Niin.. Tätä asiaa olen alkanut viime viikkoina pohtia yhä enemmän. Tottakai tiedostan sen yksinkertaisen asian, että syön enemmän kuin kulutan. Mutta miksi? Ja miksi en ole monista yrityksistä huolimatta saanut itsessäni muutosta aikaan?

Jos alan miettimään tätä asiaa ihan alusta eli lapsuudesta alkaen. Osa tämän hetkiseen tilanteeseen johtaneista syistä juontaa juurensa lapsuuteen. Muistan kuinka mummoloissa käydessä kaappeihin oli varattuna jos jonkinlaista herkkua ja kakkua, joita saikin sitten mielin määrin syödä. Karkkipäiviäkään ei ollut yksi tietty viikossa, vaan monesti kauppareissulla sai karkkia kunhan vaan tarpeeksi vinkui. Herkkuja oli aina saatavilla. Nyt aikuisuudessa syöminen ja herkuttelu on hyvin vahvasti sidonnainen tunteisiin. Syön kun harmittaa ja syön kun on ollut hyvä päivä. Monesti jos joku asia ei mennyt suunnitelmien mukaan, saatoin jo valmiiksi päättää, että kaupasta ostan sitä, tätä ja tota. Ja niin sai taas hetkellisen hyvän olon. Tässä asiassa on itselläni todella paljon työstettävää ja toivottavasti se alkaa matkan varrella aukeamaan.

Lapsena liikunta ja muut harrastukset rajoittuivat omassa pihapiirissä leikkimiseen. Mikä on toisaalta myös todella hyvä ja tärkeä asia. Asuimme kerrostalossa ja pihalla sai olla ja leikkiä suht vapaasti, kunhan välillä kävi kotona näyttäytymässä ja syömässä jotain. Koulumatkatkin kuljin kävellen tai pyörällä. Mutta… näin aikuisena jälkeenpäin mietittynä erilaiset kokemukset liikunnasta ja varsinkin omien vanhempien esimerkki liikunnallisuuteen jäivät aika olemattomiin. Ja uskon, että lapsuudessa saadulla esimerkillä ja kannustuksella on paljon vaikutusta aikuisuuden liikkumiseen tai liikkumattomuuteen. Myös arkiliikkuminen on jäänyt aikuisena vähäiseksi. Aina on jossain kaupassa käyntiä tai lapsen hakemista ja kuskaamista.

En tietenkään täysin syytä lapsuuttani kaikesta, mutta uskon sillä olevan omalta osaltani vaikutusta asiaan. En ole koskaan osannut mieltää liikuntaa ”hyväksi” asiaksi, vaan se on, varsinkin varhaisaikuisuudessa, ollut enemmänkin pakolla tekemistä. Sitä liikunnan iloa ja hyvää oloa en jostain syystä ole kokenut. Liikunnan harrastamisen tarkoitus on ollut aina painonpudotus. Pakko liikkua, että paino putoaisi. Näiden muutaman viikon aikana kun olen tätä projektia aloitellut, olen saattanut jo havaita pientä edistymistä asian suhteen. Olen aloitellut liikkumisen tekemällä 3-4 kertaa viikossa kävelylenkkejä (tästä asiasta postaus myöhemmin). Kävely on aina ollut itselleni mieluisa liikkumisen muoto. Jo näiden muutamien kävelykertojen (kesto ollut n. 30 min/kerta) jälkeen olo on ollut paljon pirteämpi.

Esimerkiksi kevät ja kesä (Koronan takia!!) olivat itselleni todella rankkoja. Liikkuminen vähentyi entisestään. Olo oli todella väsynyt, kiukkuinen ja voimaton. Voimia vei osaltaan se, että yksinhuoltajana lasten kanssa oleminen ja hoito jäivät täysin omalle vastuulleni. Ei päässyt kouluun, hoitoon, isovanhemmille eikä ystäville. Ja koska itse teen täysipäiväisesti opintoja, kaaos oli jokseenkin iso. Joka päivä odotti Pikku kakkosen alkamista, jotta itse saisi samaan aikaan hieman huilia. Yöunet jäivät todella lyhyiksi, koska omaa aikaa oli vain iltaisin lasten mentyä nukkumaan. Tällä hetkellä lasten koulut ja hoidot sujuvat normaalisti ja itsellä opinnot toteutuvat pääasiassa etänä. Tämän vuoksi itselleni jää hitusen enemmän aikaa käydä aamuisin lenkillä. Ja sen olenkin tehnyt. Ja piristystä nämä lenkit ja ulkoilu ovatkin tuoneet. Enää ei tarvitse ottaa torkkuja päivällä ja energiataso on aivan erilainen. Vain muutamien kävelylenkkien perusteella. Toivon, että tämä auttaa omaan suhtautumiseeni liikuntaan. Etten enää ajattelisi sen olevan vain pakkopullaa ilman muuta hyötyä kuin painonpudotus.

Ajatukseni tästä aiheesta ovat vielä aika sekavat. Miksi olen oikeasti tässä pisteessä painoni suhteen? Vaikka moni edellä mainittu asia on vaikuttanut asiaan, ovat ne kuitenkin pelkkää selitystä ja tekosyiden etsimistä. Vastuussa tästä kaikesta olen vain ja ainoastaan minä. Vaikka en ole saanut vanhemmiltani esimerkkiä liikkumisesta, voisin ihan hyvin liikkua nyt enemmän. Mitä sitten jos en ole saanut liikunnasta hyvää oloa, voin edelleen saada sen jostain kokeilemalla erilaisia liikuntamuotoja. Eikä Koronakaan ole vienyt liikkumisen mahdollisuutta viimeisen 5 kuukauden ajalta. Ihan hyvin olisin voinut lähteä lasten kanssa enemmän puistoon, metsään, pyöräilemään ja uimaan. Tehdä näissä paikoissa muutakin kuin vain istua penkillä ja vahtia. Totuushan on se, että olen ollut hyvin mukavuudenhaluinen ihminen. On ollut liian vaivalloista nousta ylös ja tehdä jotain. Iloa on tuottanut herkkujen syönti.

Kaikkien näiden ajatusten ja tekojen kääntäminen päinvastaiseen suuntaan vaatii sinnikkyyttä, tahtoa, voimaa ja kaikkea mahdollista. Koska vain minä itse olen vastuussa siitä mitä olen itselleni tehnyt ja tulen tekemään. Ei kukaan ole tullut lapiolla kaatamaan pullia ja sipsejä suuhuni tai köyttänyt sohvaan  kiinni. Minä itse olen tehnyt ne. Ja minun itseni kuulu se myös muuttaa.

Jatketaan näillä hieman sekavillakin ajatuksilla eteenpäin.