Turhaa testailua

Tulin sitten eilen tuhlanneeksi yhden raskaustesti. No, eipä ne maksaneet kuin alle euron kipale, sallittakoon siis tämä tuhlailevaisuus tällä kertaa. En oikein missään vaiheessa kovin selkeästi ollut bongannut ovulaatiota, mutta kun kiertopäiviäkin oli jo 31 ja ihan pikkuriikkisen olin kuvitellut rintojen aristusta ja jatkuvaa yökkis-oloakin on ollut pian pari viikkoa (ei, en aatellut että yökkis-olo olisi johtunut raskaudesta, vaan kun tuota on ennenkin ollut ”sopivaan aikaan” niin nohevana tyttönä päättelin, että jospa tämä liittyisi oirekuvastoon ovulaation ja menkkojen välissä olevaan hormonitoimintaan liittyen). Niin ja tekosyynä testailulle oli myös se, että uskaltaisipa sitten juoda viiniä vkloppuna sen negan jälkeen (siinä sinulle positiivista ajattelua kerrakseen). Ja kun Puuttuvan palasen pinkladykin plussasi ja meillä on ollut niin samat kierrot lähiaikoina niin jospa minäkin (talk about epärationaalinen ajatteluketju 😀 ).

Noh, nega tosiaan tuli. Mikä onkin ihan luonnikasta, kun juur NYT on sellainen olotila, että se ovulaatio on ihan-just-NYT. Äääh, missä se mies on kun sitä tarvittaisiin? Noh, töissähän se. Ja kaippa se sieltä joskus kotiinkin tulee (koskakoskakoskakoskakoskakoskakoska?). Ja voi pojat, nyt ei kyllä ihan ekana motiivina ole mielessä mikään lets make babies (tai siis on kyllä, se toiminta, ei se tulos). Ja hitsin himppu, mies lähtee huomenna reissuun pariksi päivää. No, talletus tehtiin eilen, tullaan VARMASTI tekemään tänään ja jos sitten vielä huomennakin, niin eiköhän tämä EHKÄ-ovulaatio tule hyödynnettyä tavoitemielessä ihan hyvin, mutta muu hyödyntäminen tuosta kyllä voi vähän kärsiä. 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Seksi

Eroon pillereistä!

Vajaat 4kk sitten lopetin epillereiden popsimisen ja eilen lopetin vielä yhden jäljelle jääneen lääkityksen napsimisen. Olen syönyt about kymmenen vuoden ajan pieninä annoksina sellaista ainetta kuin Triptyl, tarkemmin sanottuna olen ottanut tuota 25mg iltaisin. Tuota käytetään mm. masennuslääkkeenä, mutta minulla se on ollut jonkinsortin kroonisen kivun lievittäjänä. Kävin samaan kipuun liittyen leikkauksessa ja tuo lääkitys aloitettiin heti leikkauksen jälkeen. En missään vaiheessa oikein päässyt kärryille auttaako se varsinaisesti mitään. Oireet hävisivät/vähenivät radikaalisti parissa viikossa, mutta en ole tiennyt, johtuiko se leikkauksesta, noista pillereistä vai leikkauksen jälkeen tekemistäni ruokavaliomuutoksista. Nyt oli siis viimein aika tehdä jotain.

Tuon lääkkeen ei pitäisi aiheuttaa vaaraa mahdolliselle tulevalle sikiölle, sen ei siis pitäisi aiheuttaa mitään sikiövaurioita tms. Sen syömistä ei kuitenkaan suositella raskauden loppuvaiheessa. Veikkaisin, että tämä johtuu sitä, että tuosta lääkkeestä tulee jossain määrin riippuvaiseksi. Itselleni satunnainen lääkkeen poisjääminen muutamaksi yöksi on aiheuttanut aikamoista unettomuutta. Ja ei, en halua aiheuttaa tulevalle pienelle unettomutta (enkä halua itse olla syy siihen, että pieni tekee meidät molemmat – pienen ja minut – hulluiksi ensimmäisten viikkojen aikana).

Eli siis jo keväällä kyselin lääkäriltä ohjeita tuon lääkkeen poisjättämiseen ja reseptin miedommille pillereille. Ja sopivan hetken tullen loppukesälomasta tiputin ensin kuukaudeksi annokseksi 20mg, sen jälkeen kuukaudeksi 10mg ja nyt siis tällä viikolla pillerit jäivät kokonaan pois. Jokaisen annostustiputuksen yhteydessä viikon verran on unen kanssa ollut ongelmia, jotka ovat sitten sen jälkeen hiljalleen tasaantuneet. Ja nyt alkaa jo kovasti jännittää, että mitäs nyt tapahtuu. Miten pahat uniongelmat nyt tulee kun lääke lähti kokonaan pois (jo ihan pysyvämminkin, tuo lääke kun edistää nukkumista, jonka kanssa minulla nuoruudessa oli jonkin verran ongelmia)? Pärjäänkö alkuperäisen ongelmani kanssa kokonaan ilman lääkkeitä? Tuleeko mielenkin puolelle vaikuttavan lääkkeen poisjättämisestä jotain muita lieveilmiöitä? Iiiiik… Mut toisaalta: nyt mun ei tarvi enää vetää mitää jatkuvaa lääkitystä nassuun. Aika vapauttavaa :D.

Suhteet Oma elämä Terveys