Remppakuulumisia

Asunnonvaihtosaagan osa 10, jossa remontti on jo melkein valmis.

Muutimme elokuun puolivälissä Rusalle, ja samana päivänä kun teimme kaupat ja saimme avaimet käteen, remonttimies aloitti hommat. Onneksi asunto oli muuttovaiheessa aika hyvässä kunnossa. Taloyhtiössä on tehty sekä julkisivu- että putkiremontti, ja kylpyhuone ja vessa uusittiin pääpiirteissään putkirempan yhteydessä kuusi vuotta sitten. Keittiö ei ole täysin toivomustemme mukainen, mutta ihan perussiisti ja päätimme ettemme nyt heti tee sille mitään.


Keittiön vieressä on ruokailutila, joka koki muodonmuutoksen. Edellisillä asukkailla oli keittiön vastaisella päätyseinällä iso kaappi, jonka takaa seinästä löytyi suurehko halkeama. Se paikattiin ja seinät maalattiin valkoisiksi. Asunnossa oli kolmessa huoneessa alkuperäinen parketti, joka oli hiottu kerran. Koska pinnassa oli kulumaa, parketti hiottiin ja lakattiin uudestaan. Ruokailutilan kohdalla kävi ilmi, ettei parketin hiominen onnistu, koska lattia oli vino ja parketti oli kiinnitetty huonolla liimalla, joka oli murentunut irti lattiasta. Näin ollen ruokailutilan pohja valettiin uudestaan ja päälle laitettiin uusi parketti. Parketin lakkausvaiheessa pääsimme kuin pääsimmekin nukkumaan kotimme edustalle asuntoautoon, mitä spekuiloin heinäkuussa kun olimme myyneet Punavuoren asunnon, emmekä tienneet vielä mistä uusi koti löytyisi. Onneksi kyse oli vain väliaikaisesta parkettipakolaisuudesta, ei pysyvästä muutosta asuntoautoon. Parketilla ei voinut lakkauksen jälkeen kävellä ollenkaan, ja lakan haju oli melkoinen, joten oli ihan hyvä olla tuossa vaiheessa viikko lomareissulla remppaevakossa.

Alkuperäisen lattian ja uuden parketin välillä on pieni sävyero, koska samaa puulaatua ei enää ole saatavilla. Ero on kuitenkin pieni, ja olen jo ihan tottunut siihen.


Vaikka ruokailutilan remontti on valmis, ja sain toissapäivänä jopa ikkunan pestyä, tila näyttää aika autiolta vielä. Olemme tilanneet kuuden hengen ruokapöydän ja tuolit, mutta niillä on aika pitkä toimistusaika. Lisäksi pitäisi miettiä, haluammeko ruokapöydän alle maton antamaan väriä ja suojaamaan parkettia. Valaisimen varjostin on keltainen, joten matossakin voisi olla keltaista. Materiaalin pitäisi olla sellainen, että matolle pudonneen ruoan saa helposti puhdistettua eli mikään villamatto ei tule kyseeseen. Toistaiseksi mattoasia on vielä ihan auki.


Meillä on sikäli hauska taloyhtiö, että muutaman viikon kuluessa siitä kun saimme avaimet käteen, suunnilleen puolet talon muista asukkaista on ehtinyt käydä asunnossamme. Seinänaapuri kertoi, että äänieristys toisen asuinhuoneemme ja heidän asuntonsa välillä on huono, joten laitoimme ennen seinän maalausta väliin äänieristyksen. Kyseisssä huoneessa on vielä patteri maalaamatta, koska patteri vaatii kuumuutta kestävän maalin, ja maalarin täytyy käydä hankkimassa se erikseen. Muuten alkaa olla valmista. (Äänieristetyn huoneen vihreän seinän sävy on Tikkurilan keto, eli kuva vääristää sävyä jostain syystä aika paljon. Luonnossa vihreä on vaaleampi ja keväisempi.)

Makuuhuone sai uudet värit seiniin, ja pistokkeet uusittiin osin. Verhotankoja emme vielä ole saaneet paikoilleen, joten ne nojailevat toistaiseksi seinään. Puusepän tekemä ”varastosänky” hankittiin Punavuoren asuntoon, jossa neliöistä oli pulaa. Tässä asunnossa on paljon enemmän neliöitä ja kaappitilaa, joten makkariin olisi riittänyt kevyempikin rakennelma. Koska sänky on edelleen hyvässä kunnossa ja toimiva, emme lähteneet vaihtamaan kevytrakenteisempaan versioon tässä vaiheessa.


Olohuoneesta puuttuu vielä nojatuoli, yksi matto ja kasvipöytä. Nyt viidakko on lattialla valtoimenaan. Kirjahylly ja sohva ovat vanhempia hankintoja, samoin verhot. Taloyhtiössä on parhaillaan käynnissä parvekeremontti, joten asunnossa on vielä yksi tila, jonne emme ole vielä edes päässeet.

Ensi verovuoden kotitalousvähennykset saatamme käyttää kylpyhuonekalusteen uusimiseen, koska kaapisto on todennäköisesti 20 vuotta vanha eikä vastaa tarpeitamme. Edellinen asukas ei uusinut sitä putkiremontin yhteydessä, vaikka kaakelit ja suihku menivätkin uusiksi. Huoneiston kaikki ovet pitäisi myös irrottaa saranoiltaan, hioa ja maalata uudestaan. Samoin eteinen pitäisi pintaremontoida, koska asunnossa on jossain vaiheessa asunut joku, joka on naulannut joka hemmetin paikkaan nauloja ja koukkuja. En todellakaan tiedä, mitä ihmettä näissä kaikissa koukuissa on oikein riiputettu, mutta meidän visiossamme eteisessä ei tarvitse olla muuta kuin kaappi ulkovaatteille, mahdollisimman suuri seinäpeili ja tuoli. Toisin sanoen ei tässä ihan vähään aikaan ole hommat kokonaan loppumassa.

Koti Sisustus

Vaatekaappi kännykässä

Mukana vaatevallankumouksessa osa 2. 

Entä jos oma toiminta sotii omia arvoja vastaan ilman, että sitä tulee välttämättä edes ajatelleeksi? Vuonna 2012 tein väitöskirjaa. Oli liikaa töitä ja stressiä, ja palkitsin itseäni ostelemalla uusia vaatteita. (Oikeasti olisin tarvinnut vähän inhimillisemmän aikataulun töissä ja aikaa istua joskus kaverin kanssa kahvilla.) Alkoi vaikuttaa vahvasti siltä, että tarveharkinta vaateostoksilla oli minulle hämärtyvä käsite.

En voinut hyväksyä käytöstäni. Koska olen tutkijaluonne, päätin selvittää kuteideni käyttöasteen. Latasin puhelimeeni Stylebook-sovelluksen, ja aloin systemaattisesti siirtää vaatekaappiani elektroniseen muotoon. Kesti parisen vuotta ennen kun sain projektin loppuun työkiireiden ohessa. Tämän jälkeen alkoi vimmattu tilastointi.

Olen merkinnyt sovellukseen päivittäin kaikki käyttämäni vaatteet suunnilleen vuodesta 2015. Hajanaisia puuttuvia merkintöjä toki on, mutta kokonaiskuva on erittäin hyvin hanskassa. Tilastointia vääristää se, että kaikkien ennen vuotta 2015 hankittujen vaatteiden vuotta 2015 edeltävät käyttökerrat ovat pääosin rekisteröimättä, ja vasta tämän jälkeen hankittujen vaatteiden osalta tilasto alkaa oikeasti alusta. Kyllä tästä silti jo aika hyvän kuvan tilanteesta saa, (ja minulle ehkä jonkin lievän autismin kirjoon viittaavan diagnoosin).

Tiedän, että harva jaksaisi nähdä näin paljoa vaivaa oman kulutuskäyttäytymisensä seuraamiseen. Tässä muutama asia, jonka olen oppinut itsestäni projektin myötä.
1) Omistan edelleen aivan liikaa vaatteita käyttötarpeeseen nähden, ja minulla on kledjuissa kiinni ihan tolkuton määrä rahaa. Valitettavasti en ole yksin. Kuningaskuluttaja teki vuonna 2015 jutun, jossa toimittajat laskivat kaikki omistamansa vaatteet ja kengät, ja määrät pyörivät 300-400 tienoilla.
2) Muisti vääristää. Mielikuvani siitä, paljonko olen jotain vaatetta käyttänyt ei vastaa todellisuutta. Kun tiedän, että tilastointini on lähes aukoton jo useamman vuoden ajalta, voin osoittaa itselleni konkreettisesti, ettei muistiin voi luottaa tässä. Minulla voi olla sellainen olo, että olen käyttänyt jotain vaatetta ”tosi usein”, ja ohjelma saattaa osoittaa, että todellisuus on lähempänä 30 käyttökertaa.
3) Valmiiden asukokonaisuuksien suunnittelu helpotti shoppailuhimoa projektin alussa. Tätä kikkaa suosittelee myös Rinna Saramäki kirjassaan Hyvän mielen vaatekaappi. Kun kokonaisuuksia on mietitty valmiiksi, aamukiireessä pääsee helpommin sen ”täällä ei ole mitään päällepantavaa” –fiiliksen yli ja tulee käyttäneeksi vaatteitaan monipuolisemmin.
4) Minun vaatteistani korkeimmat käyttöasteet ovat ulkovaatteilla, luottoasusteilla ja muutamilla urheiluvaatteilla. Kun tiettyä tarkoitusta varten on vain yksi tai kaksi tuotetta, niitä tulee toki käytettyä suhteessa enemmän. Se mikä tässä hämmästyttää on, etten näiden tiettyjen vaatteiden osalta koe käyttäneeni tiettyjä ulkovaatteita/urheiluvaatteita ”koko ajan” tai ”liikaa”. Jostain syystä kyllästyn helpommin ”sisävaatteisiin”, vaikka niitä minulla on edelleen turhan paljon.
5) Valitettavasti ostohinta ei ole laadun tae. Pitäisi jaksaa selvittää materiaalit, tarkistaa saumat jne. Sovellus voi kertoa, että farkkuja on käytetty vasta 50 kertaa, mutta materiaali alkaa olla todella kulahtanut.
6) Omaa käytöstään voi tietenkin muuttaa. Kun on lyönyt itselleen faktat pöytään ja kohdannut todellisuuden, tarveharkinnasta irrallisen ostelun pystyy lopettamaan ja aikaa ja muita resursseja vapautuu muuhun. Olen ajanut perheessäni myös lahjatonta (tai elämyksiin keskittyvää) joulua, jotta tavaraa ei ala kertyä muuta kautta.


Koska pystyisin periaatteessa edelleen käyttämään kaikkia tällä hetkellä omistamiani vaatteita, en ole konmarittanut omaisuuttani menemään vaan yrittänyt käyttää vaatteita tasaisemmin. Suurin ongelma ei ole se, että olisin tehnyt hutiostoksia, jotka olisivat esim. tyylillisesti vääränlaisia. Trendien perässä en ole missään vaiheessa juossut. Ongelma on enemmänkin se, että vaatteita on vain liikaa. Vaatteiden olemassaolo kuitenkin hillitsee ajoittain kiusaavaa shoppailuhimoani. Jos laittaisin toistaiseksi vähemmälle käytölle jääneet suoraan kierrätykseen, hyllyillä olisi liikaa tilaa uusille hankinnoille. Mikäli jossain vaiheessa saavutan korkeamman valaistumisen tason, jossa harhautumista totuuden tieltä ei tarvitse enää pelätä, saatan vastata kirppiksen kutsuun. Nyt iloitsen siitä, että olen jo usemman vuoden ajan käyttäytynyt ostoksilla fiksummin.

Suosittelen Stylebookia tai muuta vastaavaa sovellusta, jos shoppailu uhkaa lähteä lapasesta tai haluaa muuten rikastaa elämäänsä tilastoilla. Useimmille olisi varmaan ihan herättelevä kokemus laskea, kuinka monta (sataa) vaatetta omistaa. Kun sovellukseen syöttää tuotteen ostohinnan ja tilastoi käyttöään päivittäin, sovellus laskee automaattisesti, paljonko vaatteelle tulee hintaa per käyttökerta. Tämä voi kannustaa sijoittamaan rahat fiksummin. Sovellus voi myös auttaa hutiostosten välttämisessä. Elektronisesta vaatekaapista näkee esim. kaupungilla liikkuessaan, mitä omassa kaapissa jo on ja voi selata, minkä muiden vaatteiden kanssa harkinnassa olevaa tuotetta voisi käyttää. Olen itse tykännyt myös pakkauslistatoiminnosta, jonka avulla voi pakata elektronisesti etukäteen esim. hammaslääkärin aulassa, ja selviytyä fyysisestä pakkaamisesta sutjakasti kotona. Kun omat pakkauslistat tallentaa, seuraavalle konferenssimatkalle voi ottaa malliksi edellisen vastaavan reissun pakkauslistan ja säästää vaivaa.

Muoti Uutiset ja yhteiskunta Vastuullisuus Trendit