Miksi perheellinen tarvitsee lapsivapaata?

Kun kirjoitin, että olemme palkanneet lastenhoitajan hakemaan lapset kerran viikossa päiväkodista ja viettämään heidän kanssaan illan, odotin klassista: ”Miksi niitä lapsia tehdään, jos niiden kanssa ei halua olla?”-kysymystä.

Sitä ei tullut aivan niillä sanoilla, mutta lukijani kyllä ihmetteli, miksi perheellinen tarvitsee kerran viikossa ”lapsivapaata”. Jos tämä vetää jonkun muunkin ”sanattomaksi” ja ”wtf”, on parasta vastata kysymykseen erillisen postauksen muodossa.

Se, että joku muu hoitaa toisinaan lapsiamme, tekee kaikille hyvää, sitä en voi kieltää.

Arkipäivät ovat helposti jatkuvaa kiirettä kodin, päiväkodin ja työpaikan välillä, ja aina tuntee olevansa jostain myöhässä.

Illat lasten kanssa ovat melko intensiivisiä ja ruokailut ja nukkumaanmenot pahimmillaan hermoja raastavia suorituksia, joihin liittyy eri asteista kiukuttelua, tahtokohtauksia, ympäriinsä juoksentelua ja yleistä tottelemattomuutta. Periaatteessa keskenään kivasti leikkivät sisarukset saavat ajoittain aikaan myös hillitöntä draamaa ja monenlaisista nahistelua, ja pienempi saattaa käytännössä kirkua koko illan.

Kun lapset on saatu nukkumaan ja hengähdetty hetkinen, on noin tunti tai puolitoista aikaa tehdä ns. omia hommia. Jos osa töistä on jäänyt tekemättä, niitä jatketaan vielä illalla. Nukkumaan tulee helposti mentyä liian myöhään ja aamulla on kuitenkin herättävä aikaisin, ja sama kierros alkaa uudelleen.


Miksi siis perheellinen tarvitsee lapsivapaata? Siksi, että pysyy järjissään myös silloin, kun lapset ovat siinä iässä, että he tekevät kaikkensa viedäkseen sen.

Tämä on varmasti vain yksi vaihe, joka liittyy 2-vuotiaan kuopuksen kehitykseen, mutta on se silti joinain päivinä ja kokonaisina viikkoina aivan prkleen väsyttävää.

Perheellinen ihminen on muutakin kuin vain isä tai äiti. Jos työelämä ja muut velvoitteet – olivat ne sitten lähtökohtaisesti kuinka kivoja tahansa – täyttävät kalenterin ja nostavat stressitasot jo muutenkin korkealle, arjen pyörittäminen täysin ilman ulkopuolista apua voi alkaa tuntua raskaalta. 

Vaikka korostin edellisessä jutussani treffi-iltoja, on taustalla myös se, että erityisesti vaimoni kaipaa sitä, että yhtenä päivänä viikossa ei olisi kiire pois töistä ja voi tehdä tarvittaessa vaikka 10-tuntisen työpäivän, jolloin töitä ei tarvitse jatkaa illalla.

Mutta kyse ei ole kuitenkaan pelkästä lapsivapaasta, vaan myös siitä, että kaiken keskellä puoliso unohtuu helposti. Jos vuorokaudessa on se yksi tunti aikaa tehdä aikuisten asioita suurin piirtein rauhassa, usein tulee tehtyä sitä, mikä on pakollista ja akuuttia, ja parisuhteen hoito unohtuu. En ihmettele, että pienten lasten vanhemmat eroavat helposti. 

Emme halua olla yksi niistä pareista emmekä myöskään yksi niistä, joka unohtaa toisensa ja huomaa lasten muutettua pois kotoa, että on kasvanut erilleen, kun ei tullut tehtyä mitään yhdessä. Meillä on takanamme yhteistä elämää 21 vuotta, ja toivon että jäljellä on vähintään tuplasti sen verran. 

Kahdenkeskisen ajan lisäksi on hauskaa nähdä toisinaan myös omia ystäviä ihan aikuisten kesken. Ilman jatkuvia keskeytyksiä ja pakkoa lähteä iltahommiin seitsemän jälkeen.

Tai sitten voidaan ihan vaan hoitaa yhdessä joitain asioita, joissa tarvitaan molempia aikuisia. Joudumme tänään käymään rautakaupassa molempien lasten kanssa, ja kuulen, jo miten toinen narisee siitä, miten siellä on tylsää, ja toinen rimpuilee irti rattaiden vöistä ja karkaa hyllyjen väliin.

Kaiken tämän päälle on myös kaikki muut mahdolliset menot ja niiden käytännön puoli. Sekä minulla että vaimollani on omat viikottaiset harrastuksemme, joista emme tingi, ja kalentereihimme ilmestyy usein myös muita iltamenoja: kulttuuria, illallisia, työpaikan tapahtumia, esiintymisiä jne. Toisinaan ne ovat päällekkäin, ja lapset tarvitsevat silloin hoitajan. Meillä ei ole käytössä isovanhempia, jotka voisi hälyttää paikalle akuutin tarpeen tullen. Keväällä meillä oli käytännössä tarve lastenhoitajalle lähes viikoittain, ja hoitajan saaminen paikalle vaati viestittelyä useamman hoitajan kanssa ennen kuin jollekin tutulle sopi. Ja aina ei sopinut.

On yksinkertaisesti käytännöllisempää, että sama hoitaja on varannut joka viikko saman illan, jolloin itsekin tiedämme, että kaikki ylimääräiset menot kannattaa sopia sille illalle. Tai jos etukäteen on tiedossa, että jokin ooppera tai firman bileet on jollain viikolla toisena iltana, hoitajan kanssa sovitaan, että hän tuleekin silloin, jos se vain sopii hänelle.

Kun tukiverkkoja ei ole, hoidamme lapsemme itse joka ikinen päivä. Se, että olemme nyt poissa kotoa yhtenä päivänä viikossa 3 – 4 tuntia, ei ole oikeasti yhtään keneltäkään pois. Päin vastoin: vanhemmat rentoutuvat, ja lapsetkin odottavat kovasti hoitajaa, joka tekee heidän kanssa erilaisia kivoja asioita kuin vanhemmat. On myös kivaa, että lapsilla on elämässään joku muukin aikuinen, jota he näkevät säännöllisesti.

Vielä ajatusleikki: jos olisinkin kertonut, että isovanhemmat hakevat lapset kerran viikossa päiväkodista ja ovat heidän kanssaan illan, olisinkohan saanut samaa ihmettelyä? Se ei valitettavasti ole kuitenkaan mahdollista.

Vanhemmuus ei ole kilpailu, jossa pisteitä saa eniten se, joka sinnittelee pisimpään ilman apua eikä romahda. Joku ei ehkä koskaan tunne tarvitsevansa aikaa itselleen tai ollakseen kahden kesken puolisonsa kanssa, mutta toiset haluavat hieman enemmän omaa aikaa palautuakseen. Me myönsimme itsellemme, että juuri me tarvitsemme tätä apua juuri nyt.

Jos siis alkuperäinen kysymys oli, miksi perheellinen tarvitsee kerran viikossa ”lapsivapaata”, minä kysyn, miksi ei, kun siihen on kerran mahdollisuus?