Olin toukokun lopussa käymässä Tukholmassa ja noina päivinä siellä sattui olemaan lähemmäs 30 astetta lämmintä. Tuskaisen kuuma lähes. Jo silloin oli vahva fiilis, että nyt on kesä koettu ja Suomeen voi palata täynnä auringon suomaa D-vitskua. Kyllä tällä kesän määrällä jaksaa pitkän talven yli. Toistaiseksi olen ollut aivan oikeassa oletuksineni. 

Mutta oli täälläkin kesä! Viime viikolla muistaakseni jonain päivänä. Silloin lähdettiin juomaan termarikahvit aallonmurtajalle ja ajeltiin pyörillä ympäriinsä. Oli stressitöntä ja ihanaa. Oli vapaapäivä eikä yhtään mitään suunnitelmia. Miten elämä voikin tuntua niin keveältä kun aurinko paistaa ja on lämmintä? Sielu tuntuu painottomalta ja mieli kirkkaalta.

Toisinaan mietin, miksi ihminen on alunperin jäänyt tänne Pohjolaan. Ennen selitykseksi on riittänyt se, että pimeän ajan jälkeen kesä, valo ja lämpö tuntuvat ansaituilta ja joko-tai -ilmastossa on puolensakin. Nyt on tainnut olla viime syksystä lähtien pelkkää jokoa. Selitys ontuu. Haluan pois. 

Mutta kuka nyt jaksaa lukea postauksia säästä. On ilmoja pidellyt, ja silleen.

Kuka ties saamme lämpöisen loppukesän. Kenties emme. Nyt en jaksa välittää. Muistelen vain kaiholla Tukholman kesää ja tuota viime viikon lämmintä päivää täällä Helsingissä. Onhan sekin jo jotain.