Alku

image_42.jpg

Olemme nyt asuneet kuukauden uudessa maassa. Tapahtumarikas kuukausi tuntuu todella pitkältä ajalta, onko siitä todella vasta neljä viikkoa, kun laskeuduimme Changille kuuden matkalaukkumme kanssa? Ensimmäisen kuukauden aikana arki on jollain tavalla alkanut ja ensimmäisen illan huuma on pikkuhiljaa haihtunut.

Päädyin muistelemaan tuota kuukauden takaista tunnerikasta päivää, jolloin hieman epäonnisella tulomatkallamme kadotin lentokoneessa isoäitini perintösormuksen ja juutuimme tuskastuttavan pitkäksi normaalia pidemmäksi ajaksi lentokentän immigrationiin, sillä eksyimme lentokentällä ensin väärään tuloterminaaliin. Vaikka olin ollut Singaporessa aiemminkin ja Suomen kesä oli vielä kuumimmillaan, iski silti kuumankostea ilmasto vasten kasvoja. Koko mukaan ottamme omaisuuden raahaminen ja tavaramäärällemme sopivankokoisen taksin odottaminen alkoi olla tuskallista tässä tropiikin hiostavassa ilmastossa. Alku ei siis tuntunut kovin ruusuiselta.

Tulevaa kotiamme lähestyttäessä tunnelma alkoi pikkuhiljaa nousta, Singapore näytti edelleen vihreältä trooppiselta kukkakaupungilta ja aurinko hymyili meille pilvettömältä taivaalta. Ruuhkaakaan ei ollut ja matka lentokentältä sujui innosta puhkuessa ilmastoidussa tilataksissa, kohti uutta kotia ja elämää.

Iloiseksi yllätykseksemme ihana asuntoagenttimme oli järjestänyt meille sähkön, kaasun ja vedenlämmityksen, joiden hankkimisrumbaan olin jo ehtinyt henkisesti varautua. Uuteen kotiimme saapuessamme paikalla oli myös singaporelaisen kaapelifirman edustaja, joka kytki meille nettiyhteyden sekä noin 100 kaapelikanavaa ja myi minulle myös puhelinliittymän 3G-yhteyksineen. Täydellistä!

Hieman nuhjuiseksi muistamani asuntokin osoittautui mielikuvaani paljon paremmaksi, puhumattakaan parvekkeelta näkyvästä hämärtyvästä Singaporesta, lämpöisen tuulen helliessä väsynyttä matkaajaa. Asettautumisen jälkeen vielä sopivan tuhti illallinen lähikaduilla ja Tigerit omalla parvekkeella kynttilänvalossa. Uusi elämä alkoi melkoisen leveästi hymyillen. 

Tuota fiilistä on hyvä muistella niinä päivinä, kun hiostava ilmasto ottaa päähän tai jokin asia ei mene yhtä sujuvasti kuin Suomessa. Tuo hetki, kun kaikki oli edessä, täynnä uutta ja innostavaa oli niin huumaava. Kun odotettavissa oli niin paljon koettavaa ja nähtävää, täynnä uusia mahdollisuuksia ja elämyksiä.

Noita hetkiä ei elämässä ihan jokainen päivä ole.

Suhteet Oma elämä

Kattojen yllä

Kuukausi Singapore-asumista täynnä! Viime postauksessa valitin ajan hitautta, mutta kuukausi onkin mennyt aika vauhdilla.

Ensimmäisen kuukauden kunniaksi ihastelen uuden kotikaupunkini öistä näköalaa. Kävimme viikonloppuna 1-Altitudessa, yhdessä Singaporen korkeimmista rakennuksista sijaitsevassa kattoterassi-ravintola-sporttibaari-keskittymässä. 1-Altitude on täydellinen turistiparatiisi, mutta tällä kertaa turistiolo ei vaivannut, sillä huikea näköala Singaporeen oli todella hieno ja kaiken turistijonotuksen arvoinen. Tulimme paikalle hieman liian myöhään ja aurinko oli jo laskenut. Aurinko laskee Singaporessa seitsemän-puoli kahdeksan aikoihin, joten näköalapaikoille kannattaa tähdätä seitsemäksi, jotta kokisi sekä valoisan, että pimeän näkymän.

1-Altituden 63:n kerroksen kattoterassi oli näkymiltään upea, täydet 360 astetta ehtaa Singaporea.  Baari lienee tarkoitettu maisemien ihailuun ja kuvailuun ja siihen tarkoitukseen se sopikin mainiosti parin drinkin verran. Hyväksi baariksi sitä ei kuitenkaan voi kuvailla. Juomavalikoima oli suppea ja juomat tarjoiltiin putoamisvaaran vuoksi muovilaseista. Maisemista huolimatta en voi suosittella baarin kalliinpuoleista Moëtia, se ei ole kummoinen elämys hieman lämmeneenä muovilasista.

Olimme kuulleet ennakkoon baarin surkeasta musiikkitarjonnasta, mutta aluksi tuo väite oli kyseenalaistettava, sillä saapuessamme livebändi soitti sangen miellyttävää jazzia. Keikka loppui kuitenkin lyhyeen ja äkkiä kaiuttimista alkoi kuulua mitä huonointa 90-lukuhenkistä koneistettua tusinajumputusta. Liian kovalla. Ei toiminut, joten kello kahdeksan valoshown ihailtuamme siirryimme iloisesti muualle. Miksi oi miksi tuo kaunis maisema pilataan huonolla musiikilla? Potentiaalia kun olisi vaikka minkälaiseen tunnelmointiin.

Näköalat ovat kuitenkin tähän mennessä kokemistani Singaporen parhaat, joten suosittelen vierailua. Ensimmäinen drinkki sisältyy noin 15 euron pääsymaksun hintaan, joten ei tuo mitenkään kallista huvia ole. 

image_30.jpg

image_34.jpg

image.jpg

image.jpg

Ja se valoshow. Olihan se hienompi aitiopaikalta.

image.jpg

image.jpg

 

Kulttuuri Matkat Suosittelen