Kuusi syytä kurjaan oloon

Maailmantuskaa osa 2. Listasin Yuval Noah Hararin hengessä omat top 6 ahdistuksen aihetta juuri nyt (ja suosittelen lukemaan myös Hararin kirjat, joiden yksi keskeinen viesti on, ettei koskaan kannata aliarvioida ihmisten typeryyttä.)

Markkinointiviestinnässä korostetaan, ettei ihmisten toimintaa motivoi, jos asioista puhutaan negatiiviseen sävyyn tai vielä pahempaa, esitetään jokin asia niin, että joku saattaa kokea piston sydämessään ja syyllistyä. Erilaisista asioista herneet nenään vetävä porukka on luonut mielensäpahoittajien somekulttuurin, jossa mitään ei saa enää sanoa kirjoittamatta alkuun sarjaa disclaimereita siitä, että kirjoittaja ymmärtää asiat x, y ja z ja kirjoitettu teksti on vain hänen näkemyksensä asiaan, jota voi toki lähestyä jostain toisenlaisestakin kulmasta (tämän nyt pitäisi minusta olla ei-tieteellisten tekstien kohdalla itsestään selvää ilman että tarvitsee erikseen mainita). Ihan jo se, että kertoo omasta elämästään ottamatta mitenkään kantaa muiden valintoihin, voi olla joillekin liikaa. Miten tällaisessa ajassa sitten voi kirjoittaa sellaisista vaikeista asioista, joista pitäisikin syyllistyä? Entä jos ei voi vaan hymistellä menemään ja laittaa muiden tunteita etusijalle, koska on ehkä tarvettakin ravistella ihmisiä?

En todellakaan tiedä. Ajattelin nyt vaan kirjoittaa jatkoa eiliseen maailmantuskapostaukseen, ja kertoa miksi tuntuu siltä, että rakkaan boltsimme suunta tuntuu juuri tällä hetkellä aika ikävältä. Toivoisin voivani sanoa, että lajittelemalla jätteet, syömällä kasvisruokaa ja kuluttamalla vähemmän ilmastonmuutos torjutaan ja maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Se olisi kuitenkin älyllisesti epärehellistä. Ei valitettavasti riitä, että muutama Lilyn lukija Suomessa toimii näin aina silloin kun muistaa ja jaksaa. Tähän projektiin tarvittaisiin mukaan kaikki muutkin suomalaiset ja maailman ihmiset, ja vaikka positiivisia trendejä on –esimerkiksi tietoisuus muovien haitallisuudesta merissä on todennäköisesti lisääntynyt huimasti viime kuukausina ihan globaalillakin tasolla, kun asiasta on uutisoitu paljon, koko ilmastovyyhdin tainnuttamiseksi tarvitaan paljon enemmän. Valitettavasti ilmastonmuutos ei edes ole ainut iso ilmiö, joka voi tehdä tulevaisuudesta epämiellyttävän. Tässä top 6 ahdistuksen aihetta tällä hetkellä. Erityisen ikäväksi tilanteen tekee se, että moni ongelmista on jossain määrin sidoksissa toisiin ongelmiin eli kaikkia ei voi eristää ja ratkaista muista irrallaan.

Ilmastonmuutos voi nostaa keskilämpötilaa siten, että sadot pienenevät ja elinolosuhteet käyvät monin paikoin liian hankalaksi. Tämä puolestaan voi johtaa kansainvaelluksiin. Ylkkäri kirjoitti tästä teemasta juuri erinomaisen, mutta aika kylmäävän tekstin: tulevaisuus on jo tietyssä mielessä tuhottu koska ilmastonmuutosta ei voi enää estää, ainoastaan hidastaa. (Ja toki se hidastaminenkin kannattaa, mutta on ihan rehellistä tunnustaa, että paljon menetetään joka tapauksessa eikä kaikkia seurauksia voi edes arvioida etukäteen.)

Väestönkasvu ja ilmastonmuutos yhdessä ovat aika haastava kombo. Vaikka YK:n ennusteiden mukaan maailman väkimäärä tasoittuu vuoden 2100 tienoilla ja jopa monissa köyhimmissä maissa lapsia syntyy tälläkin hetkellä keskimäärin vain kaksi perhettä kohti, maailman väkiluku kasvaa vielä seuraavat 80 vuotta koska lisääntymisiässä olevat ikäluokat ovat suuria väkirikkaissa maissa kuten Nigeriassa. Tämä seitsemästä miljardista jonnekin 13-14 miljardin tienoille lisääntyvä väkimäärä joutuu selviämään ilmastonmuutoksen muokkaamassa maailmassa. Varsin todennäköisesti tämä lisää maiden sisäisiä mutta myös kansainvälisiä konflikteja.

Vanhempani sukupolvi tottui vakituisiin työsuhteisiin ja nousevaan tulokehitykseen. Omani seikkailee keskellä työelämän murrosta, jossa osa suorittavista töistä häviää kokonaan automatisaation myötä. Tilalle tulee uusia tehtäviä, mutta pätkätyöt ja työttömyysjaksot ovat nuoremmille suomalaisille silti keskimäärin tutumpia kuin vanhemmille ikäluokille. Ilman töitä jäänyt porukka syrjäytyy helposti, ja laskeva tulotaso herättää katkeruutta, mikä puolestaan ruokkii nationalismia, populismia ja kaikenlaisia monimutkaisiin kysymyksiin helppoja ratkaisuja tarjoavia ”me vastaan muut” –henkisiä liikkeitä. Toistaiseksi ihmiskunnalla ei taida olla järkeviä ratkaisuja siihen, kuinka varallisuutta tasataan ja autetaan ihmisiä kokemaan elämänsä merkitykselliseksi työn jälkeisellä aikakaudella. Ainakin Suomessa työ tuntuu määrittävän todella monen identiteettiä. Eriarvoistumisella on kumuloituvasti ikäviä seurauksia: Ylipainon, huumeriippuvuuksien ja mielenterveyden häiriöiden vuoksi monissa korkean tulotason maissa eliniänodote on kääntynyt alamäkeen ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin.

Tällaisessa tilanteessa valtaan pääsee populistipoliitikkoja, joita eivät mitkään ilmastonmuutosten hillitsemiset tai muut globaalisti tärkeät asiat kiinnosta. Esimerkiksi Trumpin valinnan jälkeen Yhdysvallat on eronnut Pariisin ilmastosopimuksesta (joskin ero astuu voimaan vasta vuoden 2019 loppupuolella), vesittänyt Iranin kanssa tehdyn ydinsopimuksen, eronnut YK:n ihmisoikeusneuvostosta ja aiheuttanut useita läheltäpititilanteita Pohjois-Korea-politiikassaan. Ja vielä on pressakautta jäljellä. Ihmiskunta, valitettavasti vuosi 2016 oli aikamoinen rosvosektori. Kansainvälinen yhteistyö on siis kriisissä muuallakin kuin ilmastopolitiikassa (eikä toki pelkästään Trumpin tai Yhdysvaltojen takia). Valitettavasti myös sellaisissa asiakysymyksissä, kuten ydinaseiden leviämisen kansainvälisessä sääntelyssä mennään vahvasti takapakkia tällä hetkellä ja vesitetään sellaisia periaatteita, jotka ovat olleet ihmiskunnalle tärkeitä viimeisinä vuosikymmeninä. Minulla olisi huomattavasti parempi olo isoista ongelmista, jos kansainvälisen yhteistyön tila olisi nykyistä parempi ja asioita yritettäisiin todella muuttaa yhdessä.

Vaikka ihminen varmasti kykenee muokkaamaan ruokavaliotaan kestävämpään suuntaan (ja lopulta kaiken maailman jussiniinistöt jäävät paitsioon), liikkumaan uusilla tavoilla käyttämättä liikkumiseen fossiilisia polttoaineita ja kuluttamaan kestävämmin, en tiedä kykeneekö ihmiskunta tähän riittävän nopeasti. Markkinatalouteen ei tässä kohtaa voi valitettavasti luottaa, vaan tarvittaisiin lisää kieltoja ja sääntelyä. Vanhalla vallalla (öljyteollisuus, autoteollisuus yms.) on kuitenkin mittava lobbauskoneisto joka paikassa, eikä ilmastotavoitteiden saavuttaminen saa heidän ajattelussaan mennä myynnin edistämisen edelle. Kun saastuttava teollisuus maksaa aika monen vaalibudjetin ja lobbaa toki myös toimittajia ja muita, jotka voivat jollain tavalla vaikuttaa asioihin, taistelu ilmastonmuutoksen etenemistä vastaan sakkaa.

Tuntuu käsittämättömältä, että vaikka tietoa tuntuu olevan enemmän kuin koskaan ja vapaammin saatavissa, ymmärrys asioista ei kasva samassa suhteessa. Loppujen lopuksi ongelmavyyhdin ytimessä taitaa olla ihmisen psykologia ja ajattelun rakentuminen: ihminen on liian taitava sulkemaan pois arjestaan ja ajattelustaan sellaiset asiat, joita ei ole mukava ajatella. Jos nimittäin pitää odottaa niin kauan, että ilmastonmuutos näkyy joka päivä konkreettisesti kaikkien ihmisten arjessa (siis vielä enemmän, kuin vaikka viime kesänä), voi oikeasti olla liian myöhäistä tehdä mitään.  Näin ollen voisi olla kaikille varsin tervehdyttävää, jos tästä jatkuvasta mielensäpahoittamisesta päästäisiin eroon ja luotaisiin sellainen keskustelukulttuuri, jossa vaikeista ja monimutkaisistakin asioista uskalletaan puhua.

Ei tietenkään ole mikään itseisarvo rypeä maailmantuskassa, ja jotta tästä tekstistä ei jäisi liian kurja fiilis, otetaan loppuun hengennostatuksena yksi positiivinen esimerkki. Viime viikolla alkoi suurprojekti, jossa kerätään talteen meriin päätynyttä muovia. Toivotan hankkeelle onnea ja menestystä!

Kommentit (1)
  1. Murheen alho, ympäristöahdistus ja maailmantuska! Samassa montussa tosiaan ollaan!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *