Pahoittelen pientä taukoa. Kuukauden vierasvirta toi veronsa ja blogiin ei ollut aikaa. Tässä kuitenkin lisää fiiliksiä Vietnamista.

Ennen viikonloppureissuamme Saigoniin tiesin Vietnamista ne perusasiat: menneisyys Ranskan siirtomaana, sota, sosialismi ja mahtava ruoka. Kovin paljon ei käsitys maasta ehtinyt yhden viikonlopun aikana laajentua, mutta tietämys noista elementeistä vahvistui.

Saigon on viehättävä sekoitus aasialaista kuhinaa ja siellä täällä esiin nousevia vanhoja, tunnelmaltaan periranskalaisia, rakennuksia muistona siirtomaa-ajasta. Vierailulla suuressa katedraalissa luulee hetken olevansa vaikkapa Lyonissa, eikä suinkaan Aasiassa. Vahvat ranskalaiset vaikutteet näkyivät arkkitehtuurin lisäksi myös ruokakulttuurissa patonkeineen ja crêpseineen.

Vietnam on Kiinan, Kuuban ja naapurimaa Laosin ohella maailman ainoita sosialistisia valtioita. Sitä oli välillä vaikea uskoa, sillä markkinatalouden näkyvät merkit ulottuivat myös sen suurimpaan kaupunkiin. Kaikkialla liehuvat punaiset tähtiliput saivat hupaisaa kontrastia luksusmerkkiliikkeistä, loistohotelleista ja parista pilvenpiirtäjästä.

Ensimmäisenä Vietnamista tulee tietysti mieleen Vietnamin sota ja erityisesti sen amerikkalainen osuus. Sota ei kuitenkaan erityisemmin näkynyt Saigonin katukuvassa, mutta sotamenneisyyteen oli toki mahdollista päästä tutustumaan vierailemalla sotamuseossa. Valitettavasti oma aikamme ei tällä kertaa riittänyt sotamuseoon, mutta pientä muistutusta sodasta sai kuuluisan Rex-hotellin kattobaarissa. Keskellä Saigonia sijainneen hotellin baarissa sotakirjeenvaihtajat kokoontuivat kuulemaan ”Five o’clock Follies”, eli päivän kuulumisia sotatantereelta.

Sotatunnelmiin pääsisi museon lisäksi myös Saigonin lähistöllä sijaitsevissa tunneleissa, joissa vietnamilaiset sotilaat piileksivät jopa vuosikausia. Me jätimme tunnelit seuraavaan kertaan ja keskitymme sen sijaan päivän kolmanteen kupilliseen maailman parasta kahvia.

Tänään saapuu Singaporeen kaksi hyvää ystävää ja tämänkertaisen vieraserän viimeiset. Turistioppaan taitoni ovat hiotuneet huippuunsa ja nyt ajattelin vain nauttia hyvästä seurasta, kävelyttää muutaman kierroksen ja fiilistellä yhdessä kaunista kaupunkiani.

Ensi kuussa on toivottavasti enemmän aikaa arkeen ja blogiinkin.

Ho Chi Minh, eli Saigon, oli varsin miellyttävä uusi tuttavuus. Jo lentokentällä taksikuski korjasi kaupungin nimen Saigoniksi, joten käytetään sitten sitä.

Singaporessa voi ajatella asuvansa Aasiassa. Aasialaisia ihmisiä, aasialaista ruokaa ja hawker centereissä jopa hitunen aasialaista tunnelmaa. Mutta sillä hetkellä kun taksi ajoi lentokentältä liikenteen sekaan, muistin taas miten erilainen Singapore onkaan. Olin Aasiassa.

Miten olinkaan huomaamattani kaivannut sitä hauskaa kuhinaa, jota myös liikennekaaokseksi kutsutaan. Miten liikenne täyttyy autoista ja mitä monipuolisemmista moottorivirityksistä. Ja näennäisestä kaaoksesta huolimatta jokainen ajaa omalla linjalla, väistelee ja ennakoi tarvittaessa. Kun kadun ylittäminenkin on oma taiteenlajinsa, joka voi kestää useita minuutteja, yrittäessä väistää edestä, takaa ja sivuilta tulevia mopoja ja skoottereita. Mutta miten liikenteestä puuttuu täysin Suomessa niin yleinen raivo ja aggressiivisuus. Jokainen ottaa muut huominen ja väistelee tarvittaessa. Tööttäys ei ole keskisormi, vaan huomiomerkki.