sukupuoli ei vaikuttaisi työpaikan saamiseen (ja olen ollut onnekas kun näin ei ole tapahtunut kohdallani: jo kaksi vakityötä plakkarissa ja ihan lisääntymisiän puitteissa). Tietenkin haluaisin jakaa kotityöt tasan (ja jaankin). Tietenkin on tärkeää, että myös isä on lasten kanssa, paljon, ja kantaa vastuunsa heidän hoidostaan. Mutta se, miten tämä kaikki onnistuu, onkin kinkkisempi juttu. En pidä pakottamisesta ja holhoamisesta. Uskon valinnanvapauteen, jossa kukin voi valita sopivan mallin omaan tilanteeseensa. Uskon kannustamiseen. Mielestäni muun muassa kannustimille pitäisi antaa (parempi) mahdollisuus ennen pakkoraippaa.

Kotihoidontuen tasajaossa vanhenpainvapaan lopusta lapsen kolmevuotispäivään asti ulottuva kotihoitojakso jaettaisiin tasan vanhempien kesken (asiasta täällä). Nythän tuen puitteissa voi olla kumpi vain vanhemmista vaikka koko ajan. Tai lasta voi hoitaa vaikka isovanhempi, pääasia että lapsi ei ole kunnallisen hoitojärjestelyn piirissä. Kotihoidon tuen saamisen aika pysyisi lakiehdotuksessa samana, mutta nyt tulisi rajoituksia siihen, kuka milloinkin voi lasta kotona hoitaa. Vaikka kannatan tasa-arvoa ja sen parantamista, vastustan tuota suunnitelmaa. Koska se ei mielestäni vie kokonaistilannetta mm. tasa-arvon osalta eteenpäin, ainakaan siinä määrin että se oikeuttaisi tilanteen huononemisen monien osalta. Nytkin kuitenkin myös miehillä on mahdollisuus jäädä kotiin. Ehdotus ei tuo mitään uutta, mutta se rajoittaa yhden vanhemman pidempää kotonaoloa (ja poistaa muiden kuin vanhempien käytön lasten hoidossa tyystin).

****

Uskon, että aika harvassa perheessä absoluuttisesti päätetään, että lasta ei viedä alle kolmivuotiaana hoitoon. Jos näin päätettäisiin niin ehdotus toki lisäisi isien jäämistä kotiin, pakkokeinoin. Uskon kuitenkin, että pitkät kotihoidot (jotka eivät edes niin yleisiä ole) johtuvat ennemminkin siitä, että a) äiti haluaa jäädä kotiin tai että b) äidillä ei ole työtä mihin palata tai että c) äiti on raskaana eikä näe järkeväksi palata vain muutamaksi kuukaudeksi töihin. Ja missään näistä tapauksista en näe hyötyä siinä, että mies jäisi kotiin äidin sijasta. Ja uskon, että näitä ”äitin on järkevä jäädä kotiin” -tapauksia on rutkasti enemmän kuin niitä, että mies jäisi ”pakotettuna” kotiin.

Lakiesitystä perustellaan mm. sukupuolisen tasa-arvon edistämisellä. Sukupuolten tasa-arvon osalta työelämän suurimmat ongelmat ovat mielestäni naisten palkkojen pienuus suhteessa miesten palkkoihin, naisten heikompi työllistyminen (vakipaikkoihin) ja työnantajalle raskaudesta ja lapsesta kohdistuvat kustannukset. Ratkaiseeko tämä esitys näitä. No ei.

Esityksen kannattajat tuntuvat luottavan lähinnä siihen, että kun edes joku isompi palikka on jyvitetty isälle niin johan asenteet muuttuvat. Että sitten isät jäävät kotiin pidemmäksi aikaa. Että sitten isällä olisi suurempi velvollisuus lastenhoidosta. Mutta kun nyt on kyse kotihoidontuesta, jonka käyttö ei ole velvollisuus vaan etu. Jota nytkin voi käyttää kumpi vaan. Jotta asenteet muuttuisivat, täytyisi edes jokseenkin merkittävän osuuden väestöstä alkaa kohtuullisessa ajassa käyttää tuota etuutta. Onkohan tutkittu miesten mielipideilmapiiriä, miten moni käyttäisi tätä omaa osuuttaan. Sellaisista, jotka eivät jo muutenkin ajattelisi käyttää osaa hoitovapaasta.

***

Musta toi esitys tuntuu lähinnä huonolta kompromissilta, jossa peruspoliitikkotapaan esitetään muutosta, joka itseasiassa vie asiaa kokonaisuudessaan huonompaan suuntaan. Yllättävää tässä on, miten monet (naiset) tuntuvat kannattavan tuota uudistusta (tai näin ainakin päättelin tuohon puutalobabyn kirjoitukseen tulleista kommenteista). Hämmentävää, miten hyvin tämä on saatu myytyä tasa-arvoa edistävänä asiana.

Ettei nyt vain kuitenkin kävisi niin, että tasa-arvon verukkeella pyritään yksinkertaisesti lyhentämään äitien kotona oloa, heikentämään naisten etuuksia. Ja naiset itse vielä kannattavat tätä. En vaan voi ymmärtää! Tuntuisi, että tässä on ennemminkin kyse naisten ajamisesta töihin aikaisemmin, työurien pidentämisestä tällä tavoin. Ja tässä jo näkee poliitikkojenkin asenteen sitä peräänkuulutettua tasa-arvoa kohtaan: eihän ne työurat kokonaisuutena pitene yhtään jos vastaavasti mies jäisikin kotiin. Tai kyse voi olla muuten vain tarpeesta lyhentää hoitovapaata. Koska niinhän tulee käymään mitä todennäköisimmin. En tosin ymmärrä tätäkään kun päivähoito on kuitenkin kalliinpaa kuin kotihoidontuki (ja siksihän kunnat monesti maksavat erillistä kuntalisää: kun säästävät siinä että ihmiset hoitavat lastaan kotona). No ei siinä mitään jos sitä työpanosta tosissaan työelämässä tarvitaan. Mutta kun samaan aikaan paljon ihmisiä on osa-aikatöissä, työttömänä ym.

Jos puhutaan tasa-arvosta niin silloin pitäisi puhua myös perheiden välisestä tasa-arvosta. Sitä on valinnanvapaus, eivät pakotteet jotka toimivat osalla väestöstä. Että kukin perhe voi päättää asian tilanteensa mukaan. Naiselle on kenties luonnollisempaa olla kotona pienempien tulojen ja heikomman työllisyystilanteen vuoksi. Joo joo, noitahan sillä tasa-arvon parantamisella pyritään muuttamaan, mutta mennäänkö tällä esityksellä siihen suuntaan, mielestäni ei. Jotain muuta tarttis tehdä.

***

Edellämainittujen lisäksi osa varsinkin huonossa työtilanteessa olevista äideistä pyrkii saman työvoimasta poissaolojakson puitteissa hankkimaan useamman lapsen (tiedän näitä tapauksia aika montakin). Tämä on myös monesti työnantajien etu. Nykyinen kotihoito kolmeen vuoteen asti tukee aika hyvin raskauksien ketjuttamista: monet lapsethan syntyvät alle kolmen vuoden ikäerolla (tähän taitaa kyllä myös muut kelaetuuksien ominaisuudet ohjata), monet näistä juuri 2-3 vuoden ikäerolla. Kotihoidontuen puolittaminen leikkaa rajusti tätä mahdollisuutta: lasten ikäero saisi tällöin olla alle kaksi vuotta. Tässäpä muutama skenaario:

• Nyt nainen voi päättää olla kotona sen kolme vuotta ja pyrkiä saamaan toisen lapsen tänä aikana ja jatkamaan siten lastenhoitoa kotona. Tai esim uudelleen raskaana oleva voi yksinkertaisesti jatkaa hoitovapaata siihen, kunnes uusi äitiysvapaa alkaa (jos lasten ikäero max 3v 1kk). Uudessa mallissa nuo äidit joutuisivat menemään hetkeksi töihin, elleivät ole todella ripeitä ja tee lapset alle kahden vuoden ikäerolla. Työnantajallekaan tuskin on kovin tehokasta kun työntekijä tulee muutamaksi kuukaudeksi töihin ja on sitten taas vähintään vuoden poissa.
• Entä sitten se äiti, jolla ei ole töitä. Hän joutuu hakemaan uusia töitä. Vaikka tahtotilana on tulla raskaaksi, tai kenties raskaus on jo alulla. Ei varmastikaan varsinaisesti edistä tasa-arvoasiaa, että uusi työnantaja kiroaa rekrytointiaan kun juuri palkattu työntekijä onkin pian jäämässä perhevapaille.
• Tai entä se työtön äiti, jolla on jo maha vahvasti pystyssä kun se isälle dedikoitu pätkä alkaa. Äiti tietää, että kukaan ei palkkaa kun oma tila selviää kuitenkin haastattelussa. Työttömyysrahaa saadakseen on kuitenkin haettava töitä. Melkoisesti hukkaan heitettyä aikaa, jonka olisi voinut käyttää myös oman lapsen hoitoon.

Entä sitten kaikki ne perheet, joissa toinen ei yksinkertaisesti voi käyttää omaa osuuttaan? On yrittäjää, johtajaa tai työntekijää, joka ei missään nimessä halua olla sitä itselle dedikoitua aikaa poissa töistä. Tai se kotiinjäävä olisi työtön, osa-aikainen tai muuten vain erittäin innokas hoitamaan pientä jälkikasvuaan kotona. En nyt puhu isistä ja äideistä, koska voihan se nykytilassa pitkän kotihoitojakson käyttävä olla mieskin. Mikä oikeus meillä on näiden perheiden lapsilta viedä se kolmas vuosi kotona? Perheet eriarvoistuvat, kun kaikki eivät olekaan niitä keskituloisia vakituisessa työssä olevia, joille sopii hyvin jakaa hoitovapaa-aika. Tässä kohtaa aletaan keskusteluissa monesti myös vauhkoamaan, että onhan se kaksi vuottakin tosi hyvin verrattuna moniin muihin maihin. Joo on, mutta onhan meillä hyvät sosiaalituet/työttömyyskorvaukset ja ei kukaan taida niistäkään puhua, että leikataan ny vaikka kolmanneksella kun monissa muissa maissa on niin paljon huonommat tuet.

***

Kotihoidontuen tasajakoa paremmin tasa-arvon asialla on mielestäni 6+6+6-malli. Se kuuluu sarjaan kannustaminen. Mitään ei oteta äidiltä pois mutta sen sijaan annetaan perheelle,  isälle lisää. Tuskin tälläkään vielä 50/50-jakoon päästään (tosin itse en näe mitään tarvettakaan päästä 50/50-jakoon jos lapsi on alle kaksi vuotta kotihoidossa niinkuin yleistä on). Siihen sensijaan voitaisiin päästä, että monet miehet käyttävät kolmasosan vapaasta (koska realistisesti ottaen monet äidit käyttäisivät valtaosan yhteisestä potista. Mikä mielestäni on jees, koska imetys.). Se olisi jo suuri edistysaskel. Ja jakaisi lapsiin liittyvää poissaolotaakkaa tasaisemmin vanhempien kesken. Mikä lisäisi tasa-arvoa. Mutta 6+6+6 taitaa olla lähinnä märkä uni, jonka toteuttamisen katsotaan olevan liian kallista (toivon todella, että tuota ei muista syistä ole vastustettu. En ole seurannut keskustelua).

***

Täytyisi mielestäni myös muistaa, että nämä lapsiasiat eivät juuri koskaan (eli adoptiotapauksia lukuun ottamatta) ole täysin tasa-arvoisia, vanhemmat eivät ole täysin tasa-arvoisia sen suhteen kuka on poissa töistä. Raskaus ei ole tasa-arvoinen. Imettäminen ei ole tasa-arvoista. Mies voi päättää, onko poissa töistä lapsia saatuaan, mutta nainen ei voi, nainen tulee joka tapauksessa olemaan poissa töistä (vähintäänkin muutaman kuukauden synnytyksestä johtuen, toisinaan myös ennen äitiysvapaata sairaslomalla. Ja yhteiskunnan pitäisi mielestäni kannustaa naista myös imettämään ja olemaan vähintäänkin sen suositellun puolen vuoden täysimetysajan kotona). Nainen tulee joka tapauksessa vaatimaan sijaisen. Tasa-arvoasioissa pitäisikin mielestäni keskittyä siihen, miten naisten ja miesten palkkaus tehtäisiin työnantajille tasa-arvoiseksi tietäen, että se nainen tulee joka tapauksessa olemaan poissa töistä, jos sattuu alkaa lapsia pyöräyttämään. Tämä vaatisi luovia ratkaisuja, joilla ratkaistaisiin niin suorat työnantajan maksettavana olevat palkat, lomat sun muut kuin sijaisen hankkimiseen liittyvät kustannukset ja hankaluudet. Tällä olisi varmasti aito ja suurin vaikutus naisten asemaan työelämässä. Mutta ehkä tää on sitte liian vaikeeta. Mullakaan ei ole tähän suoraa ratkaisua. En ole ehtinyt miettiä, enkä ehkä ole niin nero, että tällaisen tuosta noin vaan ratkaisisin.

***

Sitten se ojassa oleva oma lehmä koskien tuota kotihoitotuen tasajakoa. Mun työsopimus on katkolla siinä vaiheessa kun palaan töihin, mut voidaan aika helpolla potkia pihalle, ainakin jos ei tilanteet tässä suuresti muutu (tilanne selitetty täällä). Pitää asennoitua siihen, että kun perhevapaat loppuu niin meitsistä tulee työtön. Tämä kannustaa suunnittelemaan töihinpaluuta mieluummin myöhemmin kuin ennemmin (en nyt intoa piukassa odota sitä työnhakuruljanssia). Vanhempainvapaani jatkuu elokuun lopulle (laki tulisi vaikuttamaan sellaisiin, joiden vanhempainvapaa loppuisi elokuun alun jälkeen eli meihin ensimmäisten joukossa). Voitovapaalla voisin olla siis noin vuoden. Ihan jees. Kyllähän siinä ehtisi töitä etsiä. Paitsi jos haluaisinkin tähän perään toisen tenavan. Se tuntuisi ihan järkiratkaisultakin, ikää on ja en haluaisi heti mennä uudelle työnantajalleni kertomaan, että olen raskaana. Tässä kohdin joudunkin sitten pulaan: lasten ikäero saisi olla maksimissaan kaksi vuotta. Jos siis en halua välissä mennä hommaamaan itselleni niitä potkuja. Tuohon ei montaa yrityskertaa mahdu. Entä jos tulisinkin raskaaksi ensi vuoden keväänä. Tämän poliitikkojen hienon päätöksen johdosta minun olisi lähdettävä työnhakuun ennen seuraavaa äitiyslomaa, jo vahvasti raskaana.  Mielestäni yhteiskunnan ja kaikkien työnantajien etu olisi, että tuossa tilanteessa jatkaisin suosiosta hoitovapaata seuraavaan äitiyslomaan asti.

Meidän tilanne on hyvin spesiaali ja ymmärtän hyvin, että juuri tällaisia tilanteita ei mietitä päätöksiä tehtäessä. Ei oikeastaan pidäkään. Näitä erikoistilanteita tulee kuitenkin monenlaisia vastaan tuossa nyt esitellyssä laissa. Ahdingot ovat sivutuote ja mielestäni pitäisi olla hyvin varma päätöksen eduista ennen kuin ottaa sen riskin, että aiheuttaa moisen ahdingon toisille. Ja en ole vakuuttunut niistä eduista. En tasa-arvon osalta. En lapsen edun. En taloudellisen edun…

***

Yritän vielä tähän loppuun summata oman kantani. Kotihoidon kahtiajako ei ole hyvä ajatus mielestäni, koska:

• Se eriarvoistaa perheitä, kun kaikilla sellaisilla ei jatkossa ole mahdollista hoitaa lapsiaan sitä kolmea vuotta kotona, jotka siihen aiemmin ovat pystyneet
• Se rajaa radikaalisti kotihoidontukea nykykäytäntöön nähden: nyt ei oteta kantaa pitääkö sen vapaan isä, äiti vai vaikka mummu.
• Se hankaloittaa pätkätöissä olevien naisten asemaa, joilla ei ole palatessa töitä: pitää palata työnhakuun aiemmin kuin haluaisi.
• Se tekee raskauksien ketjuttamisesta lähes mahdotonta. Ja ketjuttaminen on varsinkin joissain tilanteissa ihan kätevää ja kaikkien osapuolten kannalta hyväksi
• Se lyhentää äitien mahdollisuutta olla kotona (ja myös miesten. Voi mieskin nyt pitää vaikka sen koko hoitovapaa-jakson).
• En usko, että tällä menettelyllä isät ovat sen enempää kotona. Hyödyssä puhutaan ehkä parista prosentista, jos sitäkään.
• En usko, että se vie sukupuolten välistä tasa-arvoa parempaan suuntaan. Ei aidosti. Eikä tähän mielestäni aidosti  oikeastaan tähdätäkään.
• Kotonahoitojakso lyhenee, lapset menevät nuorempana hoitoon.
• Ylipäätään pitäisi ensisijaisesti keskittyä työnantajalle raskaudesta ja lapsesta koituvien rasitteiden jakamiseen tasan kaikkien työnantajien kesken. Ei siihen, että saataisiin muutama isä kotiin pidemmäksi aikaa (vaikka sekin hyvää tekee tasa-arvolle kunhan tämä saavutetaan oikeanlaisten keinojen avulla).
• On jo mietittynä muita malleja, jotka veisivät tasa-arvoa pidemmälle. Esimerkiksi 6+6+6-malli.

Mielestäni kotihoidontuen pakotetulla tasajaolla ei tasa-arvoa viedä eteenpäin. Itse lähtisin näin ensi alkuun hakemaan ratkaisuja, jotka eivät merkittävästi huononna nykytilannetta. Jotka tasaisivat työnantajien taakkaa. Ja tällä välinhän jokainen tasa-arvotietoinen äiti voi kannustaa sitä isää käyttämään osan hoitovapaasti. Ihan ilman poliittisia pakkokeinojakin.

Ugh, olen puhunut (vaikka moni asia saattoikin jäädä sanomatta tai sanotuksi epäselvästi. Mutta joskushan tämä oli julkaistavakin).

 

Edit seuraavsna aamuna: ei tuolla lakiesityksellä näemmä edes varsinaisesti pyritä siihen, että miehet jäis kotiin, veikkauksena on 4 prosenttiyksikön lisäys olettaen ett kaikki miehet sit käyttää koko oman kiintiönsä. Tuossa esitykses suoraan sanottuna halutaan naiset aiemmin töihin ja ajatellaan ett josko se lisäis tasa-arvoa mm palkois. Mutta kun jo lähtöpalkat on niin pahasti vääristyneet, tää  naisten pitkä poissaolo on siinä aika marginaaliongelma (ja veikkaan ett monet naiset hyväksyy tän, koska on ollut oma arvovalinta olla pitkään lasten kans). Ja ehdotukses suoraa arvioidaan, ett miesten määrään nähden liki tuplaten on sellaisia naisia jotka sit kuitenki jää kotiin, nyt täysin ilmaseksi.