Nelisen päivää Bostonissa // Four-ish days in Boston

Kesäkuussa Benin neurotieteen konferenssi pidettin Bostonissa, joten sain hyvän tekosyyn maakuntamatkailuun Kanadan rajan eteläiselle puolelle. Kyseessä oli kaiken kaikkiaan pienen budjetin reissu, asuimme nimittäin ilmaiseksi Benin college-aikaisen kämppiksen luona, ja matka Montrealin ja Bostonin välillä taittui pieneen henkilöautoon viisi aikuista ja viiden aikuisen matkatavarat mahduttaen. 

Sitkeästä flunssaviruksesta huolimatta nautin lyhyestä lomastani täysillä! Sillä aikaa kun Ben istui kahdeksan tuntia päivässä ilmastoiduissa luentosaleissa umpirasvaisia leivonnaisia kahvitauoilla syöden, meikämimmi tutustui Bostonin keskustan puistoihin, kasvisravintolatarjontaan, museoihin, turistinähtävyyksiin, arkkitehtuuriin ja ostosmahdollisuuksiin. Yhden päivän lepäsin Benin ex-kämppiksen luona, kun olo oli liian heikko, mutta silloinkin vietin mukavan lounaan läheisessä kahvilassa. Wrapin syöminen tosin vei toista tuntia, kun jokaisen suupalan välillä piti hieman niistellä.

In June Ben attended a neuroscience conference in Boston, so I decided to join him for the trip. Thanks to the generosity of Ben’s college friend, we stayed at her place for free, and also saved a ton of money by sharing a tiny Prius with three other people traveling between Montreal and Boston. 

I had an amazing time, although I suffered from an annoying cold which forced me to stay in bed for a day. Oh well! While Ben sat in dark and airconditioned lecture halls, I wandered around downtown Boston. I must say that the parks, the healthy vegetarian restaurants, the architecture, and the fancy Prudential Center mall were very much to my taste! Thank you to all the people who made this experience possible for me, you know who you are 🙂 <3

bstn.jpg

bstn14_0.jpg

bstn25.jpg

bstn33.jpg

bstn31.jpg

bstn8.jpg

bstn36.jpg

bstn23.jpg

bstn7.jpg

bstn17.jpg

bstn18.jpg

bstn27.jpg

bstn28.jpg

bstn22.jpg

Kommentit (2)
  1. Pencil me in
    2.8.2017, 05:59

    Onpa kaunis taulu. Muistatko sattumoisin taiteilijan?

    1. Valitettavasti en muista. Kyseinen teos sijaitsee Isabella Stewart Gardner -museon ensimmäisessä kerroksessa, Blue Roomissa. Lisätietoa löytyy museon nettisivuilta: http://www.gardnermuseum.org/collection/artwork/1st_floor/blue_room/blue_room?filter=room:1794 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *