Ajattelin kirjoittaa tyttöjen muotista. Haluan jäädä ihmisten mieleen vahvalla persoonallani ja vahvoilla mielipiteilläni, kuin että olen nätti ja mun kanssa kiva snäpätä. Minua kiinnostaakin enemmän ihmiset sisältä. Miksi he ovat sellaisia kuin ovat. Onhan se nyt mielenkiintoisempaa.

On mielenkiintoisempaa, kun pystyy antamaan itsestään persoonnallisuudellaan kuvan muille, kuin että ” Se on se ihan kiva yks tyttö, jota seuraan instagramissa ja joka on mun snäpissä.” Mä en haluaisi olla ” Se yks ihan kiva tyttö, joka on mun snäpissä ” – Siis mikä ? 😀 Voin mä lisätä instagramiin kuvia ja snäpätä kavereille, mutta mä olen paljon muutakin. Olen persoona. Minä. Roosa. Ole säkin, sinä. Oma itsesi. Ole sinäkin muuta kuin sun sosiaallinen media. Ympäröi ja määrittele elämäsi ja minä-kuva muullakin kuin sosiaalisellamedialla.

Ajattelen, ettei kenenkään. Ei kenenkään mimmin tarvitse mahtua muottiin. Mielummin räiskyvä ja erottuva, kuin osana massaa.

” Mä olen mä. Mä en tohon muottiin mene. ” Peruskoulun jälkeen valmistuin kosmetologikoulusta. Siellä esiintyi vahva tyttömuotti. Koulussa suurinosa tytöistä oli samannäköisiä. Se sai minut ajattelemaan tyttömuottia ensimmäisiä kertoja. Se sai minussa jopa taistelutahtoa aikaan. Myönnän jopa kapinoitia 16-17-vuotiaana. 😀 Olen persoona. En ole osa massaa. En halua olla.  Luokkani oli aikamoinen lahja. Siellä nimittäin meitä mahtui kaikentyylisiä mimmejä yhteen luokkaan, joilla ihan omat ainutlaatuiset persoonat. Eri tyylisiä mimmejä ja mielettömän ihanilla persoonilla laidastalaitaan. Ah, jes!!  Se oli maailman siisteintä. Se oli ensimmäinen tyttöluokkani. Meillä oli hyvä meininki keskenään. Koulu oli jokseekin vanhollinen raameineen, mutta luokkamme toi uutta vireyttä ja tuulahdusta omilla persoonillaan ! Siitä olen kiitollinen. Niin kiitollinen. <3 Halusin näyttää kuka olen. Ja näyttää, että tyttö saa olla juuri sellainen kuin haluaa ja sellaisella persoonalla, kuin hänelle on suotu. Kaikki me olemme naisia ja omalla persoonalla. Ja me kaikki mahdumme tänne sulassa sovussa. Vahvan persoonani ja hyvän itsetuntoni avulla halusin rohkaista muita tyttöjä olemaan persoonia. Omia itseään. Kenenkään ei tarvitse mahtua muottiin. Ei nyt. Ei koskaan. ! <3 On maailman siisteintä erottua persoonallisuudella !

Minusta kenenkään ei tarvitse kulkea trendien ja muodin mukana ja olla osana sitä. On paljon mielenkiintoisempaa ja antoisampaa erottua ja näkyä persoonalla. Ennenkaikkea : Tytössä saa ja pitää olla asennetta. Ei tarvitse hymyillä ja nyökytellä nätisti. Mielummin paljon asennetta omaava mimmi, joka räiskyy ja on sitä mitä on ! Ja tämä on se mitä haluan näyttää tytöille ja nuorille naisille.  Haluan näyttää mallia ja rohkaista. <3

Ihailen asennemimmejä. Vahvoja naisia. Vahvoja mimmejä. Olen aina ihaillut. Go mimmit !! <3

Teen selväksi nopeasti, ettei mun nenille hypitä. Ei mun, eikä mun ystävien. Kerron suoraan mitä ajattelen, enkä pahemmin säästele sanojani. Tämä pätee myös tunneasioissa. Näytän kaikki tunteeni avoimesti. Mun kanssa ei tarvitse usein arvuutella. Ja jos askarruttaa, niin kysy. Mä vastaan kyllä. 😀 Tämän kyllä läheiseni tietävät.

Mieleeni on jäänyt ala-asteelta ja ylä-asteelta tämä adjektiivilappu- leikki, joka tehtiin aina lukukauden päätyttyä. Muistatko ? Siinähän piti kirjoittaa luokkalaisesta jokin positiivinen adjektiivi. Hyvä harjoitus. Mutta mieleeni on jäänyt, se kun ajattelin,että  ” Toivottavasti minun lappuuni ei kirjoiteta tuota ” perus kiva ” tai ” ihan kiva ”, koska se olis aika tylsää, nimittäin se lukee 10 muunkin paperissa erivärisellä stabilo-tussilla.”  En lapsenakaan halunnut olla kenenkään mielestä ” perus kiva ”. Tuo luki niin monen paperissa, että muistan sen herättäneen pientä hilpeyttä luokassa lukiessamme lappuja läpi lopuksi. 😀 Halusin itse kirjoittaa jotakin henkilökohtaisempaa, joka oikeasti tuntuisi että se on juuri hänelle kirjoitettu. Oli mukavampaa saada henkilökohtaisempi adjektiivi, kuin se mitä on 10 tai 15 muunkin kaverin paperissa, niillä erivärisillä stabilo-tusseilla.

Luin joskus kommentin, jossa oli että miksei heille tytöille joille sanotaan, että ” Olet määräilevä. ” sanota, että ” Hei , sinussa on johtajuustaitoja.” Tämä oli niin hyvin sanottu. Juurikin näin. Se, että saa ison porukan kasaan pelkällä olemuksella, asenteella ja puheella, niin ei sitä saa kääntää negatiiviseksi ominaisuudeksi, eikä kokee uhkana. Päinvastoin.

Ennenkaikkea : Sinä itse määrittelet kuka sinä olet, eikä kukaan muu. Sinä myös itse rakennat itsestäsi kuvan muille. Mieti tarkoin valintojasi miten toimit. Se määrittelee myös sinua ja ne voivat olla asioita josta sinut muistetaan ja tiedetään. Siihenkään ei tarvitse muita. Loppupelissä itse teet omat valinnat ja ratkaisut ja kannat vastuun niistä.  Sinä itse olet itsesi asiantuntija ja pomo. <3

Uskalla näyttää kuka sinä olet. Uskalla luoda itsestäsi kuva muille persoonallasi, eikä ulkoisilla tekijöillä, esimerkiksi sosiaalisellamedialla. Silloin ihmiset saavat tutustua juuri sinuun. Rehelliseen sinuun, eikä kännykän näytön välityksellä kuviesi ja snäppäilyn kautta.

Sinä, sinussa saa olla asennetta ja räväkkyyttä ! Se on mielenkiintoisempaa. <3

Ihanaa alkanutta syyskuuta ! <3

Palaamisiin !

<3lla: Roosa

Viimeisen kahden vuoden ja erityisen viimeisen vuoden aikana olen oppinut enemmän tarttumaan hetkeen ja nauttimaan siitä heittäytymisen tunteesta. Olen oppinut myöskin, ettei päätöksen hetkellä tarvitse aina empiä. Vaan voikin rohkeasti heittäytyä ja tarttua juuri siihen hetkeen.

Pohtiminen ja suunnittelu ovat myöskin osa minua. Varsinkin ensimmäinen. Sekin on hyvä. Se sopii joihinkin tilanteisiin hyvin. Välillä kumminkin mietin, että mitä jos kerään rohkeuden nyt ja annan niinsanotun flow:n viedä ja katson mitä tapahtuu. Se on ollut iso oivallus ja vapauttava ja voimaannuttava sellainen.

Lähden helposti miettimään etukäteen sitä kuinka asiat voivat mennä tai mitä jos sitten kumminkin tapahtuu näin… Olen myös huomannut olevan tätä samaa ystävilläni. Ja tästä olemmekin ystävien kanssa keskustelleet. Ja muiden läheisten.

Pohditaan paljon mitä on tapahtunut ja miksi ja miten siihen päädyttiin. Seuraavaksi pohditaan sitä mitä voisi esimerkiksi seuraavaksi tapahtua. Mutta jotain tärkeää unohtuu : Tämä hetki. Tähän hetkeen ei muisteta tarpeeksi tarttua ja keskittyä. Eletään niinsanotusti ohi tämän hetken. Ja tämä saikin minussa aikaan pohdinnan tästä hetkeen tarttumisessa.

Olen pohtinut ja tullut siihen pisteeseen pohdinnoissani, että kyllä, siinä hetkessä osaa tehdä oikean ratkaisun ja toimia oikein juuri siinä hetkessä. Ei aina jokainen tilanne tarvitse niin paljon ajatustyötä. Pitää vaan uskaltaa luottaa siihen.

Ajan tärkeys on korostunut minulle siinä kohtaa, kun vastaan on tullut tilanteita, jotka ovat vaatineet minulta suuremman ajatustyön,pohdinnan, sulattelun ja rohkeuden keräämisen. Suuret ja uudet elämänsuunnat ja päämäärät ovat olleet viimeaikoina minulle sellaisia. Se on vaatinut minulta paljon aivokapasiteetin käyttöä. Ja onneksi on. On ollut vapauttavaa ja voimaannuttavaa kysyä itseltäni mitä haluan, milloin ja missä haluan, haluanko sitä mitä olen aina halunnut, vai haluanko jotain muuta tms. Se on myös vaatinut paljon rohkeutta. Se on ollut minulle silmiä avaavaa. Olen oppinut luottamaan intuitioon, aikaan ja sen ihmeeseen.

Roosa, go with the flow, tämä on mottoni. Sen olen oppinut viimeisen vuoden aikana. Olen oppinut heittäytymään flow:n vietäväksi, sekä olen alkanut luottamaan ajan ihmeeseen. Uskaltautuminen flow:n mukana kulkemiseen vaatii kyllä rohkeutta. Mutta se on myös vapauttavaa ja voimaannuttavaa uskaltaa. Se tarkoittaa minulle myöskin sitä, ettei minun tarvitse kokoajan tietää tasantarkkaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Siihen, että kyllä aika näyttää miten asioiden kuuluu loksahtaa paikoilleen. Epätietoisuuskin on ok.

Epätietoisuuden tunteessa eläminen on minulle uusi tunne. Se on pitänyt oppia sulattamaan, että ei kokoajan voi, eikä tarvitsekkaan tietää mihin on tähtäämässä seuraavaksi ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Olen oppinut luottamaan seuraavaan hetkeen. Jos tässä hetkessä en tiedä, niin tulen varmasti tietämään pian. Tulee hetki, kun tiedän tasan tarkkaan.

Aika. Siihen olen oppinut luottamaan. Ajan taikaan ja ihmeeseen. Sekä antamaan itselleni aikaa. Ajan kanssa asiat selkenevät ja loksahtavat paikalleen.

Kädenlämpöiset valinnat : Näillä tarkoitan sellaisia valintoja, jotka eivät juurikaan saa kehossani ja mielessäni minkäänlaisia värähdyksiä,tuntemuksia ja tunteita aikaan. Niinsanottuja varmanakki valintoja. Ei riskejä, vaan kerran pureskeltuja valintoja. – Näitä en itse harrasta. Olen jossakin määrin seikkailunhaluinen mimmi, jonka takia uskallan rohkeasti kokeilla. Ja tämä piirre on kytenyt minussa pikkutytöstä lähtien. – Teen itse päätökset, en seuraa kavereita, vaan seuraan omia mielenkiinnon kohteita. Jos jokin asia jännittää ja jopa pelottaa,  mutta silti uskaltaa sen tehdä, niin sehän kertoo vain siitä, että se asia merkitsee itselleen isoja asioita. Uskallan kokeilla ja tehdä, vaikka jännittääkin ja sisuskalut sisälläni muljahtelevat paikoiltaan. Tätä kutsutaan rohkeudeksi. : Suurimmissa ja pienimmissäkin valintatilanteissa olen oppinut luottamaan aikaan ja intuitioon.

Elämä on kuin palapeli. Suuri kokonaisuus, joka rakentuu pienimmistä paloista. Jokaisella palalla on oma oikea paikka. Jokainen pala löytää paikalleen ja loksahtaa paikoilleen,vaikka jonkun paikan löytäminen kestäisikin. Paikoilleen loksahtamisen hetkellä saamme tuntea onnistumisen tunnetta. Itselle kehittymisen, sekä motivaation kannalta tämä on tärkeä tunne. Kaikelle on tarkoitus. Mikään ei satu sattumalta. Tämähän päteekin moneen eri elämän osa-alueisiin : Koulu, työ & ihmissuhteet.

Tartu hetkeen, heittäydy flow:n vietäväksi rohkeasti empimättä, suurempien päätöksien äärellä luota intuitioon.<3 

<3lla: Roosa