Mistä tietää tulleensa siihen maisemaan, joka sielussa asustaa? Esimerkiksi siitä, kun paikan päälle päästyään purskahtaa itkuun ja tulee vahva irtipäästämisen tunne. Sellainen, jonka jälkeen kehoon ja mieleen tulvahtaa rauha, hiljaisuus ja läsnäolo.

Minulle sielunmaisema on meri, vuoret ja palmupuut sekä auringonpaiste ja lämpö. Voi olla, että tukalan Rooma-kokemuksen jälkeen olo kävi muutenkin herkillä ja vaikka olenkin urbaanissa ympäristössä viihtyvää tyyppiä, oli se tällä kertaa liikaa. Jo junamatka Salernoon lupaili hyvää, mutta kun viimein perille päästyä ja junasta ulos astuttua näkyi meri, oli kyynelkanavat kovilla.

Näkymät tietenkin paranivat mitä lähemmäs Amalfin rannikkoa etenimme. Salernon ja Amalfin kaupungin välinen lauttamatka oli mykistävä kaikessa kauneudessaan ja bussimatka Amalfista Ravelloon vuorenrinteeseen kutkuttelevan kiemurteleva ja temperamenttinen. Ravellossa päättärillä joku skootterihemmo huusi nimeäni meidät nähtyään ja nappasi minut ja poikaystävän yksitellen moponsa kyytiin kohti majapaikkaa. Lucamariahan se, meidän airbnb-hostimme. Pää oli pyörällä.

Matkustaessa pääsee aina unohtumaan, että vaikka itse siirtymä olisi vain muutaman tunnin pituinen, menee siihen silti helposti ainakin tuplasti enemmän. Varsinkin, kun olet lauttojen ja bussien varassa, täällä päin Eurooppaa kun niitä ei kulje yhtä säännölliseen kuin tehokkuusajattelun mekassa Suomessa.

Mutta perille päästiin. En voi olla ajattelematta kliseistä sanontaa, jonka mukaan itse matka on tärkeämpi kuin määränpää. Tässä yhteydessä matka oli keveä ja lempeä, mutta itse määränpää vie kyllä voiton. En muista nähneeni kauniimpaa maisemaa. Sielu lepää.

Minulla ja poikaystävälläni oli molemmilla jäänyt tietty fiilis aiemmilta käyntikerroilta Roomassa. Minulle kaupunki oli yhtä kuin turistit ja Maukalla taas määrittelemätön epämiellyttävyys. Halusimme tarjota Roomalle toisen mahdollisuuden ja antaa kaupungin itse kumota oletuksemme. Koska kukapa nyt ei Roomaa rakastaisi, ajattelimme.

Mutta oh boy, en tiedä mitä kävi, mutta käytimme tänään noin kaksi tuntia siihen, että pääsimme majapaikastamme Pignetosta Terminille. Matka, joka taittuisi kävellenkin ehkä puolessa tunnissa. Syy, miksi emme kävelleet, oli se, että Google Maps oli yön aikana lakannut jostain mystisestä syystä toimimasta ja ajateltiin, että metrolla hei pääsis aika kätsysti pelipaikoille. No Rooman metrohan osottautuikin sitten aika hermoja kiristäväksi kapineeksi. Se oli erittäin sekava, ja metrokarttaa sai etsiä kissojen ja koirien kanssa. En muista ikinä edenneeni tahmeammin julkisilla liikennevälineillä (piti mm. vaihtaa linjaa kävelemällä maan päällä) kuin tänään ja lopulta kun päästiin perille, ei meinattu löytää ulos koko höskästä ja puhkuin siinä vaiheessa suoranaista vihaa Roomaa kohtaan.

Lisäksi joku älytön pakkomielle sai meidät hakeutumaan Colosseumin liepeille, koska just siellähän -jos missä- se kuva Roomasta turismin mekkana tulisi muuttumaan. Not.

Ehkä se Rooman ydin ei tällä(kään) kertaa tarjoillut ihan parhaalla mahdollisella tavalla, mutta osasyynä oli varmasti se, että oltiin nälissämme ja sen pirun analogisen turistikartan varassa. Kun Mapsia on kerran tottunut käyttämään, niin ilman sitä tuntuu melko vaivalloiselta. Ehkä muuten ihan hyvä näpäytys tuo, muistutus siitä, ettei puhelimen varaan kannata jättää ihan kaikkea.

Mutta tosiaan, meidän airbnb-kämppä sijaitsee Pigneton kaupunginosassa, joka on ihan mahtava. Kun tultiin eilen tänne, tuntui kuin olisi jossain pikkukylässä käymässä. Tänään käytiin syömässä ja juomassa ja kävelemässä Pigneton keskustassa, todellinen hipsterikeskus. Tänne tulisin mieluusti uudelleenkin, mutta yrittäisin pysytellä kaukana pahimmista turistipaikoista ja siitä metrosta.