Muutama ajatus imetyksestä

Äitiys on kulttuurikysymys. Ja kansainvälisessä ympäristössä en ole oikein sisällä missään kulttuurissa. Sitä on aitiopaikalla tutustumassa eri äitiyskulttuureihin, erilaisiin ihanteisiin olla hyvä äiti.

Seuraan aktiivisesti ja mielenkiinnolla erilaisia äitiyskeskusteluja. Facebookissa kuulun muutamaan paikalliseen äitiryhmään ja seuraan myös suomalaisia äitiblogeja, keskusteluita sekä arvostettavaa vapaaehtoistyötä tekevää Imetyksen tuki ry:n Facebook-sivua. Myönnän, otokseni ei ole kaikenkattava, mutta ei tässä tiedettä ollakaan tekemässä, vaan mielipidekirjoitusta. 

Näin kymmenviikkoisen äidin näkökulmasta eniten pinnalle nousee imetys, tuo äitimyyteistä perinteisin. Raskausaikana oli sekä Suomessa että täällä huomattavissa kovaa painostusta imetyksen puolesta. Mutta ainakaan täällä Singaporessa ei kovinkaan paljon perehdytty imetyksen ongelmiin, vaan tuotiin lähinnä esille imetyksen hyviä puolia, ongelmatapauksissa voisi aina soittaa imetyskonsultille tai lähettää miehen ostamaan kaalia. Siksi en osannut pelätä tai stressata ainakaan ylitsepääsemättömän paljon imetystä, vaan koin sen luonnolliseksi osaksi vauvan syntymää. Ja onneksi kaikki on sujunutkin hyvin ja vauva kasvaa hengästyttävää tahtia.

Suomalaisia palstoja lukiessa törmään jatkuvasti kahteen ongelmaan, joita en ole kansainvälisissä keskusteluissa havainnut. 

Ensinnäkin, olen nähnyt lukemattomia suomalaisäitien kirjoituksia, joissa ollaan epävarmoja maidon riittämisestä ja siksi ”varmuuden vuoksi” annetaan myös korviketta. Toki, jos vauvan paino ei vain nouse, niin toki korviketta on annettava, eikä siinä ole mitään pahaa. Mutta moni äiti tuntuu olevan epävarma maidon riittävyydestä heti alusta lähtien, ennenkuin vauvan kasvua on edes tutkittu.

Näin ulkopuolelta katsottuna vika ei tunnu olevan äitien maidon riittävyydessä, vaan siinä, että maidon riittävyydestä on ylipäätään tehty niin iso numero, johdattaen tuoreet äidit suureen epävarmuuteen. Vauvan saatuani ajattelin, että maitoa joko tulee tai ei, ja koska sitä näytti tulevan, en osannut edes kyseenalaistaa riittääkö se varmasti. Miksi juuri Suomessa tuo ajatus riittävyydestä iskostetaan äitien päähän? Näin ajetaan epävarmat tuoreet äidit käyttämään lisäkorviketta, jolloin luonnollinen maidon nousu voi entisestään vaikeutua ja oravanpyörä on valmis. Vauvakuulumisia kerrottaessa vain suomalaiset ovat kysyneet ”riittääkö maito”, kukaan muu ei ole tehnyt aiheesta mitään numeroa. Lastenlääkärimme (täällä ei ole neuvolaa, vaan käymme kuukausittain lääkärillä) kysyi vain, imetätkö, johon vastasin kyllä. Ei lisäkysymyksiä riittävyydestä tai korvikkeista. 

mother.jpg

Toinen suomalaiselta tuntuva erikoisuus on rintakumien korostunut käyttö. Täälläkin myydään rintakumeja, ja sellaisen jopa ostin suomalaisen ”hanki nämä jo ennen vauvan syntymää” -listan mukaisesti. Mutta useissa kohdin olen lukenut suomalaisäitien ongelmasta vieroittaa vauva rintakumista, joka on ollut käytössä jo laitokselta lähtien. Ymmärrän toki rintakumin suojaavan funktion, mutta jo laitoksella niiden käyttöön opettaminen tuntuu (taas kerran ulkopuolelta tarkasteltuna) jotenkin hätävarjelun liioittelulta. Miksi kehotetaan heti laittamaan rintakumit ja opetetaan vauva niihin? Tuskin siinä muutamassa päivässä ehtii vielä syntyä kovin isoa kulumaa. Täällä en törmännyt imetyskonsulttien kanssa asioidessani rintakumeihin, vaan he vain painottivat useaan kertaan oikean imuotteen merkitystä. Kyllä, hyvä se on huudella kun itse olen välttynyt ongelmilta, mutta tuokin asia tuntuu olevan jotenkin suomalaiseen ajatteluun iskostettu nopea ratkaisu.

Kolmas suomalainen erikoisuus näyttää olevan paljastavien imetys- ja epäimartelevien vauvakuvien jakaminen suurelle määrälle tuntemattomia. Sitä en edes yritä ymmärtää.

Vierastan ainakin toistaiseksi imetyksestä tehtyä äitiyden ja naiseuden isoa kokemusta, imetyspolkua. Tuntuu kuin Suomessa imetys olisi naisille armejaa vastaava koettelemus ja uroteko. Mitä kivikkoisempi sotakertomus, sen parempi (äiti). Kansainvälisesti taas imetys tuntuu olevan jotain elämää suurempaa, henkinen kokemus, äidin ja lapsen kosminen yhteys. Eräs australialaisyritys jopa valmistaa äidinmaidosta helminauhoja ikuiseksi muistoksi ihanasta imetystaipaleesta ja jotkut paikalliseen tapaan ikuistavat imetyksensä ammattivalokuvaajalla.  

Ehkä kymmenen viikkoa on vielä liian lyhyt aika sotakertomukseen tai henkistymiseen, mutta ainakin vielä imetys on minulle imetystä, vauvani ruokkimista. Äitinä koen mitä suurinta onnellisuutta nähdessäni vauvan nauttivan syömisestä ja rauhoittuvan heti sylissäni. Ja on mielettömän hienoa ja jännittävää olla elintärkeä osa vauvani elämässä ja kasvussa. Mutta ainakin toistaiseksi koen imetykseni lähinnä vauvani kautta. Maito on vauvalle parasta mahdollista ravintoa ja äidin syli tärkein paikka. Mutta vielä ei imetys ole tuonut minulle itselleni mitään elämää suurempia henkisiä oivalluksia, tehnyt minusta karaistunutta superäitiä tai alkukantaista, eläimellistä viisautta huokuvaa äitihahmoa.  

Rintamaito on vauvani ravinto ja tekee hänestä onnellisen ja tyytyväisen, joten niin myös minusta. Ilman sen suurempia lisämerkityksiä tai mytologioita.

Kommentit (10)
  1. Saksan Saara
    19.1.2015, 21:13

    Tulipa niin elävästi nyt mieleen muistot neljän vuoden takaa, kun rouvaa ja noin 10 millilitraa pumppumaitoa kärrättiin pyörätuolilla Naikkarilta Lastenklinikalle ja varmuuden vuoksi useampaan kertaan, kiitos vaan! Ja kiitos vielä mielenkiintoisesta blogista!

    1. Haha! Pitkät oli tunnelit. Voi sitä pientä!
      Paljon terkkuja Saksaan <3

  2. Onpas kiva blogi ja teillähän on vierähtänyt jo kohta pari vuotta Singaporessa! Ihan ensimmäistä kertaa tänne eksyin ja ulkosuomalaisena (ja toivottavasti jossain lähitulevaisuudessa myös äitinä) hauska lukea sinun kokemuksiasi. Terkut lämpimään! 🙂

    1. Oih, kiitokset kehuista ja tervetuloa mukaan! Täällä on tosiaan jo melkein pari vuotta oltu, miten nopeasti aika meneekään. Aika näyttää mihin päädymme seuraavaksi.

      Terkkuja myös sinne ja isosti onnea matkaan!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *