En muista milloin vapaapäivät on tuntuneet yhtä ansaituilta, kuin tällä kertaa. Samalla tunnen, että taidan toistaa itseäni. Haalin itselleni liikaa hommaa ja kuormitun liikaa, jonka jälkeen on pakko pitää nollausbreikki, jotta jaksaa taas hoitaa sovitut duunit. Kunnes taas on tauon paikka. Mitä tapahtui päätökselle elää sellaista elämää, josta ei tarvitse ottaa lomaa! En näköjään vaan opi, huoh.

Ja samanaikaisesti olen kuitenkin tyytyväinen itseeni. Olen tyytyväinen, että olen onnistunut stressinhallinnassa ja saanut aivan mielettömästi lisävoimavaroja muiden ihmisten seurassa olemisesta. Aina ennen liiallinen kuormittuminen on aiheuttanut tarvetta vetäytyä omiin oloihin latautumaan, mutta nyt tällä kiirekaudella olen suorastaan imenyt itseeni energiaa muista. Sosiaalinen introvertti minussa on erittäin sosiaalisella tuulella. 

Seuraelämäni tosin on rajoittunut viime aikoina työkavereiden, joogaohjattavieni ja asiakkaiden näkemiseen.  Muu sosiaalinen elämä loistaa poissaolollaan, mutta heinäkuussa aion nähdä ystäviäni ja olla jotakin muuta kuin se ärsy tyyppi, joka sanoo kaikkiin kutsuihin ei, koska työt. Täytyy ottaa tää elämä taas vähän enemmän haltuun, eikä tarvii sanoa joo kaikille duuneille. 

Huomenna aamulla lähden takaisin Helsinkiin pää kirkkaampana. Muutaman päivän relaksoituminen luonnon helmassa landella on tehnyt ihmeitä. Eilen saavutin jonkin sortin kulminaatiopisteen muun muassa nukkumalla kahdet päikkärit ja olemalla lähes katatonisessa tilassa. Kiirus se vaan poistui kehosta ja mielestä, päästin irti. Ihan parasta.