Kolmas kerta

Asunnonvaihtosaagan osa 8, jossa punaisen vuoren kiinteistökuningattaresta kuoriutuu ruskean suon ruhtinatar

Ostimme asunnon tämän viikon maanantaina ja muutamme lauantaina. Pääsy tähän pisteeseen on ollut samaan aikaan sekä pitkä (sarjan osat 1, 2, 3, 4, 5, 6, ja 7 voi lukea oheisten linkkien takaa) että toisaalta lyhyt –alkoihan koko prosessi kunnolla vasta toukokuun lopussa, kun saimme putkiremontin päivitetyn kustannusarvion. Nyt ollaan loppusuoralla, mutta voin kertoa että väsyttää. Käänteitähän tästä stoorista ei ole puuttunut, ja vielä on kesää jäljellä. Lyhyenä kertauksena todettakoon, että myimme asunnon ja kauppa lunastettiin, yritimme ostaa asunnon mutta turhauduimme, kun tarjouskauppa kesti yli kuukauden ja lopulta ostimme toisen asunnon, mutta sekin kauppa lunastettiin. Heinäkuun lopussa tiesimme vain, että meidän on muutettava elokuun puoliväliin mennessä pois Punavuoresta.

Olin heinäkuun loppupuolella viikon mökillä treenaamassa ja onnistuin varsinkin alkuviikosta sulkemaan koko surkean asunnonvaihtosaagan pois mielestä. Murehtimisen sijaan poimin marjoja, leikin kummitytön kanssa ja treenasin. Loppuviikosta mies tuli mökille, ja huomasimme että Ruskeasuolta oli tullut myyntiin kiinnostava asunto samalta kadulta, kuin aiemmin harkinnan kohteena ollut tarjouskauppakohde. Tässä asunnossa oli kaikki kunnossa: putki –ja julkisivuremontit tehty, ylin kerros, parveke, järkevä pohjaratkaisu ja siisti kunto. Soitimme välittömästi välittäjälle, joka kertoi hiukan lisää asunnon kunnosta ja käynnissä olevan parvekeremontin kustannuksista. Olimme melkein valmiit ostamaan asunnon pelkkien kuvien perusteella, mutta onneksi siihen ei ollut tarvetta, koska ehdimme mökiltä ensinäyttöön eikä välittäjä kuulemma vapaapäivänsä takia ehtisi ennen ensinäyttöä esitellä asuntoa kenellekään. Näyttö vahvisti kuvien yleisvaikutelman, joskin pientä pintaremonttia kohde vaatisi. Oli todella kuumottavaa katsella muita näytössä pyöriviä ihmisiä, kun itse oli jo valmis tekemään tarjouksen. Menkää heti pois meidän kodista! Emme kuitenkaan syyllistyneet eräille lunastajille tyypilliseen kosteusvauriopelotteluun, vaan onnistuimme jännityksestä huolimatta käyttäytymään ihmisiksi. Kun suurin osa ostajakandidaateista oli lähtenyt, teimme ostotarjouksen. Oli sunnuntai, ja kello oli 18.03.

Lunastustilaisuus Meilahden asunnosta oli maanantai-iltapäivänä kello 15, ja saimme viimeiseen asti jännittää, lunastaisiko yhtiön osakas lopulta asunnon vai ei. Koko tämä saaga sai minut niin pyörälle päästäni, että en ollut enää varma olisinko ollut iloinen vai pettynyt jos lunastaja olisi vetäytynyt lunastusaikeistaan. Lunastus meni kuitenkin läpi, jonka jälkeen saimme takaisin loput maksamastamme kauppasummasta ja pienellä viipeellä myös etukäteen maksamamme varainsiirtoveron, jonka välitysliike oli jemmannut tililleen. Välittäjäkaupassa varainsiirtovero kuuluu maksaa kaupantekotilaisuudessa, mutta tuntuu kyllä aika kohtuuttomalta, että tällaisissa kohteissa joissa on lunastuspykälä, summa maksetaan alkukaupan yhteydessä, vaikka on mahdollista, että kauppa lunastetaan. Jos sitten käy kuten meidän tapauksessamme, että lunastus toteutuu, välitysliike saa seisottaa varainsiirtoverosummaa omalla tilillään helposti yli kuukauden maksamatta tuosta ajasta summalle mitään korkoa. Meille luvattiin, että saamme viivytyksettä varainsiirtoverosumman takaisin lunastustilaisuuden jälkeen, mutta kun sitä ei neljäntenäkään pankkipäivänä näkynyt tilillä, oli pakko soittaa perään. Kuulemma maksun suhteen oli tapahtunut jokin kommunikaatiofiba, ja puhelun jälkeen raha löytyi sille kuuluvalta tililtä noin viiden minuutin viipeellä.

Emme lunastuksen takia pystyneet tekemään sunnuntain näytössä vielä kirjallista tarjousta kolmannesta asunnosta, vaan vain ehdollisen tarjouksen, jonka vaihdoimme maanantaina iltapäivällä kirjalliseksi tarjoukseksi. Tarjous meni läpi, ja sovimme kaupantekopäiväksi Meilahden kauppaa varten varmuuden vuoksi varatun kaupantekoajan, joka osui tästä puhelusta viikon päähän. Soitin pankkiin, jonotin 45 minuuttia erilaisilla palvelulinjoilla ja lopulta kaksi eri henkilöä vakuutti minulle, että lainan vakuus ehditään hyvin siirtää Meilahden asunnosta Ruskeasuon kohteeseen. Olin jo tottunut siihen, että varsinaisia asioita hoitavaa henkilökuntaa vartioi apuhenkilökunnan muuri, joka ei tee muuta kuin siirtää asiakkaan seuraavaan jonoon. Lopulta olin kuitenkin tyytyväinen, kun asia selvisi toivotulla tavalla.

makkari_rusa_blogiin.jpg

Vai selvisikö? Eipä tietenkään! Kaupantekotilaisuus pidettiin kyllä tämän viikon maanantaina, mutta sellaisissa alkutunnelmissa, että olisin halunnut kuristaa pankkivirkailijan. Pankkivirkailija sai veret seisahtumaan toteamalla lainapapereiden allekirjoitushetkellä, että hänen papereissaan on edelleen Meilahden asunnon tiedot eli kahden eri virkailijan lupauksista huolimatta joku mokasi, niin että kauppaa hoitava virkailija joutui selvittelemään tilannetta kaupantekotilaisuuden aikana. Joko vakuuden vaihtamisessa kesti, tai koneet olivat oikeasti rikki kuten meille kerrottiin, mutta joka tapauksessa lopputuloksena myyjäpuoli joutui odottamaan aulassa 40 minuuttia sovittua pidempään. Itse kiehuin kiukusta, koska myyjille tietysti tilanne saattoi vaikuttaa siltä, että meidän raha-asioissamme oli vielä tässä vaiheessa jotain selvitettävää tai olimme muuten valmistelleet tilaisuuden huonosti –mikä ei pitänyt paikkaansa (tai siis ilmeisesti ei kannata uskoa, jos pankkivirkailija sanoo hoitavansa asian, vaan soitella varmuuden vuoksi perään vielä päivä ennen kaupantekotilaisuutta tms.). Hävetti. Kävin välillä aulassa kertomassa myyjälle väliaikatietoja, ja mies teki toisen aularundin kun virkailijalla vain kesti ja kesti. Lopulta saimme paperit kuntoon ja avaimet asuntoon. Ja elämäni pisimmät minuutit olivat ohi.

Nyt on siis niin, että muutamme yhtiöön, jonka nimi on varsin osuvasti Kolmas kerta –onhan ostamamme asunto kolmas, jota yritimme tämän saagan aikana ostaa. Onnistuneiden kauppojen johdosta Punavuoren kiinteistökuningattarena tunnettu sivupersoonani on tehnyt tilaa remontointiin, muuttoon ja sisustamiseen erikoistuneelle Ruskeasuon rempparuhtinattarelle. Näiden viimeisten piinaviikkojen yliajamana en voi mitään sille, että tuo ”ruskean suon ruhtinatar” aiheuttaa minulle elävän mielikuvan, jossa ruhtinatar lilluu jossain lantalaarissa. Olen pyytänyt runoratsulta parempia konnotaatioita Ruskeasuohon liittyen, mutta niitä ei ole pyynnöistäni huolimatta annettu. Konnotaatioita ei ole juuri ollut aikaa miettiäkään, koska rempparuhtinatar on tekijänaisia. Kun kaupat oli taputeltu maanantaina iltapäivällä, piipahdin työpaikan ja kodin kautta ja olin jo klo 18 asunnossa tekemässä remonttisuunnitelmaa remonttimiehen kanssa. Tiistaina remontti oli jo hyvää vauhtia käynnissä, ja asunnon toisessa päässä näytti tältä.

img_1890.jpeg

”Jännä” nähdä, missä kunnossa sitä on lauantaina, kun muuton pitäisi olla pääpiirteissään ohi. Tässähän sitä töiden, rempan ja pakkaamisen ohella pitää nimittäin treenata ensi viikon sunnuntaina järjestettävälle Kööpenhaminan ironmanille. Tiistaina esimerkiksi olimme uudessa asunnossa purkamassa edellisen asukkaan sinne jättämiä huonekaluja noin neljä tuntia työpäivän päälle, ja heti kotiin päästyäni laitoin lenkkarit jalkaan ja kävin juoksemassa yli puolentoista tunnin lenkin. Väsymys, muistettavien asioiden määrä, ajoittainen lievä epätoivo koko muuttoprojektin takia ja toisaalta äärimmäinen ilo sellaisista harvinaisista hetkistä, jolloin joku ostopalvelun tarjoaja todella tekee sen mitä on luvannutkin, kääntää ja vääntää minua sellaiselle mutkalle, että teflonpinta rapisee ja rakoilee. Olen normaalista poiketen välillä hyperkiitollinen, jos käy ilmi ettei minun tarvitsekaan tehdä ihan kaikkea itse, tai todella ärtynyt ja kiukkuinen (erityisesti miehelleni) kun tekemistä on liikaa ja haluaisin vaan mennä nukkumaan, mutta en voi.

Kommentit (7)
  1. Tätä saagaa on ollut mielenkiintoista seurata, oon saanu perspektiiviä omaan (lopulta selkeästi todella sujuvasti menneeseen) asuntokauppaan. Mutta hitto että on kyllä stressaavaa ostaa asunto, varsinkin kun dedis alkaa häämöttää eikä mitään ole tiedossa! Onneks olkoon uudesta kodista! 🙂

    Ja hei, jos saa udella niin mikä sun kilpanumero on ironmanilla? Asun Köpiksessä ja oon tulossa sunnuntaina katsomaan kisaa, voisin kannustaa (Go kiinteistökuningatar!) jos satun bongaamaan sut raitilta 🙂

    1. Kiva kuulla että asuntokauppa voi sujua myös helposti :). Jotenkin mutulla vaikuttaisi, että ostaminen on tällä hetkellä selvästi vaikeampaa kuin myyminen. Tsemppiä ostoprojektiin! 

      Kisanumerolla 2261 voi bongata, ja jos seuran kisavaatteet ehtivät niin TriathlonSuomen tummansinisestä kisa-asusta. Täytyy vielä laittaa tähän disclaimer, että täpärille täytyy lähteä nöyrin mielin ja edetä laji kerrallaan. Ts. aina on olemassa se mahis että joutuu keskeyttämään. Tää muuttorääkki ei nyt varsinaisesti edesauta mun Köpikseen valmistautumista kun en ehdi yhtään levätä, mutta viime kesä ei ollut juuri tätä helpompi ja pääsin silti maaliin, joten toivoa toki on :).  

  2. Ihana kuulla, että saaga sai onnellisen lopun! Jos työpaikkani olisi jossain muualla kuin Etelä-Helsingissä, haluaisin ehdottomasti asua Ruskeasuolla ja hilpaista aina polkujuoksemaan Keskuspuistoon omalta pihaltani. Ja upea ikkuna makkarissa!

    1. Kiitos kivasta kommentista! Onneksi Keskuspuistoon pääsee myös muualta suhteellisen helposti. Oma työpaikkani muutti viime vuoden lopulla Skattalta Töölöön, joten työmatka on Rusaltakin varsin kohtuullinen. Meinaan pyöräillä töihin joka päivä ympäri vuoden ihan niin kuin tähänkin asti Punavuoresta. Keskuspuisto on ihana! Ja itse asiassa uimaan 50m altaaseen on nyt lyhyempi matka kuin Punavuoresta. Poljin eilen Stadikalle seitsemässä minuutissa Rusalta, ja Märskykin on melkein puiston toisella puolella. Punavuoresta Märskyyn polkee tolla mun mummopyörällä sellaiset 25min suuntaansa. Voi siis hyvinkin olla, että kokonaisrehaamiseen menevä aika pysyy samana kuin aiemminkin tai jopa lyhenee, vaikka työmatkaan tulikin pari kilsaa lisää suuntaansa. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *