Täysmatkan treeniohjelma venyttää aikataulun äärirajoille

Triathlonistin tilityksiä osa 3, jossa treenataan uudestaan täysmatkalle (koska tyhmästä päästä kärsii koko ruumis).

Mulla on Kööpenhaminassa täysmatkan triathlonkisat elokuussa. Kisaa varten treenaan kesän yhdeksän viikkoa kestävän treeniohjelman mukaan, jonka avulla pyritään optimoimaan kisakunto kisapäivälle. Kevätkauden intensiivisiin yhteistreeneihin verrattuna kesän yhdeksänviikkonen sisältää paljon enemmän pitkiä treenejä ja usean lajin peräkkäisiä harjoituksia. Ohjelman läpivieminen työn ohessa on kahden kesän kokemuksella välillä aika rankkaa –siis erityisesti päälle. Ajoittain on ollut havaittavissa lievää haluttomuutta tehdä päivän treeniä ollenkaan. Ajatus siitä, että kaikkina sunnuntaina on 4-5 tunnin pyörälenkki jonka päälle vielä juostaan 30min tai tunti, on saanut kyseenalaistamaan jopa koko treenaamisen. Minä kun olen tutkija enkä urheilija.

nayttokuva_2018-07-22_kello_21.19.38_0.png

Ero kymmenen tunnin treeniviikossa ja 16 tunnin treeniviikossa on huomattava: kymmenen viikkotuntia sujahtaa suhteellisen kätevästi muun elämän oheen. 16 viikkotreenituntia aiheuttaa huomattavaa pinnan kiristymistä ja olon, ettei tee mitään muuta kun töitä ja treenejä. Nyt on menossa 16 treenitunnin viikko, mutta olen onneksi mökillä ja ulkona on 30 astetta lämmintä. Vaikka kuuma sää asettaa pitkille juoksutreeneille tiettyjä haasteita, on tietysti paljon mukavampi treenata auringonpaisteessa kuin viime kesän tyylisessä jatkuvassa koleudessa. Nyt jopa meidän mökkijärvessä voi uida helposti ilman märkkäriä.

Ajoittaisessa treeniketutuksessa on kyse osaltaan siitä, ettei muuta elämää voi laittaa yhdeksäksi viikoksi tauolle. Viime vuonna oli pakko perua töiden takia kaksi kesälomaviikkoa, jotka olin ajatellut treenata ja levätä. Tänä vuonna putkiremontin aikataulu pakotti meidät asunnon myyntiin heti remontin aikataulun ja kustannusarvion selvittyä kesäkuun alussa, jolloin asuntosäätö on osunut päällekkäin aikaa vievien treeniviikkojen ja töiden kanssa. Vaikka treenaaminen auttaa asuntoketutukseen, kun pääsee purkamaan paineita ja ajattelemaan jotain muuta, lopputulos ei voi olla paras mahdollinen, jos kokonaiskuormitus on koko ajan tapissa. Kun tiesin varsin hyvin, että täpäritreeni syö hermoja, olin yrittänyt ottaa oppia viime kesältä ja pitää enemmän lomaa jolloin ehtisin vain levätä ja treenata, mutta jälleen tuli kapuloita rattaisiin minusta riippumattomista syistä.

Pitkissä treeneissä on tässä kokonaistilanteessa myös se haaste, ettei treeneihin pysty keskittymään yhtä helposti kuin lyhyisiin ja kovempiin treeneihin. Kun tehot ovat alempana, ajatus lähtee harhailemaan asuntokauppoihin ja vaikka mihin muuhun. Tietenkään perustreenin veto ei vaadi samanlaista keskittymistä kuin ääriveto, mutta jos liukuu liian pitkälle haahuiluääripäähän, treeni ei myöskään kehitä ja menee silloin tavallaan hukkaan. Pahimmillaan olen saanut itseni kiinni siitä, että olen miettinyt artikkelin korjauksia perusmatkan kisojen uintiosuudella. Joo-o, on hyvä ettei joudu kisapaniikkiin eikä stressaa harrastuksestaan liikaa, mutta tämä menee jo liian pitkälle. Ei sinne järveen olla menty töitä tekemään!

Kaikkein helpointa mun on haastaa itseni juoksussa, joka on vahvin lajini. Olen tehnyt kovat vetotreenit oikeasti omaan tasooni nähden kovaa, ja koittanut venyttää sitä jaksamisen ja kestämisen yläpäätä korkeammalle. Pyöräilyssä suurin ongelma on, että tehot saisi parhaiten pidettyä ohjelmaan merkityllä tasolla, jos ajaisi treenit trainerilla. En kuitenkaan voi ajaa tuollaista pätkää traineria nykyisessä kodissamme näillä helteillä kuolematta lämpöhalvaukseen. Ulkona ajaminen toki onnistuu, mutta tavoitetasojen noudattaminen on vaikeampaa muun liikenteen yms. takia. Jos menen salille polkemaan wattipyörää, en saa tuntumaa oman pyöräni mittasuhteisiin. Olen soveltanut ja ajanut osin wattipyörällä mutta pääosin ulkona.

Uinti on kehittymisen suhteen vaikein nakki. Tämä johtuu siitä, että uinti on kiistatta heikoin lajini, ja minulla olisi vielä paljon opettelemista teknisellä puolella. Olen siksi ajoittain soveltanut ohjelmaa siten, etten treenaa vain nopeutta vaan yritän parantaa älylättäritestissäkin havaittuja puolieroja ja muita virheitä. Jos pääsen näistä mokista eroon, vauhtini paranee paljon. Toinen ongelma on, että huomaan ajoittain päästäväni itseni uinnissa liian helpolla. Koska uinti on minulle hankalinta ja on jo saavutus etten jätä treeniä väliin, lepsuilen. On tietenkin parempi saada rutiinia edes maltillisella tempolla kuin skipata koko treeni, mutta tiedostan etten välttämättä ole uinnissa jaksanut puskea itseäni riittävästi rajalle. 

Tämän kaikenkattavan itseruoskinnan jälkeen on todettava loppuun, että en ole kovin paljoa soveltanut noissa Excelin viikkotuntimäärissä, vaan aika tunnollisesti vetänyt ohjelman läpi. On saavutus olla yhdeksänviikkoisen countdown-ohjelman viikolla neljä, koska tämän jälkeen ohjelma kevenee olennaisesti. En ole myöskään ollut sairaana tai saanut pahempia lihasjumeja, joten ohjelman noudattaminen on ollut mahdollista. Vantaan perusmatka kesäkuussa meni olosuhteisiin nähden hyvin (samalla viikolla oli nyt jo myydyn asunnon ensinäyttö ja viisi tv-haastattelua, joten en ollut levännyt tarpeeksi) ja HHM:llä juoksin toistaiseksi parhaan puolimara-aikani. On siis syytä olla osin toiveikas sen suhteen, että Kööpenhaminassa menee odotusten mukaisesti ja pääsen maaliin.

Tämä Excelin seuraaminen on varmasti 90 prosenttia elokuun kisasuorituksesta. Lisäksi pidän voittona hetkiä, jolloin huomaan kehittyneeni. Maanantaina katsoin ensin Excelistä että pitäisi uida 4000 metriä ja matka tuntui ihan liian pitkältä. Sitten puin märkkärin päälle ja lähdin kiertämään mökin lähisaaria ja yritin samalla keksiä itselleni jotain positiivista sanottavaa omasta uinnistani. Huomasin, että en ehkä sukellustaustasta tms. johtuen saa monille tyypillistä avovesipaniikkia uidessani yksin järvessä, vaan oikeastaan tykkään paljon enemmän avovesitreenistä kuin allastreenistä. Välillä myös vartalon kierto tuntui toimivan aika hyvin, ja tuntui siltä, että kroppa on turbiini, jota kädet pyörittävät eteenpäin ja jalat tulevat ikään kuin mukana. Tässä olen kehittynyt paljon, ja uinnissa on välillä ihan mukava reippaalta tuntuva rytmi. Hyvä minä! (Takataskussa on vielä järeämpikin lohdutuskortti, mutta sitä saa käyttää vain, jos Köpiksen kisa menee aivan penkin alle ja joudun keskeyttämään jostain tosi nolosta syystä: kuinka moni astmaan kuolemaisillaan ollut ihminen edes treenaa triathlonin täysmatkalle. Niin, toivotaan tosiaan, ettei tätä säälikorttia tarvitse käyttää, kun ei mun lapsuuden sairaustaustalla ole oikeasti kovinkaan paljon vaikutusta siihen, mitä voin nyt halutessani tehdä.)   

uintikuva2.jpg

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *